Artikkeli: Uutiset 2013–2018

19.9.2018 klo 06:33

Tampereen Infraa yhtiöitetään

Infran kunnossapitopalvelut pitävät kadut puistot, urheilu- ja leikkikentät sekä uimarannat kunnossa. (Kuva: Cai Melakoski)


Teksti: OSKARI JOKINEN

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti tiistaina esittää Tampereen Infra liikelaitoksen yhtiöittämistä. Päätöstä ei tehty yksimielisesti, sillä konsernijaoston jäsen Sinikka Torkkola (vas.) jätti siitä eriävän mielipiteen. Torkkola esitti myös tiedonsaantioikeuden vahvistamista yhtiöjärjestykseen. Esitys ei kuitenkaan edennyt, sillä tiedonsaantioikeus on tulossa osaksi uudistettavaa konserniohjetta. 

Seuraavaksi Infran yhtiöittämistä käsittelee kaupunginhallitus. Lopullisen päätöksen yhtiöittämisestä tekee kaupunginvaltuusto, jonka esityslistalla asia on todennäköisesti jo lokakuussa.

Selvitys ei puolla yhtiöittämistä ehdottomasti

Torkkola viittaa eriävässä mielipiteessään tämän vuoden toukokuussa valmistuneeseen selvitykseen Tampereen Infran toiminnasta. Ulkoisen tahon tekemän selvityksen mukaan nykyinen liikelaitosmalli on perustaltaan toimiva. Yhtiömallin parempaa kustannustehokkuutta ei ole osoitettu ongelmattomasti, eikä tällaisia kokemuksia ole myöskään kaupungin aiemmista yhtiöittämisistä.

Torkkola tähdentää, että kaupungin liikelaitosten ensisijainen tehtävä on tuottaa kaupunkilaisille ja sen piirissä toimiville yhtiöille palveluita, ei tuottaa voittoa.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Selvitys Tampereen Infra -liikelaitoksen toiminnan vaihtoehtoisista järjestämistavoista (PDF-tiedosto Vasemman Kaistan verkossa)
Tampere yhtiöittää Tilakeskuksen myytäväksi (9.10.2017)
Tiedolla johtaminen ontuu Tampereella (3.10.2017)
Kaupunginvaltuusto päätti yhtiöittää Tilakeskuksen (3.10.2017)
Tosiasiat eivät puolla Tilakeskuksen yhtiöittämistä (2.10.2017)
Tilakeskuksen yhtiöittämisaie valtuustoon (19.9.2017)
Tilakeskus ‒ yhtiöittäminen ei ole ainoa vaihtoehto (1.9.2017)
Tilakeskuksen yhtiöittämistarve arvioitava perusteellisesti (27.8.2017)
Tampereen Tilakeskuksen yhtiöittämistä runnotaan läpi  (23.8.2017)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *