Artikkeli: Uutiset 2013–2018

27.9.2018 klo 15:31

Tampereen uuden ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa punavihreät säilyttivät paikkansa

Ziperian valkokangas oli pieni ja tulokset nähdäkseen joutui siristelemään silmiään.

Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN
Tampereen uuden yliopiston ylioppilaskunnan ensimmäiset edustajistovaalit päättyivät eilen. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy ja Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta TTYY yhdistyvät yliopistojen mukana vuoden 2019 alussa ja vasta valittu edustajisto alkaa jo tämän vuoden puolella järjestellä uuden ylioppilaskunnan toimintaa.

Edelliset edustajistovaalit järjestettiin marraskuussa 2017, mutta normaalin kaksivuotiskauden sijasta tämä edustajisto istui vain vuoden. Yliopistojen yhdistymisen vuoksi myös edustajistovaalit määrättiin pidettäväksi etuajassa. Uuden edustajiston paikkamäärä on 49, siinä missä Tamyn edustajisto oli kooltaan 40 jäsentä ja TTYY:n 35.

Käytyjä vaaleja leimasivat yhtäältä kiire, toisaalta poliittisen kentän merkittävä muutos. Kaksi eri poliittista kulttuuria törmäsivät, kun aiemmin pelkästään oman yliopistonsa opiskelijoille kampanjoineet vaaliliitot joutuivatkin nyt kampanjoimaan koko tulevan uuden ylioppilaskunnan jäsenistölle. Keskustayliopiston ja teknillisen yliopiston opiskelijamäärät eivät ole tasasuhtaiset, Tamyn jäsenmäärä on noin 11 000 ja TTYY:n noin 7000. Myös ylioppilaskuntien aiempien vaalien äänestysaktiivisuuksissa on ollut eroja. Vuonna 2017 Tamyn vaaleissa äänesti 31,3 prosenttia jäsenistä, kun taas TTYY:n vaaleissa ääntänsä käytti 35,5 prosenttia.

Tamyn ja TTYY:n poliittista kulttuuria on erottanut aiemmin vaalilistojen erilainen luonne. Tamyn vaaleissa on oppiainekeskeisten listojen lisäksi ollut merkittävä määrä avoimen poliittisia listoja, kuten Vihreä lista, Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto ja Kokoomusopiskelijat, kun taas TTYY:llä listat ovat pitkälti kerääntyneet kiltojen ympärille. Vaaleissa oli siis erityisenä haasteena se, miten listat saavat kerättyä kannatusta aiemmin vieraalta kampukselta. Poliittisten listojen omana haasteena oli uudenlaisen poliittisen kulttuurin ulottaminen teknillisen yliopiston käytäville.

Useimmat vaaliliitot olivat paikalla jännittämässä tuloksia.

Vaaliliitot

Vaaleihin asetettiin 424 ehdokasta, jotka kuuluvat 26 vaaliliittoon. 21 vaaliliittoa perustivat kolme vaalirengasta. Tekijä-renkaaseen kuuluu 15 vaaliliittoa ja 253 ehdokasta. Silta-vaalirenkaaseen kuuluu kolme liittoa ja 39 ehdokasta. Punavihreä kupla -renkaaseen kuuluu kolme liittoa ja 86 ehdokasta. Vaaliliittojen ulkopuolelle jäi 5 listaa ja 46 ehdokasta.

Tekijä-renkaaseen kuuluvat kaikki teknillisen yliopiston opiskelijoiden vaaliliitot, jonka lisäksi siihen kuuluvat myös valtaosa keskustayliopiston oppiainekeskeisistä listoista. Valtava lista, joka kattaa noin 60 prosenttia kaikista ehdokkaista, on koostumukseltaan ja kooltaan aiemmin Tamyn vaaleissa esiintyneen Allianssi-renkaan jatkaja. Silta-rengas on sitoutumattomien yhteiskuntatieteilijöiden lista, johon kuuluu niin oppiainekeskeisiä kuin yleisiä yhteiskuntatieteilijöiden listoja. Punavihreään kuplaan kuuluvat punavihreät poliittiset listat. Renkaiden ulkopuoliset listat ovat sekalaisia poliittisia listoja.

Punavihreiden vai Tekijä-renkaan voitto?

Vaalitulokset julkistettiin keskiviikkoiltana Ziperia-ravintolassa. Ravintolaan oli kerääntynyt suuri määrä opiskelijoita, pitkälti ehdokkaita eri listoilta. Tulosten julkistamista odotellessa Tamyn ja TTYY:n hallituksen jäsenet ja edustajistojen puheenjohtajat esittelivät tulevaa edustajistoa ja sen toimintaa. Lisäksi paikalla olevien ehdokkaiden kesken arvottiin festarilippuja.

Tulokset julkaistiin lopulta pöytään rummutuksen säestämänä. Keskusvaalilautakunta marssi sisään ja väki pakkautui pikkuruisen valkokankaan eteen pidättämään hengitystään. Alustavia tuloksia tervehdittiin suurin suosionosoituksin. Vaalituloksiin oltiin kaikissa pöydissä tyytyväisiä, vaikka kaikissa vaaleissa on aina voittajansa ja häviäjänsä.

Alustavissa tuloksissa Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto säilyi suurimpana yksittäisenä ryhmänä, kun se sai 5 edustajistopaikkaa. Viva kasvatti äänisaalistaan, mutta menetti yhden paikan edelliseen vuoteen nähden. Vihreä lista sai 2 paikkaa, pudotusta edelliseen oli 3 paikkaa. Demariopiskelijat menettivät ainoan edustajansa. Suurimmaksi vaalirenkaaksi muodostui Tekijä-rengas 34 edustajalla. Silta-rengas sai 7 paikkaa. Renkaiden ulkopuolelta edustajan saivat vain Oikeisto-opiskelijat. Eniten ääniä sai Medaattorit-listan Tuomas Nyrhilä 105 äänellä. Äänestysprosentti nousi 38,9 prosenttiin.

Väistyvän edustajiston puheenjohtaja Suvi Parhankangas (oikealla) haastattelee Vivan Marianna Pukkalaa.


Aiempien vaalien tavoin suuri järjestölista sai suurimman voiton, tällä kertaa 69 prosenttia edustajapaikoista, eli jonkin verran enemmän kuin mikä sen osuus ehdokkaista oli. Teekkarien oppiainekeskeiset listat keskittyivät kaikki Tekijä-renkaaseen, joka keskitti valtaosan teknillisen yliopiston äänistä tälle renkaalle. Vaikka renkaan kaksi suurinta ryhmää, Vapaaboomarit ja Medaattorit, ovatkin siis keskustayliopistolta ja Kaupin kampukselta, on suurin osa renkaan edustajista teekkaritaustaisia.

Poliittisten listojen haasteet realisoituivat odotetusti, kun punavihreä yhteisrengas menetti yhteensä viisi paikkaa. Punavihreiden edaattorien osuus uudessa edustajistossa on noin 14 prosenttia, siinä missä Tamyn edellisessä edustajistossa se oli 30 prosenttia. Vaikka Oikeisto-opiskelijoiksi muuttuneet Kokoomusopiskelijat säilyttivät paikkansa, menettivät Keskeiset ainoan paikkansa. Poliittiset listat olivat siis vastatuulessa. Äänestäjäkunnan ja ehdokasmäärän suuren kasvun sekä teknillisen yliopiston erilaisen äänestyskulttuurin vuoksi tulos oli kuitenkin odotettu.

Vihreän listan äänimäärä ja edustajapaikat romahtivat yllättävän paljon siitäkin huolimatta, että ehdolla olivat kuntapolitiikastakin tutut Iiris Suomela ja Merve Çaglayan, jotka myös pääsivät läpi. Vivan jatkuva menestys tästä huolimatta osoittaa poliittisten listojen ja erityisesti punavihreän politiikan arvon uudenkin ajan Tampereen opiskelijapolitiikassa.

Ylioppilaskunnan hallitusta ei perinteisesti ole muodostettu valtakunnanpolitiikasta tutun oppositio–hallitus-dikotomian mukaisesti, vaan se on yleensä ollut jonkinlainen koalitio. Vaikka hyvä vaalitulos antaa sitoutumattomille edustajille merkittävän neuvotteluvallan, se ei automaattisesti sanele tulevan hallituksen koostumusta. Näkemysten yhtenäisyys ei kuitenkaan suuressa ja hajanaisessa vaalirenkaassa ole myöskään selviö. Tulevan edustajistokauden aikana niin tulevan ylioppilaskunnan käytännöt kuin poliittinen kulttuurikin tulevat asettumaan uusiin uomiinsa. Seuraavissa vaaleissa nähdään, millainen poliittinen kenttä teekkarien ja yliopistolaisten liitosta syntyy.

Vivan edustajiksi uuteen edustajistoon valittiin Vivan puheenjohtaja Ilona Taubert, edellisen edustajiston ensimmäinen varapuheenjohtaja Marianna Pukkala, Liban Sheikh, myös vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio ja Marjukka Pesonen. Vaalitulokset olivat alustavat ja voivat muuttua tarkastuslaskennan myötä maanantaina.

Kirjoittaja oli Vivan ehdokkaana vaaleissa ja valittiin edustajiston varajäseneksi.

Lisää aiheesta muualla verkossa

Äänestystulos (Tampereen ylioppilaskunnan verkkosivut)

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *