Artikkeli: Uutiset 2013–2018

14.1.2018 klo 09:54

Merja Kyllönen: Ilmastonmuutos suurin uhka

Kauppakeskus Duo ruuhkautui hervantalaisista, jotka tahtoivat tavata Merja Kyllösen.

Teksti ja kuvat: MARKKU UUSINIEMI
Vasemmiston presidenttiehdokas Merja Kyllönen sai ruuhkan aikaan puhuessaan Hervannan kauppakeskus Duossa perjantaina iltapäivällä. Duon vaalitempauksessa vierailivat päivän mittaan myös Pirkanmaan Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula ja Tampereen Vasemmiston kaupunginvaltuutetut Mikko Aaltonen, Ulla-Leena Alppi, Milka Hanhela, Minna Minkkinen ja Sinikka Torkkola.

– Kasvava epätasa-arvoisuus luo maaperää politiikalle, jota ohjaavat pelot ja heikoimpien syyllistäminen. Juha Sipilän hallituksen niin sanottu aktiivimalli merkitsee työttömien nöyryyttämistä ja kurjistamista. Mutta aktiivimallin kumoamista vaativaan kansalaisaloitteeseen on tullut kolmessa viikossa jo 120 000 allekirjoitusta ja tämä on saanut useat oikeistopoliitikot paniikkiin, sanoi Merja Kyllönen.

– Kansalaisaloite on esimerkki toiminnasta, jolla eriarvoistuminen voidaan pysäyttää – ja eriarvoistumisen pysäyttäminen taas on tärkein keino taata myös yhteiskuntarauha.

 

Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Milka Hanhela puhuttivat hervantalaisia sekä jakoivat Kansan Uutisia ja ruisleipiä.

 

– Vakaa Suomi poistaa syrjintää, pienentää tuloeroja, kouluttaa kaikki ja pitää tiukasti kiinni oikeusvaltion periaatteesta. Tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta hyvinvointipalveluineen vahvistaa ihmisten keskinäistä luottamusta. Tällainen yhteiskunta on vakaa ja kansalaisilleen puolustamisen arvoinen, totesi Merja Kyllönen.

– Vakautta edistää se, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana. Liittoutumaton Suomi voi olla kokoaan suuremmassa roolissa, kun on kyse kansainvälisen rauhan edistämisestä. Sotilaallinen liittoutumattomuus parantaa myös Suomen mahdollisuuksia pysyä puolueettomana kriisiaikana, sanoi Merja Kyllönen.

Kyllönen puuttui puheessaan myös ilmastonmuutokseen, jota hän pitää aikamme suurimpana turvallisuusuhkana. Viimeistään nyt pitäisi kaikkien poliittisten päätösten perustua kestävään ilmastopolitiikkaan. Euroopan viime vuosina kokema pakolaiskriisi saattaakin näyttää pieneltä alkusoitolta, jos ilmastokatastrofi muuttaa eteläisen pallonpuoliskon olot mahdottomiksi elää.

Merja Kyllönen pitää hallituksen aktiivimallin kumoamista vaativaa kansalaisaloitetta esimerkkinä toiminnasta, jolla eriarvoistumista vähennetään.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa:

Arvot keskustelussa Hämeenkyrössä ja Nokialla (13.1.2018)

Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta? (13.1.2018)

Meidän Merja (10.1.2018)

Brysselin suihku yhdisti maailmanparantajat (7.1.2018)

 

Lue lisää muualta verkossa:

Arvon presidentti, Merja Kyllönen (Vaalikampanjasivut)

Merja Kyllönen ‒ MEP Täydellä tarmolla & suurella sydämellä (Kotisivut)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *