Artikkeli: Pirkanmaa, Suomi, Virrat

25.2.2019 klo 16:04

Katja Kotalammen vaalikampanja starttasi Virroilla

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vierailu Virroilla Katja Kotalammen eduskuntavaalikampanjan.

Katja Kotalammen vaalikampanja startattiin sunnuntaina Virroilla Nuorisokeskus Marttisen viihtyisällä Vihtasaunalla. Komeissa maisemissa Toisveden rannalla keskusteltiin etenkin sosiaali- ja terveyspalveluista, laadukkaista vanhuspalveluista, toimeentulosta ja ilmastonmuutoksesta.

Tilaisuuden aluksi nuorisokeskuksen johtaja Helena Vuorenmaa kertoi nuorisokeskuksen toiminnasta. Nuorisokeskusten juuret ulottuvat 1970-luvulle, jolloin keskusten tarkoitus oli tukea nuorten liikkumista. Virroille nuorisokeskus avattiin vuonna 1993. Nykyään Marttisessa tehdään arvokasta työtä esimerkiksi leirikoulujen, kansainvälisyyden ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten Nuotta-valmennuksen myötä.

Hallituksen sote-malli on tullut tiensä päähän

Li Andersson toi puheenvuorossaan kuulumiset eduskunnasta, jossa hallituksen ajama markkinaehtoinen sote-malli on törmännyt jälleen vakaviin perustuslaillisiin ongelmiin.

Andersson ei pitänyt realistisena, että sosiaali- ja terveysvaliokunta pystyisi enää tällä vaalikaudella korjaamaan soten useita valuvikoja:

− Pääministeri Juha Sipilän pitäisi rehdisti tunnustaa, että aika ei riitä hallituksen sote-mallin läpiviemiseen. Pääministerin pitäisi kutsua puolueet yhteen pohtimaan, miten sote-järjestelmän suhteen pitäisi nyt edetä, Andersson sanoi.

Tasa-arvo, ympäristö, hyvä vanhuus

Anderssonin jälkeen Katja Kotalampi puhui vaaliteemoistaan. Kotalammen teemoja ovat tasa-arvo ja etenkin lapsiköyhyyden vähentäminen, koulutus, työelämän pelisäännöt, hyvät vanhuspalvelut, ilmastonmuutoksen torjunta ja maaseudun elinkelpoisuus.
− Työssäni vesihoitolaitoksen hoitajana olen huomannut säiden ääri-ilmiöiden lisääntymisen ja niiden vaikutukset jätevesihuoltoon.

Kotalampi korostaa realismia ja teknologian kekseliästä käyttöä vähäpäästöisempiin ratkaisuihin pyrittäessä.
 Esimerkiksi uusien taajuusmuuttajien avulla on onnistuttu vähentämään energian käyttöä vesihuollossa. Energiaa on pyrittävä säästämään ja teknologinen kehitys auttaa tässä.

Li Anderssonin ja Katja Kotalammen keskustelussa keskeisimmiksi vaaliteemoiksi nousivat ympäristö, koulutus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto.

Koulutuksen osalta Kotalampi haluaa, että opiskelijoilla on nykyistä enemmän kontaktiopetusta.
− Nuori opiskelija, joka vielä etsii itseään, ei aina ole valmis etäopiskeluun tai itseohjautuvuuteen, vaan hän tarvitsee ammattitaitoisen opettajan tukea.

Elinvoimaa maaseudullekin

Katja Kotalammelle erityisen tärkeää on maaseudun säilyttäminen elinkelpoisena.
−  Perusasioiden, kuten terveydenhuollon ja koulutuksen, täytyy olla kunnossa meillä Virroillakin.

Kotalampi mainitsi myös, että liikenteen osalta Virtain kaltaisilla paikkakunnilla tarvitaan jatkossakin yksityisautoilua, sillä julkista liikennettä ei käytännössä ole ja yhteydet Tampereellekin toimivat harvakseltaan.
 Sähköautot eivät vielä ole lyömässä itseään läpi maaseudun olosuhteissa, eikä monien tulot riitä vanhojen autojen uusimiseen.

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *