Artikkeli: Pirkanmaa, Tampere, Vasemmisto

12.3.2019 klo 16:00

Liban Sheikh: rakenteiden ravistelija

Tampere on tullut Liban Sheikille rakkaaksi ja tutuksi paikaksi kuuden vuoden aikana. Erityisesti keskusyliopiston alue on tunnistettava arkkitehtuuriltaan ja kotoisa opiskelijalle. Se oli myös ensimmäisiä asioita, jonka Liban Sheikh näki, kun hän saapui Pohjois-Savosta uudelle kotipaikkakunnalleen. (Kuva: Liban Sheikhin kotiarkisto)

Liban Sheikh on Pirkanmaan vasemmiston eduskuntavaaliehdokas 2019. Hän on väsynyt eriarvoistavaan politiikkaan, joka tuntuu olevan paikallinen ja globaali trendi.
– Kylmät tuulet puhaltavat ja tarvitsemme vastavoimaksi vasemmistovaltaa parlamenttiin. Tärkein vaaliteemani on toimeentulon takaaminen kaikille, eli perustulo nyt, hän määrittelee.

– Vaadin eriarvoistavan kehityksen pysäyttämistä sekä ilmasto- ja nuorisotakuuta, joilla taataan resurssejan hyvinvointiin ja kestävään tulevaisuuteen.

Asiantuntijoita kuunteleva joukkuepelaaja

Liban Sheikh lähti ehdolle siksi, että lähes kaikki politiikassa väsyttää, surettaa tai suututtaa häntä tällä hetkellä.
– Olemme valtavien kysymysten äärellä, mutta samalla tuntuu, että teemme aina vain lyhytnäköisempää politiikkaa, hän murehtii.

– Jos minulla olisi valtaa, puuttuisin ennen kaikkea veropetoksiin ja rakentaisin yhteiskuntaa hyväksi kaikille, ei vain harvoille. Olen asenteeltani joukkuepelaaja ja kuuntelen asiantuntijoita päätöksenteossa, Liban Sheikh sanoo.

Yhtä aikaa marginaalissa ja etuoikeutettu

– Tarinani on monella tapaa osittain ensimmäisten ja viimeisten tarinaa. Olen köyhästä perheestä, mutta perheeni ensimmäinen korkeakouluopiskelija. Olen esikuva nuorille, mutta nuorena afrosuomalaisena myös viimeisiä ihmisiä, joiden odotetaan pärjäävän tässä yhteiskunnassa, Liban Sheikh pohtii.

Hän kokee olevansa monella tapaa marginaalissa ja monella tapaa etuoikeutettu.
– En olisi tässä ilman hyvinvointivaltiota. Työlläni takaan sen, että myös jälkeeni tulevilla on mahdollisuudet pärjätä. Haluan Suomen, jossa kaikilla on mahdollisuus kouluttautua, tulla toimeen ja olla arvostettu osa yhteiskuntaa lähtökohdistaan huolimatta, Liban Sheikh sanoo.

Oman tiensä kulkija

Liban Sheikh on kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Savosta. Hän on elänyt monella tapaa ainutlaatuisen elämän, jossa hän on seurannut yhteiskunnan epäonnistumisia sekä onnistumisia.

– Urheilu ja kirjojen lukeminen ovat olleet pelastajiani nuoruudessa. Toivonkin, että saisin aikaa opetella vihdoin nyrkkeilyvalmentajaksi ja lukea joka kesä hiukan scifi- ja fantasiakirjallisuutta.

Tampereeseen Liban Sheikh rakastui tullessaan opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Se oli hänellä murrosvaihe elämässä ja herätti palon yhteiskunnalliseen muutostyöhön.
–Isä halusi pojastaan lääkärin tai insinöörin, mutta kuittasin suuntaavani ajatusten arkkitehdiksi. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Tasa-arvotyöläinen

Liban Sheikh on aktiivisesti mukana opiskelijapolitiikassa. Vuodet eri alojen opinnoissa ovat olleet merkittävä alusta hänen yhteiskunnalliselle heräämiselleen.
– Olen istunut kahden eri ainejärjestön hallituksessa, toiminut useita vuosia opiskelijalehti Legendan päätoimittajana sekä saanut ylioppilaskuntavaalien ääniharavana luottamuspaikan edustajistossa, hän kertoo.

Liban Sheikh haluaa työllään muuttaa maailmaa ja yhteiskuntaa paremmaksi paikaksi kaikille. Hän tekee opintojensa ohella työtä rauhankasvatuksen asiantuntijana ja vaikuttaa vapaa-ajallani kansalaisaktiivien kollektiiveissa sekä rasismin vastaisissa järjestöissä.
– Haluan ravistella ummehtuneita rakenteita ja yhdistää vasemmistolaisen politiikan kestävämmän ja yhdenvertaisemman maailman visioon, hän sanoo.

Liban Sheikh

28 vuotta, yhteiskuntatieteiden opiskelija
Tampere

Ota yhteyttä:
libansheikh2019(AT)gmail.com
Facebook-poliitikkosivu
Twitter
Instagram
Verkkosivu

 

 

Vaalivideo:

*

Kommentteja: 1

  1. Äänestin sinua jo ennakkovaalissa.
    Olin iloinen löytäessäni maailmankansalaisena vasemmiston ehdokkaan, joka vastasi toiveitani.
    Olen opettajana kohdannut Espoossa lapsia monista maista, koska koulussamme oli 48% äidinkieleltään
    ympäri maailmaa.Se oli tavallinen peruskoulu.Sen jälkeen sain olla S2-opettajana 3 keväänä Tampereella
    ennen eläkkeelle pääsyä.Toivon kaikille x-oppilailleni samoja mahdollisuuksia, mitkä sinä olet saavuttanut.
    Olen itse asunut vuoden Tunisiassa ja muuallakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *