Artikkeli: Kolumnit 2013–2018

7.5.2018 klo 08:05

Vain muutaman sadantuhannen tähden

MIKKO AALTONEN
Vasemmistoliiton taival Tampereen pormestarikoalitiossa kesti noin vuoden. Hieman vapun jälkeen saimme ilmoituksen, että vasemmistoliitto on erotettu koalitiosta. Syynä tähän on ryhmämme kaupunginvaltuuston 23.4.2018 kokouksessa tekemät muutosesitykset, jotka koskivat talouden tasapainottamisohjelmaa. Esitimme, että sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuja ei korotettaisi eikä uusia maksuja otettaisi käyttöön. Esitimme myös, että Nekalan kirjaston määräraha säilytettäisiin budjetissa, jotta alueen kirjastopalvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Talouden tasapainottamisohjelma on 43,5 miljoonan euron kokonaisuus ja tehtyjen muutosesitysten vaikutus olisi ollut 1,5 miljoonaa euroa. Valtuustoryhmämme oli valmis hyväksymään esitettyjä talouden tasapainottamistoimenpiteitä 42 miljoonan euron edestä, vaikka joukossa oli meille vaikeitakin asioita.

Puolitoista miljoonaa euroa oli se korsi, joka katkaisi kamelin selän. Tämä vaikuttaa hyvin hämmästyttävältä. Näinkö pienestä yhteistyö oli kiinni? Koalitio ei hyväksynyt minkäänlaisia poikkeavia mielipiteitä asiassa. Tällainen täydellisen yksimielisyyden vaatimus on myös hyvin kummallista ja sopii hyvin huonosti länsimaiseen demokratiaan. Toiminta ei myöskään kunnioita tamperelaisten vaaleissa ilmaisemaansa mielipidettä. Vasemmistoliitto sai kuntavaaleissa neljänneksi eniten ääniä ja nyt meidät ollaan jättämässä kokonaan ilman edustusta monessa toimielimessä. Vaaleissa ilmaistu tamperelaisten tahto ei näin toteudu.

Pormestarikoalition yhteistyön pohjaksi laadittiin noin vuosi sitten pormestariohjelma, jossa ryhmät yhdessä sopivat valtuustokauden tärkeimmistä tavoitteista. Pormestariohjelmassa on paljon hyviä kirjauksia ja meidän ryhmämmekin sinne saamia asioita, joita vasemmistoliiton ryhmä oli innolla edistämässä. Taloudesta ohjelmassa todetaan, että valtuustokaudella talouden tasapainottamistarve on 40–50 miljoonaa euroa. Asiakasmaksuista todetaan, että niitä korotetaan enintään elinkustannusten nousua vastaavalla määrällä. Vasemmistoliiton muutosesitykset olivat pormestariohjelman mukaisia. Esittämillämme muutoksilla talouden tasapainottamisohjelman summaksi olisi tullut 42 miljoonaa euroa, joka vastaa pormestariohjelmaa. Talouden tasapainottamisohjelmassa ollut asiakasmaksujen korotus ja uudet maksut olivat pormestariohjelman vastaisia.

Vasemmistoliitto piti ainoana valtuustoryhmänä kiinni pormestariohjelman kirjauksista, siis niistä tavoitteista, joista pormestarikoalition ryhmät olivat yhdessä sopineet. Tämä johti erottamiseen koalitiosta. Erotetuksi joutui ryhmä, joka halusi pysyä sovitussa.

Kaatuisiko Tampereen talous vasemmistoliiton ryhmän esittämiin 1,5 miljoonan euron toimenpiteisiin. Ei kaatuisi. Asiakasmaksujen korottaminen hyvin todennäköisesti johtaa kustannusten kasvuun, sillä maksukorotukset vaikuttavat hoitoon hakeutumiseen. Pienituloset tamperelaiset eivät mene hoitoon silloin kun tarve olisi vaan silloin kun on rahaa. Hoidon viivästyessä tauti pahenee ja ajoissa hoitoa saamattomat päätyvät suoraan perusterveydenhuoltoa kalliimpaan erikoissairaanhoitoon. Esitetyt 1,5 riittivät Tampereen talouden sijasta kuitenkin kaatamaan koalitioyhteistyön sen alkuperäisessä muodossa.

Koalition ulkopuolelle jääminen hankaloittaa vasemmistoliiton mahdollisuuksia vaikuttaa Tampereella harjoitettuun politiikkaan. Tosin vuoden verran koalitioyhteistyötä on näyttänyt, ettei vaikuttamismahdollisuuksia kovin paljon ollut koalition sisälläkään. Nyt meidän on edistettävä meille tärkeitä asioita oman ryhmämme voimin ja muista riippumatta. Voimme olla aktiivisempia ja rohkeampia koalition ulkopuolella. Nyt on aika nostaa näkyvästi esiin vasemmiston arvoja ja puolustaa tamperelaisten palveluita säästöinnon keskellä.

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Vasemmistoliitto sai potkut Tampereen pormestarikoalitiosta (3.5.2018)
Lisää avoimuutta ja demokratiaa Tampereen päätöksentekoon (30.4.2018)
Miten te ette kyynisty? (29.4.2018)
Vasemmisto kantaa vastuuta 
(25.4.2018)
Vasemmiston muutosesitykset Tampereen talouden tasapainotusohjelmaan hylättiin
 (24.4.2018)
Asiakasmaksut luovat pyöröovi-ilmiön (23.4.2018)
Nekalan kirjaston kohtalo vaakalaudalla – viedäänkö alueen ainoa lähipalvelu osana säästöpakettia? (20.4.2018)
Kirjastoalan ammattilaiset puolustavat kirjastoja (17.4.2018)
Vasemmisto piti kiinni palvelulupauksista (9.4.2018)
Realismia talouspäätöksiin (9.4.2018)
Nekalalaiset vetoavat kirjaston säilyttämisen puolesta (8.4.2018)
Vasemmisto ei hyväksy pormestariohjelman vastaisia säästöjä (5.4.2018)
Suhmurointi pilaa pormestariohjelman (2.1.2018)

Etusivun kuva: Tampereen valtuusto käsittelemässä talouden tasapainottamisohjelmaa. (Kuva: Saana Heinänen)

 

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *