Artikkeli: Uutiset 2013–2018

17.10.2018 klo 11:08

Rangaistukset ja pelko eivät työpaikkoja lisää

Tutkija Jouko Karjalaisen vetämään työllisyys-paneelikeskusteluun osallistuivat Tommi Eskola (vasemmalla), Erja Lindberg (keskellä) ja Eija Tuohimaa. (Kuva: Aila Hokkanen.)

 

Teksti: AILA HOKKANEN
Työvoimapulasta huolimatta on syytä vihdoin tunnustaa, että työpaikkoja ei ole kaikille työttömille, eivätkä sanktiot niitä luo. Nyt luotu sanktioiden pelkokoneisto estää ihmisiä harkitsemasta ja toimimasta järkevällä tavalla. Tämä todettiin Työttömien keskusjärjestön ja kirkkohallituksen järjestämässä työllisyysfoorumissa syyskuun lopussa Helsingissä, Kalliolan setlementtitalossa.

Jouko Kajanojan toimittama kirja Työllisyyskysymys, kokoaa yhteeen tutkim (Kuva: Aila Hokkanen.)uksia työllisyydestä ja työttömyydestä. (Kuva: Aila Hokkanen.)

Rangaistuksien sijaan palveluiden lähtökohtana tulee olla, että työllisyyttä ja toimintakykyä edistävät palvelut järjestetään yksilöllisesti, työnhakijan elämäntilanne huomioiden. Kirkkohallituksen johtavan asiantuntijan Kari Latvuksen mielestä seurakunta voisi olla aktiivisempi työllisyyspolitiikassa, ja kirkko voisi olla yhtenä suurimmista työnantajista antamassa myös oman panoksensa työllisyyskeskusteluun.

Työttömyyden pitkittyminen ja sen tuottama köyhyys sekä suoranainen puute näkyvät diakoniatyön arjessa selvästi aiempaa raskaampana. Latvus esitti avausta yksilön oikeuteen vetäytyä työnhausta ilman toimeentulon menettämistä. Työllisyyspäivien aikana monissa kommenteissa viitattiin myös perustulon tarpeeseen.

Tutkija Jouko Kajanoja muistutti, että työhaluisten, työkykyisten ja osatyökykyisten pitäminen työttömänä on Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n raportin mukaan tragedia sosiaalisessa ja taloudellisessa mielessä. Se on yhteiskuntien kyvyttömyyttä sopeutua yksilöllisiin eroihin.

Tutkija Jouko Karjalaisen vetämässä paneelissa käsiteltiin kansalaisuutta ja osallisuutta työvoimapalveluihin liittyen. Paneelissa kritisoitiin voimakkaasti kuntouttavan työtoiminnan mielekkyyttä ja tuloksellisuutta.

Kuntaliiton kehittämispäällikön Erja Lindbergin mukaan kuntien ja maakuntien työnjako on jatkossa suuri kysymysmerkki. Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa kertoi, että aktiivimalli tuottaa työtä ainoastaan muille kuin työttömille. Tampereen TE-keskuksen palvelukeskuksen johtaja Tommi Eskola totesi, että terveydentilansa kanssa kamppailevat ja apurahalla työskentelevät ovat aktiivimallin väliinputoajia.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi avasi Työllisyysfoorumin. (Kuva: Juha Keränen.)

Saako työstä kieltäytyä?

Työstä kieltäytymistä käsittelevään paneeliin osallistuivat Palvelualojen ammattiliiton PAM:in edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo, Työstäkieltäytyjäliiton Eetu Viren ja Työttömien keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi. He kaikki puolustivat oikeutta kieltäytyä töistä, vaikka itse totesivat olevansa työnarkomaaneja.

Eetu Viren totesi, että työstä kieltäytyminen on innovaatioiden lähde, ilman sitä pyörää ei olisi keksitty. Foorumin keskustelut kiertyivät aina uudelleen siihen, millainen ihmiskäsitys nyt tehtävän työvoimapolitiikan takana on. Osallistujat kritisoivat näkemystä työttömistä kyvyttöminä olentoina, joiden elämää tulee kontrolloida viranomaisten voimin.

– Pelko työttömyysturvan epäämisestä on todellinen ongelma. Se estää luottamuksellisen yhteistyö syntymistä TE-hallinnon viranomaisten kanssa. Palvelut koetaan usein hyödyllisinä, mutta turhan jäykkinä. Työttömälle itselleen on palautettava valta päättää omasta työnhaustaan, sanoo Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Kirkkohallituksen ja Työttömien Keskusjärjestön yhteistyössä järjestämä Työllisyysfoorumi 2018 keräsi satapäisen yleisön. Foorumin nimi Kauas työpaikat karkaavat on lainattu elokuvaohjaaja Aki Kaurismäeltä. Työllisyyspäivillä keskityttiin teeman ja tunnelman mukaisesti työttömien elämään, kokemuksellisuuteen ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin. Työllisyysfoorumin järjestäjinä toimivat Työttömien keskusjärjestö, Kirkkohallitus ja Uudenmaan Työttömien Yhdistysten Aluejärjestö – UUTTA ry.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *