Artikkeli: Akaa, Pirkanmaa, Vasemmisto

11.3.2019 klo 15:45

Heli Piirainen: oikeus oppimiseen kuuluu kaikille

Labradorinoutajat Pitko ka Paavo pitävät huolen Helin viikottaisesta metsäannoksesta. (Kuva: Vivikka Monto))

Akaalainen kansanedustajaehdokas Heli Piirainen sanoo, että koulutus ratkaisee.
–Yhdenvertaisilla koulutusmahdollisuuksilla rakennamme tasa-arvoista yhteiskuntaa. Laadukas varhaiskasvatus ja hyvin resursoitu perusopetus luovat opinpolun kivijalan. Jokaisen oikeus oppimiseen on turvattava, hän vaatii.

Perehtyvä kuntapoliitikko

Heli Piirainen on toiminut poliitikkona yli kymmenen vuotta. Politiikan tekeminen talousvaikeuksissa kärsivällä kuntakentällä on hänen mukaansa vuosi vuodelta haasteellisempaa, mutta toisaalta se on harjaannuttanut ennakkoluulottomaksi ratkaisujen etsijäksi.

– Vastuullinen päätöksenteko edellyttää aktiivista perehtyneisyyttä käsittelyssä oleviin aiheisiin, mutta myös yhteiskunnallista valveutuneisuutta. Ne minä voin luvata.

Köyhyyttä vastaan

– Minun Suomessani hyvinvointi kuuluu kaikille aina taaperoikäisestä elon ehtoopuolella olevalle vanhukselle. Meidän on ripeästi tartuttava toimeen eriarvoistumisen pysäyttämiseksi ja systemaattisesti purettava eriarvoistumista tuottavia ja ylläpitäviä rakenteita.

Heli Piirainen sanoo myös, että hänen huomisensa Suomessa työssä käyvien köyhyyttä ei ole, vaan työn tekeminen kannattaa aina ja suomalainen koulutusjärjestelmä on vertaansa vailla.
– Viime vuosina tehdyt koulutusleikkaukset tulee perua. Kaiken tämän keskellä meidän on keskityttävä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Vain teoilla on merkitystä.

Pikkukylän lämmin vastaanotto

– Olen kolmen lapsen äiti, jonka arjen täyttävät yliopisto-opinnot ja kuntapolitiikka. Minä ja mieheni olemme paljasjalkaisia tamperelaisia, mutta muutimme esikoisen synnyttyä vuonna 2000 maalle Kylmäkoskelle, Heli Piirainen kertoo.

– Emme olisi osanneet arvatakaan, kuinka ihana piskuinen kylä otti omakseen ja antoi sydämellisiä ystäviä. Parasta vapaa-ajan puuhaa on ehdottomasti puutarhahommat ja sukkien kutominen, hän kuvailee.
– Mieluusti puuhailen myös maailman parhaan vapaaehtoistoiminnan eli palokuntatoiminnan parissa.

Puunhalaajasta poliitikoksi

Kuntapolitiikkaan Heli Piirainen lähti aikoinaan hieman sattumalta.

– Olen aina ollut melko paatoksellinen yhteiskunnan epäkohtien kritisoija. Silmiini sattui kokoomusedustaja Kataisen vastaus saamaansa kritiikkiin, että mitä siellä kotisohvalla narisee ja urputtaa, kannattaa tulla itse tekemään.

– Samoihin aikoihin oli kunnallisvaalien ehdokashankinta alkanut ja sain puhelun. Nimeni oli bongattu joltain puunhalaajien adressilistalta. Siitä se sitten lähti! Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin toimin edelleen kaupunginvaltuutettuna, hän päättää.

Heli Piirainen

44 vuotta, opettaja, luokanopettajaopiskelija
Akaa

 

Kunnalliset luottamustehtävät: Kaupunginvaltuutettu

Ota yhteyttä:
Facebook-poliitikkosivu
Twitter
Instagram

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *