Artikkeli: Uutiset 2013–2018

13.10.2018 klo 10:45

Aluehallintovirasto vahvistaa Anna Kontulan kannan: myös Tampereen noudatettava lakia

Ajanvaraus ja hoitoonpääsy Tampereen terveysasemille on hankalampaa kuin laki sallii. Kuvassa Tipotien terveysasema (Kuva: Cai Melakoski)

 

VK   
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Tampereen kaupungille huomautuksen. Virasto muistuttaa Tampereen kaupunkia siitä, että laki potilaan oikeuksista määrää huolehtimaan, että potilas saa tietää, milloin tämä pääsee hoitoon.  

Huomautus on seuraus kansanedustaja Anna Kontulan kesäkuussa jättämästä hallintokantelusta Tampereen kaupungin terveydenhuollon ajanvarauskäytännöistä. Ajanvarauksesta ei ollut kesäkuun aikana saanut enää osaan toimipisteistä aikoja kiireettömään hoitoon, vaan yhteyttä on kehotettu ottamaan uudestaan heinäkuussa.

– Kaupungilta saamani tiedon mukaan näin on toimittu joidenkin terveyskeskusten osalta jo toukokuun lopusta ja yleisesti kesäkuun alkupuolelta alkaen. Kuntalainen saattaa siis joutua odottamaan puolitoista kuukautta saadakseen edes varattua lääkäriajan. Oikea-aikainen pääsy lääkäriin on tärkeimpiä ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen vaikuttavia tekijöitä, eikä siitä ole varaa säästää, Kontula perusteli kanteluaan.

Aluehallintoviraston huomautuksen mukaan Tampereen kaupungin on kehitettävä ajanvarausjärjestelmää siten, että potilaalle voidaan antaa aika vähintään kuukauden tarkkuudella ilman, että tämän täytyy soittaa ajanvaraukseen yhä uudelleen.

Aluehallintovirasto määräsi, että potilaan on saatava välittömästi yhteys terveyskeskukseen.

Tampereen kaupungin on noudatettava myös hoitoon pääsyn määräaikoja

Samalla aluehallintovirasto antoi Tampereen kaupungille huomautuksen myös hoitoon pääsyn määräajoista. Esimerkiksi kiireettömään hammashoitoon jonotti Tampereella syyskuussa yli kuusi kuukautta jopa yli 700 ihmistä.

Aluehallintovirasto totesi, että kiireetön hoitoon pääsy ei toteudu Tampereella terveydenhuoltolaissa säädetyllä tavalla, vaikka aluehallintovirasto kiinnitti asiaan huomiota jo 2017. Tampereen kaupungin tulee 15. maaliskuuta .2019 mennessä raportoida aluehallintovirastolle ongelmien tilanteesta.

Anna Kontula on tyytyväinen aluehallintoviraston päätökseen, mutta samalla pettynyt siihen, että Tampereen kaltainen vauras suuri kaupunki laiminlyö näin velvoitteitaan.

‒ Ihmisten terveysoikeudet ovat kunnan tehtävien kovaa ydintä. Näiden pitäisi hoitua ilman valvontaakin, hän päivittelee.

Lue lisää Anna Kontulan blogista:

Kontulan valitus terveyskeskusten ajanvarauksista tuotti tulosta (12.10.2018)
Laki koskee myös Tampereen kaupunkia (28.6.2018)

Asiasta aiemmin Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Kontula kanteli Tampereen ajanvarauksista (28.6.2018)

*Kontula-Anna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *