Artikkeli: Pirkanmaa, Tampere, Vasemmisto

6.3.2019 klo 16:28

Virva-Mari Rask: kenellä on tulevaisuus?

Virva-Mari Rask on ulkoilmaihminen ja lähtöisin Keminmaalta. Hänelle parasta on kiireetön viikonloppu perheen kesken. (Kuva: Virva-Mari Raskin kotiarkisto)

Eduskuntavaalikampanjansa tärkeimpänä tavoitteena Virva-Mari Rask pitää eriarvoisuuden poistamista niin koulutuksen, kuin toimeentulon ja hyvinvoinninkin osalta.
– Suuri tavoite, joka on mahdollista saavuttaa pitkäjänteisellä työllä ja poliittisella tahdolla, Virva-Mari Rask uskoo.

– Toimintaani ohjaa vahva aatemaailma ja oikeudenmukaisuuden tunto. Päättäjänäkin olisin tunnollinen, rehellinen ja asioihin paneutuva. Uskon, että poliitikonkin on hyvä paneutua muutamaan poliittiseen alueeseen ahnehtimatta liian suuria kokonaisuuksia, Virva-Mari Rask määrittelee.

Virva-Mari Rask tunnustautuu ”kaikesta et voi tietää kaikkea” -teemalla kuitenkin asiantuntevaksi sekä rehelliseksi poliitikoksi.

Verotuksella oikeutta ja inhimillistä politiikkaa

– Nykyhallitus on vienyt tulevaisuuden haaveet kauas ihmisten ulottuvilta. Hyvä tulevaisuus luodaan inhimillisemmällä politiikalla, toteaa Virva-Mari Rask ja jatkaa, että laadukkaalla koulutuksella, turvatulla toimeentulolla ja riittävillä sosiaalipalveluilla palautetaan luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan. Myöskään lasten ja nuorten tulevaisuus ei saa olla perheen tulotasosta riippuvainen.

Virva-Mari Rask sanoo, että tarvitsemme verotuksen, joka tasaa suuria tuloeroja. Tavallista työssäkävijää on rangaistu maksuilla ja työajanpidennyksillä ja työtöntä aktiivimallilla eikä se ole oikein. Kaikille pitää saada turvattu tulevaisuus, ei vain rikkaille!

Menevä uusioperhe

Tampereella uusioperhettä pyörittävän Virva-Mari Raskin perheeseen kuuluu mies ja neljä lasta sekä kissa.
– Olen 40-vuotias uusioperheen aikuinen, Lapsista kaksi teiniä on ”omatekemiä” ja kaksi kultaista bonuspoikaa. Toinen teineistä on ykköstyyppi eli sairastaa tyypin 1 diabetesta, Virva-Mari Rask tarkentaa.

Virva-Mari Rask kertoo harrastavansa sekalaisesti liikuntaa sulkapallosta lenkkeilyyn sekä nyrkkeilysäkin potkimiseen. Lisäksi hän tekee mielellään käsitöitä.

– Miehen herttainen pikku vene saa järvelle kesäisin ja puutarhanhoidostakin haaveilen. Vanhempiani matkaan ajoittain moikkaamaan pohjoiseen Keminmaalle, hän lisää.

Monialakokenut ay-toimija

Virva-Mari Rask on kokenut pätkä- ja vuokratyön ongelmat – koulutustaustaa hänellä on kolmelta eri ammattialalta: parturi-kampaaja, vaatetusalan artesaani ja koneenasentaja.
– Olen tehnyt työkseni monenmoista taidealoista palvelualaan.

Aiemman Palvelualojen ammattiliiton ja nykyisin teollisuusliiton jäsenenä Virva-Mari Rask tietää ay-toiminnan hyvin tärkeäksi. Tällä hetkellä hän työskentelen toistaiseksi Metso Mineralsilla koneenasentajana valmistaen kivenmurskaimia.

Virva-Mari Rask

40 vuotta, koneenasentaja
Tampere

Kunnalliset luottamustehtävät: varavaltuutettu, Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen jäsen,  jätehuoltolautakunnan varajäsen
Muut luottamustehtävät: Teollisuusliiton koulutusjaoston varapuheenjohtaja, Teollisuusliiton hallituksen 2. varajäsen, Tampereen Teollisuustyöväen ammattiosasto ry:n hallituksen jäsen ja opintosihteeri

Ota yhteyttä:
Puh. 044 506 1278
virvamari.rask(AT)gmail.com
Facebook-poliitikkosivu
Twitter
Instagram
Verkkosivu

Vaalivideo:

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *