Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

18.1.2018 klo 15:51

Merjan kanssa Arkadianmäellä

Merja Kyllönen ja Risto Kalliorinne ystävystyivät eduskunnassa. (Kuva: Kalliorinteen kotiarkisto.)

 

Teksti: RISTO KALLIORINNE    
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa onnistuin kipuamaan Oulun vaalipiiristä eduskuntaan saakka. Vaalipiiristä sain kollegoiksi verrattomat toverit Merja Kyllösen ja Martti Korhosen, joiden kanssa yhteistyö sujui kuin tanssi. 

Merja valittiin liikenneministeriksi ja hänen arkensa oli hengästyttävää seurattavaa. Olimme rakkaat vierustoverit: työhuoneemme olivat vierekkäin, istuinpaikkamme salissa ja ryhmähuoneessa olivat vierekkäin ja monesti olimme kohtaamisissa myös kaulakkain. Säännölliset toverilliset halaukset antoivat energiaa ja uskoa kovissa poliittisissa väännöissä. 

Välillä liikenneministeri Merja halusi kiireisen arjen keskellä hengähtää tai vain tavata läheisiä tovereitaan purkaakseen paineita ja testata ideoitaan. Kävimme yhdessä pizzalla tai istuimme liikenneministerin huoneessa aamukahvilla, tähän ”vertaistukiryhmään” kuului Merjan ja itseni lisäksi Kuopion kansanedustaja Erkki Virtanen.

Merjan kanssa on niin helppo toimia. Hänen kanssaan vaikeatkin asiat sujuvat helposti ja kaikkea vuorovaikutusta leimaa positiivisuus, tulevaisuuden usko ja rehellisyys, josta kaikenlainen kiero poliittinen peli ja laskelmoiva oman erinomaisuuden korostaminen loistaa poissaolollaan. On pakko myöntää, että aika usein ikävöin takaisin Arkadianmäelle ja syy ikävöintiin on Merjan kaltaisissa loistavissa työtovereissa.

Mertsin matkassa, Kyllikillä kylässä -juttusarjan muut kirjoitukset:

Presidentti ja arvomaailma (19.1.2018)
Yksi puhelu vakuutti (16.1.2018)
Meidän Merja (10.1.2018)
Brysselin suihku yhdisti maailmanparantajat (7.1.2018)

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Merja Kyllönen: Ilmastonmuutos suurin uhka (14.1.2018)
Arvot keskustelussa Hämeenkyrössä ja Nokialla (13.1.2018)
Miksei Niinistö jättänyt aktiivimallilakia vahvistamatta? (13.1.2018)

Lue lisää muualta verkossa:

Arvon presidentti, Merja Kyllönen (Vaalikampanjasivut)
Merja Kyllönen ‒ MEP Täydellä tarmolla & suurella sydämellä (Kotisivut)

*

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *