Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.12.2017 klo 14:55

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet parantuneet Sastamalassa

Sastamala on 25 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jossa järjestetään lukuisia tapahtumia, kuten Vanhan kirjallisuuden päivät ja Wanhan musiikin päivät. Katunäkymän kuvasi Mikko Lahtinen.

 

Teksti: PIRKKO NIEMI     
Sastamalan kansalaisvaikuttamisen työryhmä on aloittanut työnsä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki aloitteen kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä päätöksentekoon ja valmisteluun jo viime valtuustokaudella. Kaupunginhallituksen perustamassa työryhmässä vasemmistoliiton edustajana on Pirkko Niemi.

Työryhmä on järjestänyt asukasiltoja kaupungin eri osissa ajankohtaisista asioista, kuten terveyspalveluista ja kaavoituksesta. Joulukuussa työryhmä järjesti kaupungin talousarviota käsitelleen budjetti-illan. Työryhmä on ollut mukana järjestämässä myös kansanvallan päivää, joka perinteisesti on Vammalan torilla heinäkuussa. Lisäksi ryhmä on julkaisut tiedotuslehteä.

Sastamalan vasemmistoliitto on edellyttänyt, että työryhmä kutsuu myös ulkopuolisia asiantuntijoita tilaisuuksiin. Toistaiseksi ulkopuolisia ei ole tilaisuuksiin kutsuttu, vaan omin voimin on toimittu eli eri sektorien viranhaltijat ovat olleet puhumassa tilaisuuksissa.

Tilaisuuksissa on ollut paikalla kuntalaisia kohtalaisen hyvin. Toiminta on tuonut kuntalaiset lähemmäksi viranhaltijoita ja päättäjiä. Moni asia on myös edennyt tätä kautta. Kuntalaiset ovat saaneet itselleen tärkeille asioille myös julkisuutta. Tässä paikalla olleen lehdistön osuus on ollut tärkeä.

 

*

.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *