PIRKKO SEPPI
Eilen tuli A-talk, jota en pystynyt katsomaan. Aiheena oli totaalikieltäytyjät ja päätähtinä puolustusministeri, totaalikieltäytyjä ja nuori reservin upseeri. Katsoin tunnin kestävää ohjelmaa ensimmäisen puheenvuorokierroksen verran – sitten hermo petti ja suljin toosan. Periaatteessa se oli tietysti ohjelma, joka välttämättä olisi pitänyt katsoa, jotta voisi osallistua keskusteluun maailman tärkeimmästä asiasta, rauhasta ja aseriisunnasta.
Mutta ensimmäisenä päätään aukoi reservin upseeri, siniseen miestenpukuun ja kravattiin pukeutunut suittu pikkukilli, joka toi mieleeni sen vanhan valokuvan, jossa isäni nuorena miehenä pasteerailee Hämeenkadulla ensimmäinen oikea lierihattu päässään ja polleana tupakkia vedellen. Miestä oltiin ja sotaankin lähdössä. Isääkin nuoremmat paremman väen lukiolaispojat karkasivat äideiltään salaa, rohkeina ja innostuneina isänmaata puolustamaan ja petomaista ryssää ampumaan silmien väliin. Ja isänmaata tahtoi kovasti puolustaa tämä nykyinenkin rekryyttinuorukainen suoraan armeijan ohjekirjasta lainatuin huolellisesti muotoiluin korulausein.
Totaalikieltäytyjä oli pettymys. Vähän ujon ja aran oloinen, rennosti pukeutunut pitkätukka ei mielestäni osannut innostavasti ja uskottavasti – ainakaan alkuun – perustella kieltäytymistään kaikesta palveluksesta vahvalla pasifistisella vakaumuksella. Hän veti esiin käytännön ongelmia ja kuulosti harmillisen itsekkäältä ruikuttaessaan, että siviilipalveluskin harmillisesti sotkisi suunnitelmat ja häiritsisi opiskelua ja muuta elämää.
Kaikista poliitikoista ykkösinhokkini, puolustusministeri Jussi Niinistökin onnistui vaikuttamaan sympaattisemmalta vastatessaan, että kyllähän sitä kaikkien jonkinlainen uhraus sopisi tehdä isänmaan hyväksi, vaikka olisikin vahva pasifistinen vakaumus. Tällä lauseella poliitikko pääsi vasta kakkosinhokikseni heti Timo Soinin jälkeen.
Neljäntenä osallistujana oli näkymätön lakimies, joka alkoi vedellä korulauseita hihastaan perustuslain säätämisjärjestyksestä, korkeimman oikeuden mallipäätöksistä ja muuta sellaista kamaa, että hetken epäröinnin jälkeen – omantunnon soimatessa – päätin, että en tärvele hermojani enempää ja napsautin rakkineen pimeäksi.
Sängyssäkin vielä pyöri päässä olisiko sittenkin pitänyt katsoa ohjelma loppuun. Ihmettelin itsekseni, eikö noista jannuista kukaan ollut sattunut katsomaan parhaillaan – oliko se nyt Nelosella – pyörivää dokumenttia Vietnamin sodan todellisuudesta? Siinä näkyy sodan ihanteellisuus ja sankaruus. Joka iikasta, joka mahdollisesti on alkujaan ollut ihan normaali, tulee siinä helvetissä säälimätön mistään piittaamaton kyyninen murhamies. Raatokasat kasvavat ja jos vielä hengissä joku jossain lätäkössä kitisee, niin eikun pistintä rintaan tai tuleenkin voi tuikata jonkun vielä älisevän raadon.
Noihin aikoihin meininki sentään synnytti äänekkään vastalausemyrskyn ja nuoriso aktivoitui. Syntyi kunnollinen, voimakas ja näkyvä rauhanliike, joka pakotti poliitikotkin järkiinsä, ja sota sentään loppui, kun riittävä määrä omiakin oli tapatettu ja näytti siltä, että Jenkkilästä oli koko järkevien nuorten miesten sukupolvi muuttamassa kutsuntoja pakoon Kanadaan tai Ruotsiin.
Nyt tulee päivittäin samanlaista näkymää raatokasoista Syyriassa ja muualla Lähi-idässä. Mutta eikö porukka seuraa uutisia vai eikö taju ja älli muuten ota, eikä ymmärretä, että tätä sota aina ja kaikkialla on? Ei mitään “Kaunis on kuolla puolesta maan” -hehkutusta. Kun sen kynnyksen yli on päästy, että ollaan valmiita tappamaan lajitovereita, niin siinä kohtaa kaikki muotoseikat ja sopivuudet on jo unohdettu. Eivätkö meidän sotahullut ole edes käyneet katsomassa Tuntematonta sotilasta?
Ja keskustelukulttuuri mättää niin, ettei asia nykyään edes kiinnosta suurta yleisöä. Julkisuudessa diskuteerataan tärkeistä asioista sisäsiististi, kohteliaasti ja koko sivistyssanavarastoa viljellen, tutkimuksia ja tilastoja lainaillen sekä lainoppineiden sanastoilla vallan keikaillen siihen tapaan, ettei rahvas jaksa korviaan lotkauttaa.
Pirulauta, missä on sanomisen taito ja halu esittää asiat sellaisella tyylillä että asia kiinnostaa ja se käsitetään? Missä piilevät tämän päivän Yrjö Kalliset ja muut hipit, jotka eivät hillitysti ja sivistyneesti diskuteeraa vaan puhuvat ja paahtavat noukkien kuulijat mukaan – ja ehkä toimintaankin? Jos heitä löytyy, niin pitäisi tietenkin vielä löytyä mediakin, joka on valmis heidät esittelemään. Se ei näytä olevan ainakaan Yle. Ja levikillään kaiken kansan kattavat iltapäivälehdet rypevät sotahulluudessaan, niin että jos heille ehdottaa jonkun kyyhkyn siteeraamista, niin joutuu välittömästi mustalle listalle.
Lue lisää Vasemmasta Kaistasta:
Siviilien puolustus – väkivallaton vaihtoehto (11.9.2017)
Visa Savolainen päätti sivarin sijaan totaalikieltäytyä (11.3.2015)
Miksi rauhanliike vaikenee? (30.3.2014)
*