Artikkeli: Uutiset 2013–2018

18.12.2018 klo 08:58

Valtuuston vuosi päättyi oikeudenmukaisuuden vaatimuksiin

Näkymän Tampereen valtuustosalista kuvasi valtuutettu Ulla-Leena Alppi. (Arkistokuva)

 

Teksti: JANIKA KUNNARI
Vuoden viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa vasemmistoliitto yritti vielä ostaa joululahjoja heikossa asemassa oleville tamperelaisille sekä lisätä kaupunkilaisten välistä tasa-arvoa. Valtuutettu Ulla-Leena Alppi nosti päivän kyselytunnilla esiin kysymyksen siitä, millä tavoin kaupunki aikoo pitää kiinni pätevistä lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä. Lisäksi valtuusto käsitteli Alpin aloitetta toisen asteen opiskelijoiden opiskelun helpottamiseksi. Valtuutettu Ilkka Porttikivi taas jätti aloitteen Huoltsun aukioloaikojen laajentamisesta, ja valtuutettu Minna Minkkinen yhdessä vihreiden Merve Caglayanin kanssa aloitteen anonyymin rekrytoinnin käyttöönottamiseksi Tampereella.

Lastensuojelun tilanne sairastuttaa työntekijät

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät tekevät päivittäin parhaansa ja enemmän hyvin vaativissa olosuhteissa. Viime vuosina sekä ennakolliset lastensuojeluilmoitukset että kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet ja työntekijöiden kuormittuneisuus on kasvaessaan johtanut sairastumisiin sekä huolestuttavan suureen vaihtuvuuteen. Vasemmistoliitto on aiemmin esittänyt sekä lastensuojelun resurssien lisäämistä että työntekijöiden palkkauksen parantamista. Monia lähikuntia alhaisempi palkkataso ja vaillinaiset resurssit uuvuttavat, sairastuttavat, lisäävät työpaikan vaihtoja ja pahentavat kipeää tilannetta entisestään. Kyselytunnilla vasemmistoliiton Ulla-Leena Alppi tiedusteli kaupungin suunnitelmia asian korjaamiseksi.

Apulaispormestari Johanna Loukaskorven vastauksessa luvattiin sadan euron palkankorotusta sekä sitouttamisrahaa, mikä on Alpin mukaan hyvä alku, mutta yhtä kaikki riittämätön toimenpide. Korotuksen tulisi olla suurempi, jotta Tampere olisi vaikeasta tilanteestaan huolimatta kilpailukykyinen lastensuojelun työnantaja. Alppi peräänkuuluttaa myös muita lisäresursseja ja muistuttaa, ettei säästöjen löytäminen ole työntekijöiden tehtävä.

Huoltsulle laajempi aukiolo

Päihtyneiden päivätoimintakeskus Huoltsu on matalan kynnyksen paikka, jonne voi tulla myös päihtyneenä. Erityisesti monelle kodittomalle Huoltsu on korvaamaton paikka, jossa maksutta pääsee sisätiloihin ja saa ruokailla, peseytyä, pestä pyykkiä ja levätä. Sieltä saa myös terveysneuvontaa sekä pienimuotoisia hoidollisia toimenpiteitä.

Tällä hetkellä Huoltsu on auki arkisin kello 13–19. Varsinkin kodittomille asiakkaille tämä tietää pitkiä öitä, viikonloppuja ja talvia. Vasemmistoliiton valtuutettu Ilkka Porttikiven aloitteen mukaan aukioloaikoja tulisi lisätä etenkin aamupäiviin ja lauantaihin, ja tähän päästäisi lisäämällä henkilökuntaa. Vuokrakuluja laajennus ei kasvattaisi. Huoltsun aukioloaikojen laajentaminen on myös yksi pormestari Lauri Lylyn nimeämän köyhyystyöryhmän köyhyysohjelman tavoitteista vuosille 2018–2021.

Tasa-arvoa opiskeluun ja työelämään

Kaupunginvaltuusto käsitteli illan aikana myös Alpin aiemmin jättämää aloitetta toisen asteen opiskelijoiden opiskelun helpottamiseksi. Opiskelukustannukset vaarantavat nuorten tasavertaiset mahdollisuudet opiskeluun. Vaikka maksuton koulutus on suomalaisen tasa-arvon kulmakiviä, opiskelujen materiaalikustannukset ovat silti monille kohtuuttoman suuret. Joka neljäs toisen asteen opinnot keskeyttänyt nuori ilmoittaa syyksi taloudellisen tilanteen, ja vielä suurempi osa on opiskelun vuoksi rahavaikeuksissa.

Vasemmistoliiton valtuutettu Noora Tapio muistuttikin keskustelussa, että aihe kytkeytyy vahvasti köyhyyteen. Oppikirjoja ja opiskelun välineitä tulisi ensi vaiheessa voida lainata, ja lopullisena tavoitteena tulisi olla aidosti maksuton koulutus.

Minna Minkkisen ja vihreiden Merve Caglayanin aloite koski anonyymin rekrytoinnin käyttöönottoa Tampereella. Anonyymissä rekrytoinnissa tarkoitus on poistaa työhakemuksista esimerkiksi nimi, ikä, sukupuoli ja muut työhön liittymättömät seikat, joiden ei pitäisi vaikuttaa valinnassa, mutta valitettavan usein niin tekevät.

‒ Erittäin usein maahanmuuttajat kokevat paljon ennakkoluuloja jo pelkästään nimensä vuoksi erilaisissa rekrytointitilanteissa. Ongelma ei kuitenkaan koske vain maahanmuuttajia eikä anonyymi rekrytointi ole vain heitä varten; syrjintää tapahtuu myös yli 50-vuotiaiden suomalaisten sekä romanien rekrytoinneissa, valtuutetut kirjoittavat aloitteessaan.

Anonyymi rekrytointi on tehokas väline syrjinnän ehkäisemiseksi. Työhön valitaan aina työnkuvaan sopivin hakija, mutta näin mahdollistetaan se, että kaikilla soveltuvilla hakijoilla on mahdollisuus tulla kutsutuksi haastatteluun. Helsingissä on jo tehty kokeilu anonyymistä rekrytoinnista ja tulokset ovat olleet hyviä. Aloitteen teki vasemmistoliiton helsinkiläinen valtuutettu Suldaan Said Ahmed.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *