Artikkeli: Uutiset 2013–2018

14.11.2017 klo 20:01

Vasemmiston aloite parantaa sosiaalityötä Kangasalla

Vasemmistoliiton valtuutetut Iikka Nikkinen (vasemmalla), Ranja Aukee ja Jorma Mäntylä pohtivat Kangasalan ensi vuoden talousarvion vaikutuksia. (Kuva: Pertti Salo.)

IIKKA NIKKINEN   
Kangasalan vuoden 2018 talousarvion käsittelyyn lähdettiin kaikkien puolueiden mukaan hyvistä lähtökohdista. Talousarviossa esitettiin uusia virkoja perustettavaksi kunnan kaikkiin muihin palvelukeskuksiin paitsi sosiaali- ja terveyskeskukseen. Kangasalan vasemmiston valtuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, Ranja Aukee teki aloitteen, että talousarvioon lisättäisiin erityissosiaalityöntekijän virka perheneuvolaan. Valtuusto hyväksyi aloitteen äänin 29–21, yksi äänesti tyhjää.

Perheneuvolassa on jonossa asiakkaita tällä hetkellä noin viisisataa. Pisimpään jonottaneet ovat olleet jonossa maaliskuusta asti. Monet valtuutetut ihmettelivät kunnanjohtaja Oskari Auvisen vastustusta sosiaalityöntekijän viran lisäämiseen. Auvinen perusteli vastustustaan muun muassa muuntokertoimella, joka mahdollisesti tulevan maakuntauudistuksen myötä vaikuttaa kunnan valtionavustuksia.

Sosiaalityöntekijän viran kustannukset ovat kuitenkin suhteellisen pienet verrattuna sote-keskuksen kokonaisbudjettiin. Esimerkiksi kustannukset syrjäytyneistä nuorista ovat huomattavasti korkeammat. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä oli positiivisesti yllättynyt, kun Aukeen aloite sai hyvän vastaanoton valtuuston muilta ryhmiltä.

Valtuuston kokouksessa käsiteltiin myös kaksi kuntalaisaloitetta, joissa vastustettiin valtuuston helmikuussa tekemää päätöstä ottaa Kangasalla käyttöön kaupunkinimitys ensi vuoden alusta. Paikalle oli kokoontunut aloitteen keskeisimmät kannattajat. Aloitteet hävisivät tiukan äänestystuloksen myötä (23–28), joten kaupunkinimityksen käyttöönottopäätös jää voimaan. Vasemmistoliiton valtuutettu Iikka Nikkinen kritisoi kunnan päätöksenteon avoimuuden puutetta, joka konkretisoitui kaupunkinimityksen valmistelussa ja toimenpanossa.

Kangasalan kunnan eli tulevan kaupungin veroprosentit pysyvät ennallaan ja lainakanta asukasta kohden on maltillinen, 1781 euroa. Sosiaalityöntekijän viran perustamisen lisäksi paljon keskustelua herätti 500 000 euron lisäys varhaiskasvatuksen palveluseteleihin.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Kangasalan vasemmiston verkkosivut

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *