Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

12.2.2018 klo 08:17

Työväenkirjallisuuden päivä kutsuu kolmanteen kirjoituskilpailuunsa

Työväenkirjallisuuden päivän uusi koordinaattori Milla Peltonen kutsuu kaikkia työväenkulttuurin harrastajia yhdeksättä kertaa järjestettävään tapahtumaan lauantaina 1.9. Työväenkirjallisuuden päivän kirjoituskilpailuun odotetaan tekstejä vapun aattoon saakka.

 

Teksti ja kuvat: CAI MELAKOSKI
Vapaus, vastuu, vallankumous on sekä yhdeksättä kertaa vietettävän Työväenkirjallisuuden päivän että tapahtuman kolmatta kertaa järjestettävän kirjoituskilpailun yhteinen teema. Työväenkirjallisuuden päivä on syyskuun ensimmäisenä lauantaina ja kirjoituskilpailun määräaika on vapun aatto.

Tapahtuman koordinaattorin tehtävät useita vuosia hoitanut runoilija ja sanataideohjaaja Anna Elina Isoaro on valittu kirjallisuuden läänintaiteilijaksi. Uudeksi koordinaattoriksi on valittu kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Milla Peltonen. Työ jatkuu siten kokeneissa käsissä, Peltonen on ollut työväenkirjallisuuden päivän järjestelyistä vastaavan työryhmän jäsen jo vuodesta 2010.

Kirjallisuuskilpailu avoinna Vapun aattoon

Tänä vuonna työväenkirjallisuuden päivään tuo oman värinsä kirjoituskilpailun tulosten esittely.

‒ Kirjoituskilpailu on alkujaankin kuulunut toimintaamme. Se on järjestetty jo kaksi kertaa aiemmin, vuosina 2010 ja 2013, kertaa Milla Peltonen.

‒ Kirjoituskilpailulle on tarvetta koska ammattiliitoissa tällainen kulttuurinen toiminta on hyytynyt, ainakin jos puhutaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, perustelee Peltonen.  

‒ Kirjoituskilpailumme tarjoaa hyvän väylän pöytälaatikkokynäilijälle saada tekstiään esille, arvioitavaksi ja edelleenkehiteltäväksi. Tuomaristo järjestää työväenkirjallisuuden päivän aikana erillisen palautetuokion niille, joiden tekstit valitaan antologiaan, motivoi Peltonen kilpailuun osallistumista.

Työväenkirjallisuuden päivä järjestetään tänäkin vuonna Työväenmuseo Werstaalla. Tämän jutun kuvat on otettu Werstaan uudessa Vapauden museossa.

 

‒ Viimekertaisesta kirjoituskilpailusta julkaistiin niin ikään antologia, jonka kirjoittajista esimerkiksi Riina Paasonen julkaisi viime vuonna komean esikoisteoksensa Kaikki minkä menetimme (Minerva 2017).

Vuoden 2013 kilpailun antologian on toimittanut Milla Peltonen. Päätön – Novelleja työstä ja työttömyydestä -kokoelman voi yhä tilata sen julkaisijan, Into Kustannuksen verkkosivuilta.

Kirjoituskilpailu on avoinna huhtikuun loppuun saakka. Kolme kilpailutyötä palkitaan myös verovapailla rahapalkinnoilla ja yksi teksti palkitaan Hannu Salama -seuran tunnustuksella. Kilpailun tuomarit ovat kirjailija Anneli Kanto, runoilija Susinukke Kosola ja Milla Peltonen.

|||

Kirjoituskilpailu Vapaus, vastuu, vallankumous

Edellisen kirjoituskilpailun antologiaa saa vielä Into Kustannuksen nettikaupasta.

Kilpailun määräaika: 30.4.2018. Tekstien tulee tällöin olla perillä.

Tekstilajit: niin novellit, esseet, runot kuin lajien rajoille asettuvat tekstit ovat tervetulleita.

Kirjoittajien kelpoisuus: kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja antologiat eivät ole este osallistumiselle.

Palkinnot: 500 €, 300 € ja 100 €. Lisäksi yhdelle kilpailutyölle Hannu Salama -seuran tunnustus. Antologiaan valituille kirjoittajille järjestetään myös erillinen tuomarien palautetuokio.

Palkintojen jako: Palkinnot jaetaan ja antologia julkistetaan Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Työväenmuseo verstaalla lauantaina 1.9.

Yksityiskohtaisemmat ohjeet löytyvät linkistä alla.

Lisätietoja:

Kirjoituskilpailu (Kilpailun esittely ja säännöt, Työväenkirjallisuuden päivän verkkosivut)

Työväenkirjallisuuden päivä (Facebook)

Työväenkirjallisuuden päivä Vasen Kaistassa:

Työväenkirjallisuuden päivä pohti suomalaista arkea (5.9.2017)

Työväenkirjallisuuden päivä keskustelee suomalaisesta arjesta (28.8.2017)

Toinen ääni nyt tarpeellisempi kuin koskaan (24.9.2015)

Hyvinvoinnin puolikasta perkaamassa (31.8.2014)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *