Artikkeli: Uutiset 2013–2018

4.12.2017 klo 07:34

Keräyksellä nimet punaisten muistomerkkiin

Kansalaiskeräyksen tavoitteena on saada asianmukainen muistomerkki Raahen punavankileirillä aatteensa vuoksi kuolleille ja nimettöminä haudatuille kansalaissodan uhreille. (Kuva: Pauli Ylitalo.)

 

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA    
Punavankien muistomerkki Raahessa kunnostetaan ja uudistetaan. Nykyistä vuonna 1952 paljastettua muistomerkkiä täydennetään lisäkivillä, joihin sijoitetaan vankileirillä kuolleiden nimet. Raahen vankileirillä kuoli 142 vankia nälkään, sairauksiin ja väkivallan uhreina. Heistä suurin osa oli kotoisin Tampereelta ja sen lähiympäristöstä.

– Tästä mittavasta hankkeesta kertova esittelyvideo löytyy Raahen Laulutovereiden kotisivuilta (linkki jutun lopussa). Esittelyvideon yhteydessä olevasta linkistä avautuu luettelo, jossa ovat lähes kaikkien Raahen vankileirillä kuolleiden nimet syntymäaikoineen ja kotipaikkoineen, kertoo Pauli Ylitalo Raahen vankileirin muistomerkkitoimikunta

Hautamuistomerkki paljastetaan vappuna 2018. Vainajat siunaa hankkeen suojelijana toimiva Oulun piispa Samuel Salmi.

– Muistomerkin paljastuksen jälkeen Raahen Laulutovereiden konsertissa kerrotaan sävelin ja sanoin vuoden 1918 tapahtumista Raahessa, kertoo Pauli Ylitalo.

Ylitalo johtaa Raahen Laulutovereita. Kuoro on perustamisestaan, vuodesta 1975 asti laulaneet punaisten haudalla joka vappu.

Kympillä kottikärryllinen kivituhkaa

Muistomerkin rahoittamiseksi on käynnissä rahankeräys. Kulttuurilahjan kautta voi kuka tahansa osallistua muistomerkin rahoittamiseen. Kulttuurilahjankeräys on käynnissä tammikuun loppuun asti.

Kulttuurilahjan sivuille on koottu esimerkkejä lahjoituksen kohteista: kymmenen euron lahjoituksella saa kottikärryllisen kivituhkaa ja kuudellakympillä yhden uhrin nimen muistomerkkiin. Käynnissä on myös alueellinen rahankeräys Raahen seudulla.

– Toivomme, että ihmiset erityisesti Tampereen tienoilla ja muuallakin Suomessa osallistuisivat hankkeen rahoitukseen, vetoaa Pauli Ylitalon keräyksen puolesta.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Kulttuurilahja-keräyssivusto, jonka kautta voi lahjoittaa Raahen punaisten muistomerkin kunnostukseen ja laajennukseen

Raahen kansalaissodan hautamuistomerkin kunnostus (YouTube video muistomerkin kunnostushankkeesta)

Raahen kansalaissodan hautamuistomerkin kunnostus (Raahen Laulutovereiden verkkosivut)

Raahen vankileirillä kuolleet (Suomen sotasurmat sivusto)

1918 Vasemmassa Kaistassa

Nokian punaiset saavat nimensä vuoden 1918 muistomerkkeihin (7.2.2018)
Teatterien vuosi 1918 vahvistaa rauhantyön tärkeyttä (5.2.2018)
Kolme katsetta sisällissotaan (1.2.2018)
Polkuja sisällissotaan (25.1.1918)
Punapaula ja Valkoville (30.1.2018)
Nimettömien joukkohautojen häpeä (26.1.2018)
On aika päättää punaisten häpeärangaistus (19.12.2017)
Keräyksellä nimet punaisten muistomerkkiin (4.12.2017)
Punaisten muistomerkki paljastettiin Viljakkalassa (30.10.2017)
Sisällissodan jäljillä Työväenmuseo Werstaalla (22.8.2017)
Kalevankankaalla vappuaamuna kymmeneltä (3.5.2017)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Tampere 1918 (Vapriikin näyttelysivut)
Punaisten muistomerkit (Työväenmuseo Werstaan verkkosivuilla)
Suomen sotasurmat 1914−1922 (projektin verkkosivut)
Punaisten haudat, teloituspaikat ja muistomerkit löytyvät nyt netistä – Työväenmuseon kartoituksessa myös mysteereitä (Ylen verkkouutinen 4.9.2017)
Tutkija: Unohdettuja metsähautoja voi olla kymmeniä – moni suri sisällissodassa kaatuneita rakkaitaan salaa (Ylen verkkouutinen 17.6.2017)
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (Verkkosivut)

*

 

 

 

 

 

 

                                                                                                                                                                                                                                      

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *