Artikkeli: Uutiset 2013–2018

19.3.2018 klo 13:49

Turkin kiristysote Afrinin ympärillä tiukentuu

Kurdien asialle on haettu Suomessakin näkyvyyttä useissa mielenosoituksissa. Tampereella marssittiin Afrinin puolesta maaliskuussa. (Kuva: Jukka Peltokoski)

 

Teksti: NOORA TAPIO
Turkki aloitti tammikuun lopussa hyökkäyksen Pohjois-Syyriassa sijaitsevaan Afriniin. Afrin on yksi Rojavan, Syyrian autonomisen kurdialueen kantoneista eli hallintoalueista. Tilanne Afrinissa on kiristynyt voimakkaasti viime päivinä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti sunnuntaina, että Afrinin kaupunki on vallattu varhain aamulla.

Paikalla oleva toimittaja Ersin Caksu kertoo The Region -lehdelle, että yhteenotot ovat vielä käynnissä eri puolilla kaupunkia. Uutistoimisto AP:n mukaan Rojavan liittoneuvoston puheenjohtaja Hediya Yousef kommentoi tilannetta sunnuntaina iltapäivällä tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa YPG (Yekîneyên Parastina Gel, Kansan puolustusyksiköt) taistelee edelleen kaupungissa, mutta siviiliväestö on evakuoitu verilöylyn vuoksi.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan keskiviikon jälkeen kaupungista on paennut yli 200 000 ihmistä. Järjestön mukaan Turkki pommitti perjantaina Afrinin suurinta sairaalaa niin, että se jouduttiin sulkemaan. Turkki on kiistänyt väitteen. Unicefin mukaan kymmeniä lapsia on menehtynyt Turkin pommituksissa. Yhdistyneet Kansakunnat kertoo, että alue kärsii vesipulasta, koska Turkki pitää joitain vesilähteitä hallussaan ja osa vesipumpuista on rikkoutunut.

Turkki perustelee hyökkäystään halullaan puhdistaa Syyrian ja Turkin raja kurdijoukoista. Turkki näkee, että Rojavaa hallussaan pitävät YPG-joukot ovat terroristiryhmä ja Turkissa toimivan Kurdistanin työväenpuolueen sisarjärjestö. Yhdysvallat on tehnyt yhteistyötä YPG:n kanssa muun muassa taistelussa ISIS-järjestöä vastaan.

Suomi myy aseita Turkkiin

Rojava on vuonna 2012 syntynyt demokraattista konfederalismia toteuttava itsehallintoalue. Rojava on pyrkinyt toteuttamaan muun muassa suoraa demokratiaa, parantamaan naisten oikeuksia ja  harjoittamaan sekularismia. Turkin valtion politiikka taas on kehittynyt viime vuosina yhä vahvemmin autoritäärisyyteen ja uskonnollisuuteen nojaavaksi.

Turkin toimet ovat herättäneet laajaa vastarintaa aktivistien joukossa myös Lähi-idän ulkopuolella. Aktivistit ovat muun muassa vaatineet lentokieltoaluetta siviilejä vahingoittavien ilmapommitusten estämiseksi ja kansainvälistä yhteisöä tuomitsemaan Turkin toimet. Suomessa järjestetyissä mielenosoituksissa on vaadittu Suomea lopettamaan asekauppa Turkkiin ja ulkopoliittista johtoa reagoimaan tilanteeseen. Muun muassa Ranska ja Ruotsi ovat tuominneet Turkin toimet Afrinissa.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Claims circulate that Turkey has entered Afrin city, here is what you should know (The Region, 18.3.2018)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *