Artikkeli: Suomi

21.3.2019 klo 16:23

PAMin selvitys: työnantajat vyöryttävät palkanmaksua yhteiskunnalle

PAM järjesti kaksi vuotta sitten Tampereen Keskustorilla AINA AUKI -tapahtuman, jossa silpputyön ongelmat olivat keskeisenä aiheena. Jutussa Anne Nyman ja Anna Kontula kommentoivat PAMin eilen julkistamaa selvitystä, jonka mukaan yhteiskunta joutui vuonna 2017 maksamaan noin 500 miljoonaa euroa sosiaalitukea työssäkäyville.

Hallitus ylpeilee työllisyysluvuilla, joiden mukaan työllisyysaste on kasvanut roimasti. Työstä saatavan palkan tulisi kuitenkin riittää elämiseen. Huomattava joukko työssä käyviä tarvitsee sosiaalitukia selvitäkseen arjen kuluista. Työllisyysluvut ovat siksi osin harhaa: jos työn tavoitteena on että työntekijä tulee palkallaan toimeen, ei osa-aikatyö huonosti palkatulla alalla täytä työllistymisen kriteereitä.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin eilen julkistaman selvityksen mukaan yhteiskunta joutui vuonna 2017 maksamaan noin 500 miljoonaa euroa sosiaalitukea työssäkäyville. Yksinomaan tarjoilijat, kokit ja siivoojat saivat 60 miljoonaa, koska heidän palkkansa ei riittänyt välttämättömien kulujen kattamiseen.

Pyysimme kahta PAMin jäsentä, myyjä ja luottamusmies Anne Nymania ja kansanedustaja Anna Kontulaa kommentoimaan Töissä, mutta köyhä – palkkatyököyhyys ja sen kustannukset ravintola- ja kiinteistöpalvelualoilla -raporttia. Tavoitimme molemmat vaalityön tiimellyksessä, kumpikin on eduskuntavaaliehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä.

Anne Nyman sanoo, että tutkimus ei valitettavasti kerro hänelle mitään uutta:
‒ Työkykyiset ja -haluiset ihmiset saavat kerjätä työtunteja ja työsopimuksia, joilla tulisi toimeen. Tämä on palvelualojen pahin kipupiste. Kuulen luottamusmiehenä työntekijöiden murhetta liian pienistä tuntisopimuksista ja elämiseen riittämättömistä tunneista ihan joka päivä.

‒ Osa-aikaisen palkalla ei ole edes tarkoitus tulla toimeen, vaan työnantajat haluavat maksattaa osan työntekijöiden toimeentulosta yhteiskunnalla. Tämä on kieroutunut yritystuen muoto, josta ei puhuta, Nyman jyrisee.

‒ On todella väärin, että veronmaksajat joutuvat elättämään isojen firmojen työntekijöitä, kun firma ei ota mitään vastuuta työntekijöidensä elannosta. On myös väärin, että vastentahtoisesti osa-aikaiset työntekijät joutuvat anomaan sosiaalitukia, vaikka haluavat elättää itsensä työllään.

Anne Nyman tarjoaa yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan kansalaisten aktivoitumista eduskuntavaaleissa:
‒ Arkadianmäelle tarvitaan kansanedustajia, jotka käsittävät, ettei ole oikein, että yritys kuorii kermat päältä ja jakaa jättiosinkoja, ja lähettää samaan aikaan osa-aikaiset työntekijänsä Kelan luukulle.

Anna Kontula ei näe osa-aikatyössä sinänsä mitään vikaa, jos sen palkka riittää elämiseen.
‒ Palvelualoilla näin ei tavallisesti ole, ja Suomessa vastentahtoinen osa-aikatyö on verrokkimaihin nähden yleistä. Tähän on myös yritetty vaikuttaa lisätyön tarjoamisvelvollisuudella, jonka mukaan työnantajan on ensiksi kysyttävä osa-aikaistensa halukkuutta lisätyön tekemiseen ennen kuin palkkaa uusia. Valitettavasti säännöstä rikotaan todella usein, Kontula harmittelee.

Pienipalkkaisella sirpaletyöllä halutaan luoda nöyrää ja keskenään kiistelevää työvoimaa

‒ Monissa työpaikoissa työ olisi mahdollista järjestää myös kokoaikaisina toistaiseksi voimassa olevina työsuhteina. Luulisi, että sitoutunut ja talon tavat tunteva henkilöstö olisi myös yrityksen etu. Valitettavasti osa yrittäjistä rakentaa liiketoimintamallinsa edelleen työn ehtojen heikentämisen varaan: pienipalkkainen sirpaletyö tuottaa nöyrää työvoimaa, joka kilpailee lisätunneista keskenään eikä halua leimautua ”hankalaksi työntekijäksi”. Kynnys epäkohtiin puuttumiseen on korkea, Kontula tietää.

‒ Tällä ei ole vaikutusta vain ihmisten toimeentuloon ja työn ehtoihin, vaan myös harrastuksiin ja perhe-elämään. Kun työtä on liian vähän toimeentulon takaamiseen, joutuvat työntekijät joustamaan ja olemaan alituisessa valmiudessa. Yksityisillä palvelualoilla työskentelee paljon pienten lasten vanhempia, joille soisi vahvan perhe-elämän suojan ja mahdollisuuden järjestää lastenhoito lapsen tarpeista käsin, Kontula vetoaa.

Vaikeasti ratkaistava yhtälö

‒ On hyvä, että sosiaaliturva tasaa sirpaletyöntekijöiden rikkonaista tulovirtaa ja samalla ehkäisee pahimpia väärinkäytöksiä. Samalla siitä on kuitenkin tullut heikompien työehtojen valtiontuki. Tätä yhtälöä on vaikea ratkaista, pohtii Kontula.

‒ Osaltaan tilannetta paikkaisi mahdollisuus vaatia työajan vakiinnuttamista tosiasiallisten tehtyjen työtuntien tasolle, mikäli työntekijä on pitkään tehnyt suurempaa työtuntimäärää kuin hänen sopimuksessaan lukee. Lisäksi mahdollisuus ikuisiin lisätyösuostumuksiin pitäisi poistaa – ne nimittäin tarkoittavat, että osa-aikatyötä tekevä ei voi koskaan kieltäytyä tarjotusta työvuorosta antamatta työnantajalle perusteltua syytä. Ei ole tätä päivää, että ihminen on tilivelvollinen työnantajalleen avioero- tai asuntolainaneuvotteluista.

Nämä ovat kuitenkin Kontulan mielestä verraten pieniä parannuksia ongelman laajuuteen nähden. Tehokkaampaa olisi pohtia keinoja, joilla sirpaletyön hintaa yrityksille korotetaan niin, että on edullisempaa pyrkiä vakituisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Kontula-Anna

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

  1. Suomessa on 500000 työntekijää osatyössä, 0-sopimuksilla jolloin työtuntaja voi kertyä viikossa hyvin vähän, määräaikisia, toistaiseksi sopimuksella, työharjoittelussa, jolloin palkkaa ei makseja. 6 kk koeajalla, jota. Työnantaja käyttää hyväkseen irtisanomalla usein työntekijän juuri ennen koeajan umpeutumista. Maksetaan minimipalkkaa, olla ei välttämättä elä. Silloin pitää saada asumistukea ja muuta tukea yhteiskunnalta. Myös työsuhdeturvaa yritetään heikentää koko ajan. Tätä ajaa Kokoomus. Siinä sitänollaan menossa koko ajan köyhällistön määrän kadvamiseen. Myös nuorten ihmisten tulevaisuus on epävarmempaa ja perheen perustaminen ja ladten hankintaa mietitään tarkasti, pystytäänkö elättämään perhe kunnolla. Eiä näistä asioista puhuta nyt vaslikentillä kuin ympäripyöreesti mainiten. Miksi syntyvyys on laskenut voimakkaasti?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *