Artikkeli: Kulttuuri

11.4.2019 klo 07:34

Laulut kirittivät Mikko Aaltosta eduskuntaan

Monna Kamu ja Eero Ojanen ovat vuosikymmenet siivittäneet musiikillaan vasemmiston vaalikampanjointia. Viime sunnuntaina he konsertoivat Tampereella Mikko Aaltosen tapahtumassa. (Kuva: Heli Perttunen.)

Keskustorin laidalla kahvilassa tunnustetaan rakkautta. Hetkeä aiemmin solisti Monna Kamu kutsui Jos rakastat -kappaletta hyräillen myötäilevän yleisön mukaan laulamaan. Ja totta vie yleisö laulaakin. Matti Rossin sanat ja Cai Chydeniuksen sävel saavat siivet. Eero Ojasen säestyksellä moninaiset äänet täyttävät kahvilan.

Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen 
sinun kanssasi merenrantaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan….

Joitakin toveja aiemmin yleisö on istunut hiljempaa ja kuunnellut eduskuntavaaliehdokas Mikko Aaltosta. Kolmatta kautta kaupunginvaltuutettuna vaikuttava Aaltonen näyttää puheessaan toivon, politiikalla voi ja pitää vaikuttaa. Hän ottaa esimerkeiksi vaikuttamisen mahdollisuuksista sosiaalisen luototuksen ja aktiivipassin, jotka tulivat käyttöön Tampereella Aaltosen apulaispormestarikaudella. Eduskunnassa Aaltonen tahtoisikin varmistaa, että kunnat pystyvät huolehtimaan tehtävistään järjestää kansalaisten tarvitsemat palvelut.

Yksi konsertin lauluista on Monna Kamun ja Eero Ojasen esiinkaivama Ho Chi Minhin runo Kaunis sää, joka näyttää, miten toivo kasvaa sodan runtelemassa Vietnamissa. (Kuva: Heli Perttunen.)

Puhuta ei kuitenkaan pitkään, sillä puhetta ei ole tultu kuuntelemaan vaan Monna Kamun laulua ja Eero Ojasen sävellyksiä ja pianonsoittoa. Konsertti alkaa kaukaa, Buddhan kirjoittamalla runolla, joka kehottaa olemaan uskomatta perinteisiin ja uskomaan vasta, kun on itse tarkistanut. Konsertin laulut paljastavat elämän rujon puolen, vaativat oikeutta ja luovat toivoa.

Konsertin kappaleet kuljettavat yleisöä ajassa ja paikassa.Tekstit voivat olla vuosikymmenten takaa, mutta niiden asiat eivät.

− Näissä lauluissa on se ikävä puoli, että ne eivät lakkaa olemasta ajankohtaisia, avaa Monna Kamun kappaletta, jonka sanat ovat Bertol Brechtin runosta Lukevan työläisen kysymyksiä ja sävel Eero Ojasen.

Monet konsertin kappaleet ovat tuttuja jo 1970-luvun laululiikkeestä, jonka kasvatteja ja kasvattajia ovat myös Monna Kamu ja Eero Ojanen. Yhteen laululiikkeen tunnetuimmista lauluista päättyy myös konsertti. Yleisökin pääsee mukaan. Bertol Brechtin Opi perusasiat Eero Ojasen sävelin kehottaa oppimaan ja astumaan johtoon tänäänkin. Siitä on kyse huhtikuun eduskuntavaaleissakin: tiedosta ja vastuusta.

Opi perusasiat
Niille, joiden aika on tullut
Se ei koskaan ole liian myöhäistä
Opi kaikki aakkoset
Se ei riitä mutta opi ne…

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *