Artikkeli: Uutiset 2013–2018

20.11.2018 klo 16:15

Budjettivaltuustossa kamppailtiin vähävaraisimpien palveluista

Mikko Aaltonen puhumassa järkeä: säästöt yhtäällä voivat aiheuttaa kulujen kasvamisen toisaalla.(Kuva: Sinikka Torkkola)

 

Teksti: JANIKA KUNNARI   
Tampereen kaupunginvaltuusto löi maanantain talousarviokokouksessa lukkoon kaupungin tulevan vuoden budjetin. Vuoden 2019 talousarvio sisältää useita hyvä asioita, mutta on monelle tamperelaiselle myös karua luettavaa. Vasemmistoliitto teki arvioon koko päivän kestäneen kokouksen aikana useita muutosesityksiä, mutta hävisi kaikki äänestykset.

Kaupunginvaltuusto päätti muun muassa korottaa julkisen liikenteen lippuhintoja, kiristää tehostetun palveluasumisen hoitajamitoitusta, tiukentaa hoitotarvikejakelun kriteereitä ja rajata sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen huomautti pitämässään ryhmäpuheenvuorossa, että monet esitetyistä heikennyksistä ovat valtuuston yhdessä laatiman pormestariohjelman tavoitteiden vastaisia. Esimerkiksi bussilippujen hinnannousu on ristiriidassa kaupungin ilmastotavoitteiden kanssa ja hoitajamitoituksen kiristäminen sen kanssa, että ikäihmisten palvelut on haluttu säilyttää vähintään vuoden 2017 tasolla.

Vasemmistoliitto halusi perua myös aiemmin tehtyjä leikkauspäätöksiä. Talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä korotettiin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuja lain sallimaan maksimiin. Tämäkin päätös oli pormestariohjelman vastainen ja voi vasemmistoliiton näkemyksen mukaan lisätä kuluja tulevaisuudessa, kun ihmiset eivät hae apua vaivoihinsa silloin, kun ne ovat vielä vähäisiä.

Vasemmistoliitto esitti myös lisämäärärahoja lastensuojeluun sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Lisäksi ryhmä olisi halunnut varmistaa Nekalan kirjaston tulevaisuuden nostamalla siihen aiemmin varatun summan 100000 euroon. Nyt luvatut 50000 euroa eivät välttämättä riitä edes tiloihin.

Myös hyviä asioita

Talousarvio ei toki ole pelkästään murhenäytelmä. Siinä on mukana monia tärkeitä asioita, kuten subjektiivisen päivähoito-oikeuden sekä aktiivipassin säilyminen. Lisäksi kaavailtu uusi hoitajamaksu peruttiin pormestarikoalition yhteisissä neuvotteluissa. Vasemmistoliitto on suljettu ulos koalitiosta, mutta sen tuomasta viestistä on käyty neuvotteluissa keskusteluja. Kymmenen euron suuruinen hoitajamaksu olisi osunut kipeimmin kaikkein sairaimpiin ja vähävaraisimpiin, ja siitä luopuminen oli yksi vasemmistoliitolle tärkeistä tavoitteista.

Veroprosentin nosto ei saanut kannatusta

Vasemmistoliitto teki talousarviokokouksessa oman poikkeuksensa pormestariohjelmaan esittämällä, että kaupungin veroastetta nostettaisiin jo vuonna 2019, ei vuotta myöhemmin. Prosenttiyksikön veronkorotus olisi mahdollistanut mainittujen säästöjen hylkäämisen tai perumisen siten, että kaupungin tulot olisivat kasvaneet 36 miljoonalla eurolla. Pormestarikoalitio ei kuitenkaan halunnut vielä kajota veroasteeseen, ja vasemmistoliitto hävisi äänestyksen. Aamulehden keväällä teettämän kyselyn mukaan valtaosa tamperelaisista kuitenkin mieluummin nostaisi veroja kuin leikkaisi palveluista.

Tampere on voimakkaasti kasvava kaupunki. Kasvavassa kaupungissa myös menot kasvavat, sillä tietyt palvelut on järjestettävä. Tampereella tulot eivät kuitenkaan ole kasvaneet menojen kanssa samassa suhteessa, mikä on väistämättä johtanut talouden epätasapainoon. Suurimpana syynä tulojen tippumiselle ovat valtionosuuksiin tehdyt leikkaukset, minkä lisäksi kaupungin verotulojen kasvu on ollut matalaa. Tampereen efektiivinen veroaste on jopa aavistuksen laskenut viimeisten vuosien aikana.

‒ Menokasvua voidaan hillitä, mutta se edellyttää palvelutuotantoon panostamista eikä sen leikkaamista, muistutti Aaltonen puheessaan.
‒ Katse on kohdennettava sinne, mistä ongelmat johtuvat: tuloihin.

 

Lisää kokouksesta Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Infran yhtiöittäminen palaa valmisteluun – vasemmistoliitto johdonmukaisesti yhtiöittämistä vastaan (20.11.2018)

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Tamperelaiset korottavat mieluummin veroja kuin leikkaavat palveluista saadakseen talouden tasapainoon (Aamulehti 30.5.2018)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *