Artikkeli: Pirkanmaa, Tampere, Vasemmisto

9.3.2019 klo 16:04

Jouni Sirén: Investoidaan ihmisiin

Kasvimaata kitkiessä voi pohtia myös politiikkaa, mutta enimmäkseen siirtolapuutarhamökillä rentoudutaan. Viljelyn lomassa jutustellaan naapurien kanssa. (Kuva: Jouni Sirénin kotiarkisto)

Jouni Sirén sanoo haluavansa olla tekemässä Suomesta maan, joka pitää huolta ihmisistä ja maapallosta.
– Kunnollinen hoito ja turva kaikissa elämänvaiheissa, koulutus, tiede ja kulttuuri ovat investointeja, jotka tuottavat hyvinvointia. Suomen suurimmat turvallisuusuhkat ovat eriarvoisuus ja ilmastonmuutos. Niiden torjuminen on tahdon asia, hän tiivistää

Jouni Sirén katsoo, että Suomi on monella tavalla hieno maa. Useimmat suomalaiset tahtovat tasa-arvoa, luottavat toisiinsa ja haluavat elää rauhassa. Silti hänen mukaansa kehitys on viime aikoina kulkenut väärään suuntaan. Jouni Sirén näkee, että Suomi on jakautunut yhä jyrkemmin niihin, joilla menee hyvin, ja niihin, jotka eivät pääse osalliseksi hyvinvoinnista.

– Hyvä hoito, kohtuuhintainen asunto, koulutus ja kulttuuri pitää nähdä investointeina ihmisiin. Myös perustuloon perustuva sosiaaliturva, joka kannustaa eikä kyykytä, tuottaa hyvinvointia ja turvallisuutta. Ilmastonmuutoksen torjunta voidaan yhdistää paremmin voivan yhteiskunnan rakentamiseen.

Periaatteet ja vasemmiston arvot ohjaavat

Entä millainen päättäjä Jouni Sirén on?
– Olen oikeudenmukainen, kuunteleva ja keskusteleva päättäjä. Pystyn tekemään nopeita ratkaisuja, mutta en hätiköi. Pidän kiinni periaatteistani mutta myös vasemmiston arvoista. Äänestäjän täytyy tietää, mitä saa.

– Poliitikkona koen olevani ihmisten asialla. Kuntapoliitikkona olen kuunnellut asukkaiden murheita ja toiveita ja vienyt heidän asioitaan eteenpäin. Sama jatkuisi kansanedustajana, lupaa Jouni Sirén.

Eläinrakas kaupunkilaisviljelijä

Jouni Sirén on metallityöläisen ja sairaanhoitajan keskimmäinen lapsi. Lapsena ja opiskeluaikoina hän asui eri puolella Tamperetta, mutta nykyään asuu keskustassa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi löytökissaa.

– Minulle on tärkeää sekä ihmisten että eläinten hyvinvointi. Ryhdyin vegaaniksi 25 vuotta sitten. Kaikki eivät halua luopua lihasta ja maidosta, mutta pienikin ele on viisas teko eläinten ja ilmaston hyväksi, Jouni Sirén määrittelee.

– Harrastan lukemista, uimista ja kielten opiskelua, mutta lempipuuhaani on siirtolapuutarhan viljely. Olen aktiivisesti mukana myös kansalaisjärjestöissä. Pidän yhdessä tekemisestä ja yhteisöllisyydestä, kertoo Jouni Sirén.

Osuuskuntayrittäjä ja kansalaisaktivisti

Jouni Sirénin työpaikka on kääntäjien ja tulkkien osuuskunta, jonka hän perusti opiskelukavereidensa kanssa vuonna 1993. Hän on toiminut hoitoapulaisena, museo-oppaana ja ravintolatyöntekijänä.

Vasemmistoliiton luottamustoimia Jouni Sirénille on kertynyt useita. Hän on Tampereen vasemmiston puheenjohtaja ja vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen ja ollut myös Pirkanmaan vasemmistoliiton puheenjohtajana.

Myös kunnallisia luottamustehtäviä on Jouni Sirénille on kertynyt. Hän on Tampereen yhdyskuntalautakunnan jäsen ja varavaltuutettu. Lisäksi hän on ollut ollut Tampereen Logistiikan johtokunnassa ja Tampere-talo Oy:n hallituksessa.

Aktiivisuuttaan Jouni Sirén osoittaa myös toimimalla Suomen Rauhanpuolustajissa ja Raholan siirtolapuutarhayhdistyksessä.
– Isona meriittinä pidän myös tamperelaista kulttuurikahvila Herttaa, jota olin perustamassa, hän päättää.

Jouni Sirén 

52 vuotta, kääntäjä, osuuskuntayrittäjä
Tampere

Kunnalliset luottamustehtävät
Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja, Tampereen yhdyskuntalautakunnan jäsen, varavaltuutettu

Muut luottamustehtävät
Suomen Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja, Pirkanmaan Rauhanpuolustajien puheenjohtaja, Raholan siirtolapuutarhayhdistyksen hallituksen jäsen

Ota yhteyttä:
Puh. 040 724 7640
jouni.siren(AT)protonmail.com
Facebook-poliitikkosivu
Twitter
Instagram
Verkkosivu

Vaalivideo:

*

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *