Artikkeli: Uutiset 2013–2018

27.7.2018 klo 08:52

Työväen musiikkitapahtuma kutsuu Valkeakoskelle

Viimevuotinen ilmiö ei toistune tänä vuonna Valkeakoskella. Sadetakkeja tuskin myydään loppuun. (Kuva: Janna Kulosaari.)


Teksti: WANDA LINDGREN, NIKO VALLENIUS     

Valkeakoskella järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma kokoaa jälleen kerran runsaan joukon väkeä kuuntelemaan huipputason artisteja, keskustelemaan ajankohtaisista aiheista sekä viettämään mukavia ja virkistäviä kesähetkiä.

Avajaisia vietetään tänään Valkeakosken torvisoittokunnan ja laulaja-lauluntekijä Elsi Sloanin säestämänä. Avajaisten jälkeen Sananvapauden torilla puhutaan työelämästä. Paneelikeskusteluun osallistuvat Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö, sosiologi Anu-Hanna Anttila, Palvelualojen ammattiliiton PAMin varapuheenjohtaja Niina Koivuniemi, kansanedustaja Jari Myllykoski ja cnc-koneistaja, ay-aktiivi Hanna Rokkanen. Keskustelua johdattelee yliopistotutkija, pääluotto Sinikka Torkkola.

Ohjelmaa järjestetään sunnuntaihin asti ympäri kaupunkia. Musiikin lisäksi tarjolla on runsaasti muita maksuttomia tapahtumia. Luento- ja keskustelutilaisuuksien teemat katsovat sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Sisällissodan muistovuoteen liittyvät tapahtuvat palauttavat sadan vuoden takaisiin aikoihin ja haastavat pohtimaan, mitä niistä voisi oppia. Lauantain tapahtumista esille nousee mielenkiintoisena yksityiskohtana järjestettävä Heikki Heinon isännöimä Hautausmaa 2018 -kierros

Monipuolisesti musiikkia

Tapahtuman musiikkitarjonta on erittäin monipuolinen. Torstain avajaispäivänä esiintyy Isac Elliot, Vesta ja Apulanta. Tapahtuman päättää sunnuntaina esiintyvä Hevisaurus. Muina päivinä esiintyy muun muassa Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Juha Tapio, Reino Nordin, Jarkko Laitinen ja Väärä raha, Happoradio sekä Scandinavian Music Group.

Ekologisuudestaan ja ympäristöä kunnioittavista arvoistaan tunnettu festivaali ottaa tänä vuonna käyttöönsä HILU-rannekkeet. Rannekkeeseen on kiinnitetty erillinen siru, johon on mahdollista ladata mobiilisovelluksen kautta rahaa ja siten korvata muut maksuvälineet ja nopeuttaa kassa-asiointia tapahtumassa. Uudistuksesta huolimatta maksuvälineinä rannekkeen rinnalla toimivat edelleen käteinen ja kortit.

Lisää aiheesta muualla verkossa

Työväen musiikkitapahtuma 26.–39.7.2018 (tapahtuman verkkosivut)
Työväen musiikkitapahtumassa järjestettä bussikuljetuksen reitti- ja aikatauluttiedot

Työväen musiikkitapahtumasta aikaisemmin Vasen Kaistassa:

Työväen musiikkitapahtuma hurmasi Valkeakoskella (1.8.2017)
Hippa ja Huu tohisivat perhetapahtumassa (29.7.2017)
Festivaali rakennetaan talkootyöllä (28.7.2017)
Meppi Merja Kyllönen ja vasemmistoliitto kutsuvat Valkeakoskelle (24.7.2017)
Työväen musiikkitapahtuma tulee taas (21.7.2017)
Politiikkaa, hellettä, hikeä ja tunnelmaa (10.8.2016)
Kokemus ei riitä alkoholipolitiikan perusteeksi (3.8.2016)
Rokki ja politiikka soivat Valkeakoskella (24.7.2016)
Musiikki luo tunnelmaa, ystävyyttä, iloa (27.7.2015)
Ilman laulua ei voi selvitä (27.7.2015)
Ennuste: viileään kesään hetkeksi raju muutos (20.7.2015)
Valkeakoskella hikoiltiin hyvässä seurassa (29.7.2014)

*

 

Kommentteja: 2

    1. On toki. Arvontapalkintona tänä vuonna matkalahja Vasemmistoristeilylle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *