Artikkeli: Kulttuuri

8.3.2019 klo 08:17

Seniorisolistit konsertoivat tukea kehitysvammaisten teatterille

Sunnuntaina iltapäivällä on oiva mahdollisuus nauttia keväisistä sävelistä ja tehdä hyvää. Seniorisolistien konsertilla tuetaan La Strada -teatterin toimintaa. (Kuva Cai Melakoski.)

Intohimoa, tahtoa, luovuutta, taitoa ja rahaa, niitä kaikkia ainakin tarvitaan teatterin tekemiseen. Neljää ensimmäistä kehitysvammaistenteatterilla La Stradalla on, viidennestä, rahasta on pulaa niin kuin useimmilla muillakin kulttuurin tekijöillä.

Seniorisolistit järjestävät teatterin tukemiseksi Kevään sävelet -konsertin sunnuntaina. Ikivihreitä kappaleita tulkitsevat laulajat  Marja-Liisa Laitinen, Jari Sakselin ja Sirkka-Liisa Kaonpää, joita säestää Pekka Hildenin orkesteri johtajanaan Kirsi Hellsten. Muut orkesterin jäsenet ovat huilisti Anne Siekkinen, hanuria soittava Elena Kurgi sekä Pekka Hilden lyömäsoittimissa.

Vuonna 2009 perustettu Suomen ensimmäinen, ammattimaisesti johdettu kehitysvammaisten teatteri on toiminut viimeiset kolme vuotta entisissä elokuvateatteri Pirkan tiloissa Pirkankadulla Tampereella. Hyvät tilat teatterille ovat iso kuluerä, joita myös tukikonsertin tuotolla maksetaan. Stradan perustajanja ja taiteelliSen johtajan Anu Panulan mukaan vuosittaiset vuokrakulut ovat 36 000 euroa.

Teatterin taustalla on vahva ammattilaisten joukko, jotka myös opettavat teatterilaisia. La Stradan toiminnan keskeinen painopiste onkin opetus. Tulevaisuudessa teatteri tahtoo tarjota kehitysvammaisille entistä laajemmin teatteriopintoja ja kursseja. Toiminnan ytimessä on tahto vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten itsenäisyyttä ja osallisuutta kulttuurissa ja koko yhteiskunnassa.

Kevään sävelet tukikonsertti sunnuntaina 10.3. Klo 15 La Strada -teatteri, Pirkankatu 18. Liput 15 euroa.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *