Artikkeli: Lukijoilta 2013–2018

2.11.2018 klo 08:28

Bussilippujen hintaa ei ole pakko nostaa

Joukkoliikennelautakunta päätti korottaa bussilippujen hintoja. Lopullisen päätöksen lippujen hinnasta tekee Tampereen kaupunginvaltuusto päättäessään ensi vuoden talousarviosta. Mikäli joukkoliikenteen tukea nostetaan ei hinnankorotukselle ole tarvetta. (Kuva: Cai Melakoski.)

 

ELINA HALTTUNEN-RIIKONEN, MAIKKU MARTTI   
Tampereella aiotaan jälleen kerran korottaa bussiliikenteen lipunhintoja. Paine korotukseen syntyy yleisen kustannusten nousun lisäksi kaupunginvaltuuston hyväksymästä talouden tasapainottamisohjelmasta, joka leikkaa joukkoliikenteen tukea.

Lippujen hintojen nostaminen vaikuttaa kaupunkilaisten mahdollisuuksiin käyttää busseja. On hyvä huomata, että hintojen nosto on hiilineutraali Tampere -tavoitteen vastainen. Kaupunkistrategiassa on kirjattu tavoitteeksi lisätä kestävän liikkumisen osuutta nykyisestä 54 prosentista 58 prosenttiin. vuoteen 2021 mennessä.

Bussilippujen hintojen korotukselle on myös vaihtoehtoja, ja kysymys onkin poliittisista valinnoista. Hintojen korotuksen sijaan julkisen liikenteen saavutettavuuden ja ympäristön kannalta parempi vaihtoehto olisi veroprosentin tarkistus.

Elina Halttunen-Riikonen on Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan vasemmistoliittolainen jäsen ja Maikku Martti varajäsen.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *