Artikkeli: Uutiset 2013–2018

27.11.2018 klo 11:20

Kintulammille on päästävä turvallisesti ilman omaa autoa

Kirkkokivi on yksi Kintulammin neljästä taukopaikasta, jossa voi tehdä tulen. Kirkkokiven on suunnitellut Mailin Moisio. (Kuva: Sinikka Torkkola.)

Teksi: JANIKA KUNNARI    
Kintulammin luonnonsuojelualue on upea retkeilykohde, mutta sinne on vaikea päästä. Retkeilijän on tällä hetkellä joko mentävä paikalle omalla autolla tai käveltävä jopa kolmen kilometrin matka lähimmältä bussipysäkiltä. Valtaosa kävelymatkasta kulkee vilkasliikenteisen Pulesjärventien vartta, eikä tätä reittiä suositella käveltäväksi varsinkaan lasten tai isojen ryhmien kanssa.

Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Noora Tapio jätti maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen, jossa esittää, että kaupunki ryhtyisi selvittämään mahdollisuutta parempiin joukkoliikenneyhteyksiin Kintulammin alueelle.
– 
Tilanne paitsi heikentää autottomien perheiden ja muiden kävijöiden mahdollisuutta päästä nauttimaan luonnonsuojelualueesta, se myös lisää autoilua. On erikoista, että kohtalaisen matkan päässä Tampereen keskustasta sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle on lähes välttämätöntä kulkea yksityisautolla, Tapio perustelee.

Aloitteessa ei vaadita Kintulammille tiheää tai välttämättä edes ympärivuotista joukkoliikenneyhteyttä. Tamperelaisille ja Tampereella vieraileville olisi kuitenkin Tapion mukaan hyvä mahdollistaa alueelle pääsy ilman yksityisautoa.

Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueen kunnostus valmistui vuonna vuonna 2017. Alue on luonnonmukainen retkeilypaikka, jossa on runsaasti eripituisia, merkittyjä retkeilyreittejä. Opastettuja retkeilyreittejä on yhteensä 15 kilometriä.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Kintulammin retkeilyalue (Tampereen kaupungin verkkosivut)
Kintulammin retkeilyalue (Betonista pusikkoon -blogi)

Retkeilyreittiä on täsmennetty sanalla opastettu 27.11.2018 klo 12.20

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *