Artikkeli: Uutiset 2013–2018

22.5.2018 klo 10:58

Vasemmistoliitto ehdottaa palkkiotoimikuntaa, esteetöntä lintutornia ja selkokielistä asumisopasta

Iidesjärvi on kansallisella tasolla tunnustettu lintuvesistö. (Kuva: Iikka Porttikivi)

Teksti: OSKARI JOKINEN
Tampereen kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa vasemmisto oli äänessä, kun keskusteltiin muun muassa kaupungin päättäjien palkoista ja julkisten palveluiden oven raottamisesta kilpailulle. Tampereen vasemmiston valtuutetut myös jättivät kolme valtuustoaloitteita.

Edellisen kuukauden pitkään kaupungin tasapainottamisohjelmaa käsittelevään kokoukseen nähden tämä kokous vaikutti huomattavasti rennommalta. Useita kohtia käytiin lävitse nopeassa tahdissa ilman, että niihin edes otettiin puheenvuoroissa kantaa. Valtuustosalin ikkunoista tulviva kesäinen tunnelma tuntui keventävän kokousta, vaikka tälläkin kertaa joihinkin kohtiin pysähdyttiin käymään keskustelua, joskus pitkäänkin ja hieman jo kiihtyen.

Valtuutetut päättävät omista palkkioistaan

Ensimmäinen pidempi kohta kokouksessa käsitteli luottamushenkilöiden palkkioiden sekä pormestarin ja apulaispormestarien palkkojen alentamista. Kaupungin talouden tasapainotustoimien keskellä edellisen valtuuston päätös nostaa kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkioita on herättänyt keskustelua ja kriittisiä äänenpainoja. Vasemmisto on aiemminkin esittänyt erillisen palkkiotoimikunnan järjestämistä kaupungin luottamushenkilöiden palkkiosääntöä käsittelemään. Tähän mennessä palkkioita on käsitelty tilapäistoimikunnissa, jotka on täytetty valtuustosta väistyvillä valtuutetuilla.

Puheenvuorossaan Mikko Aaltonen kertoi, että vasemmisto jättää kokouksessa aloitteen palkkiotoimikunnan perustamisesta. Päättäjien omien palkkojen vuorottainen nostaminen ja laskeminen ei Aaltosen mukaan anna kaupunkilaisille hyvää kuvaa päätöksenteosta, etenkin kun monet palvelut kohtaavat nyt säästötoimia.

Aloitteessa ehdotetaan, että palkkiotoimikuntaan nimitettäisiin muita kuin aktiivipoliitikkoja. Tällöin ei synny epäilyttävää kuvaa siitä, että päättäjät itse määrittelisivät palkkansa. Aaltosen puheenvuoro sai kannatusta myös muilta valtuutetuilta.

Uudistamista vai ulkoistamista?

Mittavin keskustelu kokouksessa käytiin kokoomuksen valtuutetun Petri Rajalan tekemästä palvelualoitetta koskevasta aloitteesta. Palvelualoitteella tarkoitetaan mekanismia, jossa kaupungin tarjoamalle palvelulle voidaan esittää toisen tahon tuottamaa vaihtoehtoista tuottamistapaa. Kun kaupungille on jätetty tällainen aloite, tulee kaupungin selvittää palveluun liittyvät käytännöt sekä kustannukset ja tämän jälkeen päättää, ryhdytäänkö palvelun tuottamista uudistamaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa yksinkertaista toimintatapojen kehittämistä tai jopa palvelun ulkoistamista. Palvelualoitteen käyttöönotto kunnissa on eräs Juha Sipilän hallituksen tavoitteista.

Aloitetta perusteltiin avoimuudella, jota se voisi tuoda kaupungin toimintaan. Kun kaupungin käytännöt olisivat avoimesti haastettavissa, olisi kaupungilla suurempi paine muuttaa toimintatapojaan ja myös palveluiden kustannukset olisivat helpommin selvitettävissä. Tuttuun tapaan uudistuksen toivottiin myös tuovan säästöjä.

Vasemmiston valtuustoryhmä esitti palvelualoitealoitteen hylkäämistä. Mikko Aaltonen esitti epäilyksensä, että palvelualoitteesta tulisi vain uusi oikeistolaisen talouspolitiikan mukainen ulkoistusautomaatti.

– Oikeistolainen talouspolitiikka ilmentää intoa yksityistää palveluita, jolloin ennen julkiset varat päätyvät yrityksille tai jopa ulkomaille, kuvailee Aaltonen aloitteen motiiveja tylysti.

Aloitteen perustelut eivät vasemmistoa vakuuttaneet. Sekä Aaltonen että Ulla-Leena Alppi huomauttivat, että vaikka aloitteen perusteluissa mainitaan Jyväskylän kokeilleen järjestelmää ensimmäisten joukossa, hanke myöhemmin lopetettiin, eikä esimerkiksi Helsinki ole ottanut sitä käyttöön lainkaan. Esityksen hyvät puolet eivät olisikaan niin itsestään selviä kuin on esitetty.

Ulkoistamisautomaatin lisäksi epäiltiin mahdollisuutta arvioida palvelun todellisia kustannuksia kyllin tyydyttävästi. Sanna Marin (sd.) ja Sinikka Torkkola molemmat toivat ilmi, ettei yrityksistä huolimatta palveluiden kustannuksia ole ollut mahdollista selvittää niin, että niiden vertailusta ja kilpailuttamisesta tulisi mielekästä. Torkkolan mukaan erikoissairaanhoidon kustannusvertailut osoittavat, ettei vertailu ole helppoa eikä erityisen luotettavaa.

Etenkin valtuustosalin oikealla laidalla kuitenkin korostettiin avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja ”ilmaista” informaatiota, jota järjestelmä tuottaisi. Lisäksi vasemmistolta penättiin yksinkertaisesti ”rohkeutta” uuden yrittämiseen. Järjestelmän tuottaman ilmaisen informaation suhteen oltiin kuitenkin skeptisiä sitä vastustaneiden joukossa. Noora Tapio ja Marin esittivät, että palvelualoite on usein tuottanut vain ylimääräistä byrokratiaa. Aloitteiden tutkiminen tarkoittaa ylimääräistä työtaakkaa viranhaltijoille, mutta vain epätodennäköisesti johtaa säästöihin.

Vasemmisto vei aloitteen äänestykseen, mutta se lopulta hyväksyttiin lähes koko valtuuston tuella.

Aloitteita lintutornista ja asumisesta

Tampereen vasemmisto jätti kokouksessa kolme valtuustoaloitetta. Mikko Aaltonen jätti koko valtuustoryhmän puolesta aloitteen palkkiotoimikunnan perustamisesta.

Ilkka Porttikivi jätti aloitteen esteettömän lintutornin perustamisesta Iidesjärvelle. Iidesjärvi on eräs Suomen merkittävimpiä lintuvesistöjä ja lintubongaus on sen rannalla suosittu harrastus. Vanha lintutorni on kuitenkin nykyisellä käytöllä ylikuormittunut, jonka lisäksi se on kunnostuksen tarpeessa. Torni ei täytä esteettömyysvaatimuksia, jota aloitteessa halutaan paikata rakentamalla kokonaan uusi lintutorni Hevoshaan alueelle. Vanhaa lintutornia ehdotetaan kunnostettavaksi.

Sinikka Torkkola jätti aloitteen selkokielisen asumisen oppaan laatimisesta itsenäistyville kehitysvammaisille nuorille. Omaan asuntoon muuttaminen on suuri askel kaikenlaisille nuorille ja myös erityisryhmien itsenäistymistä pitäisi tukea. Yleiskieliset oppaat ovat monesti vaikeaselkoisia kehitysvammaisille nuorille. Kaupungin tulisikin hyödyntää saamaansa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen osarahoitusta ja laajentaa sitä koskemaan myös kehitysvammaisten nuorten asumisen tukemista.

 

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Vasemmistoliitto tahtoo ulkopuolisen työryhmän päättämään palkkioista (19.12.2017)
Tampere nostaa kokouspalkkioita (21.2.2017)
Vasemmistoliitto vastustaa palkkioiden korotuksia (15.2.2017)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *