Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

16.11.2018 klo 11:55

Vammaiset jumissa ‒ taksi ei tule

Kaija Salmela yrittää tilata jo kolmannen kerran inva-taksia itselleen ja avustajalleen.

 

Teksti ja kuva: LIISA AHOLA   
Tämän vuoden heinäkuussa tuli voimaan uusi taksilaki. Se muutti vammaispalvelulain korvaamia taksikyytejä tai paremminkin kyytien saamista harmittavalla ja huolestuttavalla tavalla.

Taksi on jäänyt tulematta, koululainen hakematta tai asiakasta on etsitty parinsadan kilometrin päästä. Osa räikeimmistä ongelmista päätyy lehtien palstoille, mutta kiusallinen ja jokapäiväinen ongelma jää palvelun käyttäjien harmiksi.

Viime keskiviikko oli tavallinen marraskuun päivä suurimmalle osalle tamperelaisista. Kaija Salmelalle se ei sitä ollut. Hän matkusti Perniöstä Tampereen rautatieasemalle. Matkan aikana hän yritti saada taksia rautatieasemalle, mutta ei onnistunut. 

Liikuntavammaisena ihmisenä hän on vammaispalvelulain mukaisesti oikeutettu käyttämään taksia. Taksit tilataan Kuohken (= Tuomi-logistiikan järjestämä kuljetusten ohjauskeskus) kautta. Kaija Salmela jaksoi yrittää 40 minuuttia, mutta sitten käsistä loppuivat voimat. Asemalle tultuaan hän otti tavallisen taksin, jonka kustannuksen hän saa perittyä jälkikäteen vammaispalvelusta.

Iltapäivällä oli Tampereen vammais- ja terveydenhuollon neuvottelukunnan, Vatenkin 45-vuotisjuhla syyskokouksen yhteydessä. Kaija Salmelaa oli pyydetty johtamaan puhetta syyskokouksessa. Niinpä hänellä oli edessään uusi taksimatka kotoa kaupungin virastotalolle. Taksin tilaus ei onnistunut tälläkään kerralla Kuohkesta, joten taas piti matka maksaa omalla rahalla. Onneksi se oli nyt mahdollista.

Syyskokouksen muissa asioissa puheenjohtaja Salmela otti esille ongelmat kuljetuspalveluiden toimivuudessa. Eniten häntä harmitti tilaamisen hitaus ja kalleus. Puhelumaksu alkaa raksuttaa heti, kun Kuohken nauha käynnistyy kertomaan: olette jonossa… Vammaiset ihmiset ovat täysin riippuvaisia kuljetuspalveluiden toimivuudesta.

Tasa-arvoinen mahdollisuus liikkua on heidän perustuslaillinen oikeutensa, mutta voidakseen saada tämän oikeutensa, heidän pitää jonottaa kuukaudessa pahimmillaan tuntikausia kuuntelemassa kurjaa jonotusmusiikkia ja toisen tunnin jälkeen jankutukselta tuntuvia ohjeita sähköisestä asioimisesta tai etukäteen tilaamisesta.

Tuomi-logistiikka on käynyt lupaamassa kaupungille palveluiden tulevan kuntoon alkuongelmien jälkeen mahdollisimman pian, viimeistään vuoden loppuun mennessä. Taksiuudistus ei tipahtanut taivaasta. Tuomi-logistiikalla oli mahdollisuus varautua siihen hyvissä ajoin, palkata ja kouluttaa henkilökunta palvelemaan asiakkaita.

Aikaa on nyt kulunut liki viisi kuukautta uudistuksen alkamisesta, eikä Tuomi-logistiikan keskus pysty vieläkään vastaamaan asiakkaille kohtuullisessa ajassa. Ensimmäinen uudistus kohti tasapuolisuutta on muuttaa soittajan jonotusaika ilmaiseksi. On kohtuutonta tulla palvelluksi huonosti tai erittäin huonosti ja joutua vielä maksamaan siitä.

|||

Tuettu taksikyyti kolmesta syystä, kahdella tavalla.

Viime kesän taksiuudistus on vaikeuttanut kaikkien liikuntarajoitteisten ihmisten jokapäiväistä selviytymista. Taksin tilaaminen on vaikeutunut merkittävästi. Tuomi-logistikan kuljetuspalvelu Kuohke järjestää kuljetuksia tamperelaisille ihmisille, jotka saavat vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolain perusteella oikeuden käyttää taksia bussilipun hinnalla.

Vammaisten ihmisten kuljetuksista määrää laki eikä kunta voi olla järjestämättä palveluita vetoamalla esimerkiksi talouteen. Tampereen kaupunki ohjeistaa vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista: “Kuljetuspalvelua myönnetään asioimis- ja virkistymismatkoihin sekä työ- ja opiskelumatkoihin. Kuljetuspalveluina myönnetään vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Matkat myönnetään määräajaksi tai toistaiseksi.”

Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset ovat puolestaan kuntien päätettävissä. Tampereella kuljetustarpeen arvioi kaupungin kotihoidon asiakasohjausyksikkö. Pääsääntöisesti matkoja voi saada kahdeksan yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

Terveydenhoitoon liittyvät taksimatkat puolestaan perustuvat sairausvakuutuslakiin. Sen käytöstä ohjeistaa Kela, joka korvaa taksimatkan vain jos se on tilattu Kelan kanssa suorakorvaussopimuksen tehneestä tilausvälityskeskuksesta. Pirkanmaalla tilausvälityskeskus on Aluetaksi.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelu (Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen vammaispalvelujen käsikirja.)
Tuomi-logistiikan kuljetuspalvelun Kuohken tilaussivu
Tampereen kaupungin sosiaalihuoltoalain mukaiset ns. sote-kuljetukset huonokuntoisille ikääntyneille
Tampereen kaupungin vaikeavammaisten kuljetustuki
Kelan korvausperusteet taksin käytölle
Kela-taksin tilausohjeet

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *