Artikkeli: Uutiset 2013–2018

4.2.2018 klo 10:00

Työttömän ääni täytti Senaatintorin

Kuva: Markku Uusiniemi

 

Toimittajat:  SINIKKA TORKKOLA, ANNE SOIMAJÄRVI
Kymmenentuhatta päättäväistä ihmistä täytti Senaatintorin perjantaina. Väen viesti oli selvä: aktiivimalli tai muut senkaltaiset työttömien kyykytykset eivät käy. Nyt ei tarvita kuritusta vaan inhimillistä, ihmisten tarpeet huomioon ottava, kannustavaa työllisyyspolitiikkaa. Vasen Kaistan toimittajat ja kuvaajat välittävät tunnelmia torilta.

Kuva: Anne Soimajärvi

 

Kymmenet bussit toivat väkeä senaatintorille. Tampereelta ja lähikunnista mielenilmaukseen lähti 18 bussilla  tuhannen mielenosoittajaa. Kangasalan bussilla matkasi muun muassa Rakennusliiton jäsen Arto Leino.

Kuva: Iikka Nikkinen

 

Puoli yhdentoista jälkeen Senaatintori alkoi täyttyä mielenosoittajista. Ilmapalloja, kylttejä, pinssejä ja ämpäreitäkin jaettiin. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, miksi torille ollaan menossa. Toisin kuin elämästä vieraantuneet eliitin edustajat väittävät, työttömyys ei ole vain joidenkin ongelma. Työttömäksi voi joutua kuka vain nuori tai vanha, pitkälle koulutettu akateeminen, käytännön ammattilainen tai samaa työnantajaa vuosikymmet palvellut työntekijä.

Kuva: Iikka Nikkinen

 

Senaatintorin lavalle marssivat vuoron perään tukensa antamaan kaikki oppositiopuolueiden puheenjohtajat Li Andersson (vas.) Antti Rinne (sd.) ja Touko Aalto (vihr.). Li Andersson tiukkasi kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartaiselta, mihin ovat unohtuneet kannustimet, joita muissa Pohjoismaissa käytetään. Antti Rinne puolestaan lupasi, että jos SDP on hallituksessa seuraavien vaalien jälkeen niin aktiivimalli perutaan. Mielenosoittajat kannustivat puheenjohtajia, mutta hallituspuolueiden edustajien puheille buuattiin äänekkäästi. 

 

Kuvat: Arto Leino

 

Kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi ja Ääni työttömälle -mielenosoitus ovat hermostuttaneet selvästi hallituspuolueiden edustajia. Pelokkuus on ilmennut epämääräisinä lupauksina tarkastella aktiivimallia ja jopa ehdotuksina kieltää poliittiset lakot. Pelon syykin on selvä, seuraavat eduskuntavaalit ovat reippaan vuoden päästä. Kyltin ennustuksen mukaisesti nykyiset ministerit voivatkin joutua kilometritehtaalle.

Työläiselle, työttömälle, opiskelijalle, eläkeläiselle, yrittäjälle, kenelle vain ämpäri on käyttötavaraa. Ääni työttömälle -ämpäri on paitsi arvokas käyttötavara myös muistutus tahdosta ja kyvystä vaikuttaa. Huonoihin päätöksiin ei noin vain suostuta.

 

Kuva: Iikka Nikkinen

 

Keskustan kansanedustajan Katri Kulmurin yritykset vakuuttaa hallituksella olevan hyvä aikeet kilpistyivät mielenosoittajien omiin kokemuksiin Sipilän hallituksen tavasta toimia. Viesti oli tyly: ”Hallitus kyykyttää köyhiä”, oli yleinen toteamus torilla.

 

Kuva: Markku Uusiniemi

 

Hallituksen leikkaukset saivat mielenosoittajilta tiukkaa mutta myös humoristista kritiikkiä. Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen yritti epätoivoisesti saada sanomaansa läpi kuulijoille. Yritykset hukkuivat kuitenkin huutoihin ja buuauksiin, joita vahvistettiin päänpyörityksin ja kohotetuin nyrkein. 

Kuva: Markku Uusiniemi

 

Saarioisten pääluottamusmies ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton aktiivi Aapo Niemi Tampereelta oli vankasti mukana mielenosoituksessa, jonka järjest SAK, Suomen ammattijärjestöjen keskusliitto. Muut keskusjärjestöt, AKAVA ja STTK eivät osallistuneet mielenosoituksen järjestämiseen. Muista keskusjärjestöistä mukana oli yksittäisiä liittoja, kuten akavalainen Tieteentekijöiden liitto, joka kannusti jäsenistöään osallistumaan mielenosoitukseen. 

Kuva: Markku Uusiniemi

Aktiivimalli varastaa työttömältä. Voisiko sitä enää selvemmin sanoa? Hallitusta muistutettiin myös rikotuista lupauksista. Kilpailukykysopimuksen, kikyn yhteydessähän hallitus lupasi olla heikentämättä työttömyysturvaa. 

Mielenosoittajat sekä oppositiopuolueet vaativatkin aktiivimallin käyttöönoton pysäyttämistä ainakin siihen asti kunnes aktiivimallin kumoamista vaativa kanslaisaloite on käsitelty eduskunnassa. Aloitteen allekirjoitti yhteensä 140 875 kansalaista. Tätä enemmän allekirjoituksia kansalaisaloitteseen on kerännyt vain tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka vuonna 2013 allekirjoitti 166 851 kansalaista.

Anne Soimajärvi tapasi torilla vantaalaiset Oona-Riikan ja Lauran.
– Valmistun pian, mutta ainoa keino työllistyä olisi yrityksen perustaminen. Siinä on haasteita ja kysymyksiä niin paljon, että joudun harkitsemaan tarkkaan, uskaltaako, pohtii kyynärsauvojen kanssa liikkeellä ollut Oona-Riikka.

 

Kuva: Anne Soimajärvi

 

– Aktiivimallissa ei oteta huomioon asuinpaikkaa eikä työkykyä, vaan kaikkien on pakko roikkua TE-keskuksen listoilla. Hallituksen olisi ollut hyvä laittaa ensin työvoimatoimistojen asiat kuntoon: lisää henkilöstöä ja fiksuja kursseja, ei mitään käsipäivää -kursseja, kuvaa Oona-Riikka sitä, miten aktiivimalli eriarvoistaa ihmiset.

 

Kuva: Anne Soimajärvi

 

Tämä talvi tultaneen muistamaan paitsi yhtenä lumisimmista talvista myös hetkenä, jolloin Sipilän hallituksen lähtölaskenta alkoi. 

− Kiitos ja kummarrus mieltää ilmoittaneille, summaa Senaatintorilla mukana ollut päivähoitaja, Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn jäsen ja Kangasalan Vasemmistoliiton johtokunnan jäsen sekä Joukkovoimaliikkeen aktiivi Anne Soimajärvi.

Kuva: Iikka Nikkinen

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *