Artikkeli: Uutiset 2013–2018

14.9.2018 klo 11:39

Lautakunnan päätös heikentää ikäihmisten ja vammaisten palveluja

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ikäihmisten palveluiden heikentämispäätökset ovat ristiriidassa aiemmin hyväksyttyjen periaatteiden kanssa. (Kuva: Vasemman Kaistan arkisto.)

 

SINIKKA TORKKOLA    
Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta äänesti eilen sosiaali- ja terveyspalveluista. Vasemmistoliiton valtuutettu ja lautakunnan jäsen Ulla-Leena Alppi vastusti esityksiä kymmenen euron hoitajamaksun käyttöönotosta, hoitotarvikejakelun kriteerien tiukentamista, sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden poistamista sekä vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten maksujen korotusta. Vastustuksella oli vaikutusta, osa esityslistan mukaisista palveluiden heikennyksistä muutettiin kokouksen aikana.

Lautakunta luopui sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetustuen lakkauttamisesta, mutta nosti sen saamisen ikärajan 75 vuoteen ja nostaa asiakasmaksun kolmesta neljään euroon. Tuki on antanut liikuntarajoitteisille, pienituloisille ikäihmisille mahdollisuuden käyttää taksia asiointi- ja virkistysmatkoilla. Lautakunnan päätös merkitsee alle 75-vuotiaiden osalta täyskäännöstä kaupungin periaatteissa.

Kuljetuspalvelua on pidetty välttämättömänä ikäihmisten palveluna, joka mahdollistaa kotona asumisen. Kuljetuspalvelu on myönnetty pienituloisille, liikuntarajoitteisille ikäihmisille, jotka ovat voineet käyttää taksia bussin kertalipun hinnalla. Tukea on saanut enintään kahdeksalle yhdensuuntaiselle matkalle kuukaudessa. Pienituloisille alle 75-vuotiaille ikäihmisille, joilla ei ole varaa itse maksaa taksimatkoja, tuen poistaminen tarkoittaa, etteivät he enää pääse asiointi- eivätkä virkistymatkoille. Huonoa päätöksessä oli myös se, että säästö otetaan ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon mitoitusta hiukan heikentämällä.

Vammaiskuljetusten maksun korotuksista myös lopulta luovuttiin, mutta myös tuo säästö päätettiin rahoittaa ympärivuorokautisen hoidon mitoituksen kustannuksella. Tämä lisää huolta vanhuspalveluiden laadusta entisestään.

− Hoitajamaksu kohdistuisi eniten paljon palveluita tarvitseviin, usein sairastaviin ihmisiin, joista monet ovat pienituloisia ja joilla jokainen uusi asiakasmaksu voi järkyttää taloutta. On todennäköistä, että uusi maksu rajoittaa avun hankkimista, jolloin ihminen voi sairastua vakavammin ja tarvita kalliimpia palveluita. Säästövaikutus on kyseenalainen, arvioi Ulla-Leena Alppi.

− Lautakunnan jäsenet hyväksyivät talousarvion, jossa ”rakenteellisten” uudistusten merkeissä käytännössä heikennetään monia palveluita säästötarkoituksessa, mutta jonka säästövaikutuksiin jäsenet tuskin itsekään uskovat. Valtuustoryhmiensä velvoittamana lautakunnan jäsenet hyväksyivät mieluummin heikennykset kuin pienen veronkorotuksen, toteaa Alppi.

Ulla-Leena Alppi jäi lähes yksin kaikissa äänestyksissä, ainoastaan esityksessä poistaa vammaiskuljetusmaksun korotus Alppi sai tukea Jyri Keräseltä (sd.) ja Amu Urhoselta (vihr.). Alppi jätti lautakunnan päätökseen eriävän mielipiteen.

Alpin tekemät muutosesitykset maksaisivat kaupungille noin miljoona euroa. Säästöt, joihin päätöksillä pyritään voivat kuitenkin jäädä toteutumatta, koska palvelutarve kasvaa toisaalla.

Lastensuojelun tilanteen parantamista halutaan selvittää

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli kokouksessaan torstaina myös Ulla-Leena Alpin ja Tiina Elovaaran (sin.) lastensuojelua käsittelevät valtuustoaloitteet. Alpin joulukuussa 2017 ja Elovaaran toukokuussa 2018 jättämissä aloitteissa esitetään lastensuojelun resurssien ja palkkauksen parantamista. Vastausta aloitteisiin täydennettiin lautakunnan lähes yksimielisesti hyväksymällä ponnella. Ponnessa esitetään, että kaupunginhallitus ja valtuustoryhmät selvittävät nopeasti, miten lastensuojelun kestämätöntä tilannetta voidaan parantaa. Pontta ei hyväksynyt sosiaalidemokraattien valtuutettu ja lautakunnan jäsen Ari Wigelius.

− Todella toivon, että kaupunginhallitus ja valtuusto ottavat vakavasti huolen lastensuojelun mahdollisuuksista selviytyä vaativasta tehtävästään, kommentoi Ulla-Leena Alppi pontta.
Lautakunta perustelee selvityksen ja toimenpiteitden tarvetta sekä lastensuojelun että perhepalveluiden sosiaalityön asiakasmäärien kasvulla. Lisäksi perusteluissa muistutetaan sosiaalihuoltolain soveltamisohjeista, joissa korostetaan siirtymistä ehkäiseviin palveluihin. Tämä siirtyminen edellyttää väliaikaisesti vahvempaa resursointia kumpaankin palveluun. Jo syntyneitä ongelmia ei voida jättää vähemmälle hoidolle painopisteen siirtyessä ehkäiseviin toimiin.

”Jo kolhuja kokeneet lapset ansaitsevat parhaan, asianmukaisen, oikea-aikaisesti annetun ja riittävän
tuen. Se on mahdotonta ilman lastensuojelun resurssien vahvistamista ja moniammatillisen työn
kehittämistä”; ponnessa todetaan.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Ei järkeä eikäi sydäntä (15.9.2018)
Vain muutaman sadantuhannen tähden
(7.5.2018)
Vasemmiston muutosesitykset Tampereen talouden tasapainotusohjelmaan hylättiin (24.4.2018)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *