Artikkeli: Uutiset 2013–2018

8.4.2018 klo 14:16

Nekalalaiset vetoavat kirjaston säilyttämisen puolesta

Nekalalaiset ehdottavat, että kirjasto jatkaisi Nekalan koulun tiloissa kunnes kirjastolle löydetään väistötilat. Tulevaisuudessa kirjasto voitaisiin sijoittaa esimerkiksi Normaalikoulun tiloihin Kuokkamaantielle tai Mustametsän alueelle päiväkodin ja neuvolan yhteyteen. (Kuva: Riitta Järvenpää-Kirkkola.)

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA     
Nekalan asukkaat vetoavat maanantaina kokoontuvaan Tampereen kaupunginhallitukseen Nekalan kirjaston säilyttämisen puolesta. Viinikan-Nekalan Omakotiyhdistys, Nekalan koulun vanhempainyhdistys Nekova, Tampereen Normaalikoulun tuki sekä Alueen aktiiviset kirjastonkäyttäjät ja lasten vanhemmat -yhdistys korostavat kaupungin päättäjille lähettämässään kirjeessä lähikirjastopalveluiden merkitystä lapsiperheille, koululaisille ja ikäihmisille.

Käytännössä Nekalan kirjaston lakkauttaminen tulee vähentämään erityisesti alueen lasten omaehtoista lukemista, kun kirjastossa ei voikaan pistäytyä itse kätevästi koulupäivän jälkeen. Myös ikäihmisten, pikkulapsiperheiden ja liikuntarajoitteisten on vaikea lähteä kauemmaksi toiseen kirjastoon, sillä alueelta ei pääse helposti Metsoon tai Sampolaan yhdellä bussilinjalla. Kirjanhakumatkat lisäisivät siis yksityisautoilua, kuvaavat yhdistykset kirjaston lakkautuksen vaikutuksia.

Pieni säästö – suuri haitta

Nekalan kirjaston lakkautus säästää vuosien 2018–2020 aikana 93 000 euroa kaupungin kuluja. Säästö on vain 0,2 prosenttia tasapainottamisohjelman 43,5 miljoonan euron loppusummasta.

–  Sitä vastoin haittaa, joka aiheutuu oman lähikirjaston menettämisestä, ei voi mitata rahassa, kirjoittavat yhdistykset päättäjille.  

– Kirjasto on erityisen tärkeä tukikohta alueemme lapsille ja koululaisille ja kokoontumispaikka paikallisille yhdistyksille. Nekalan kirjaston kävijämäärä on noussut 17 prosenttia ja kokonaislainausmäärä 22 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017, perustelee alueen asukas ja Viinikan-Nekalan Omakotiyhdistyksen Viinikkala-lehden toimittaja Tanja Juvani kirjeessään kaupunginhallituksen jäsenille.

Kirjastolle uudet tilat

Nekalan kirjaston lakkausta on perusteltu Nekalan koulun sisäilmaongelmilla, jonka vuoksi kirjasto ei voi enää toimia koulurakennuksessa. Nekalan koulussa toimivat Normaalikoulun 1-4 luokat siirtyvät väliaikaisesti parakkeihin. Tulevaisuudessa alaluokat sijoitetaan muun Normaalikoulun yhteyteen rakennettaviin tiloihin Kuokkamaantielle. Ongelmien taustalla on kymmenen vuotta sitten tehty ilmeisen epäonnistunut remontti.

Nekalan kirjasto on alueen ihmisten ainoa julkinen kokoontumispaikka. Siellä järjestetään näyttelyitä, satutunteja, lukupiirejä, kirjailijatapaamisia, keskustelutilaisuuksia ja kokouksia. (Kuva: Riitta Järvenpää-Kirkkola.)

 

Alueemme kirjaston käyttäjiä ei saa rangaista siitä, että kymmenen vuotta sitten tehty Nekalan koulun remontti epäonnistui, toteavat yhdistykset vetoomuksessaan.

Yhdistykset ehdottavat, että kirjasto jatkaa nykyisissä tiloissaan kunnes kirjastolle järjestetään väistötilat. Tulevaisuudessa Nekalan kirjasto voisi sijaita esimerkiksi Mustametsän alueella päiväkodin ja neuvolan yhteydessä tai Normaalikoululla Kuokkamaantien nykyisessä kiinteistössä tai sen mahdollisessa uudessa laajennusosassa Mustametsän puolella.

Kaupunginhallitus päättää maanantaina kolmivuotisesta talouden tasapainottamisohjelmasta, jossa yhtenä säästökohteena ovat Nekalan kirjaston määrärahat. Nekalan kirjasto on aiemminkin ollut lakkaustuslistalla. Vuonna 2014 adressin kirjaston säilyttämisen puolesta allekirjoitti lyhyessä ajassa 1136 henkilöä. Asukkaiden toiminta sai tuolloin apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen muuttamaan suunnitelmia eikä kirjastoa lakkautettu. Pari vuotta myöhemmin apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki myötävaikutti kirjaston säilyttämisen puolesta.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Parviaisen pikapäätös: Nekalan kirjasto jatkaa (10.9.2014)

 

Lisää aiheesta muualla

Kannanotto Nekalan kirjaston puolesta (Viinikka-Nekalan omakotiyhdistyksen sivut)

 

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *