Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

3.4.2019 klo 08:57

Pirkanmaan muutos punavihreäksi alkaa tänään ennakkoäänestyksessä

Ennakkoäänestys alkoi tänään, ja eilen iltapäivällä Tampereen Keskustorin vaalimökkejä jo ajettiin sisään. Vasemmistoliiton vaalimökille ehtivät ehdokkaista jo Anna Kontula (toinen vasemmalta) ja Noora Tapio (toinen oikealta).

Pirkanmaan poliittinen väri muuttuu mustelmankirjavasta punavihreäksi, jos pirkanmaalaiset äänestävät tänään ennakkoäänestyksellä alkavissa eduskuntavaaleissa uusimpien mielipidemittausten mukaisesti. Kannatusmittausten toteutuessa saavat vasemmistoliitto, vihreät ja sosiaalidemokraatit kukin yhden lisäpaikan Pirkanmaalta eduskuntaan.

Vasemmistoliitolla olisi vaalien jälkeen kaksi, vihreillä kolme ja sosiaalidemokraatteilla viisi kansanedustajaa. Yhteensä näillä kolmella puolueella olisi kymmenen Pirkanmaan 19 kansanedustajan paikasta.
Taulukon laskelmat perustuvat uusimpien Yleisradion, Helsingin Sanomien ja Alma-Median julkistamien kannatusmittausten keskiarvoihin. Viimeisen läpimenijän paikka olisi kokoomuksella. Jos Yleisradion perjantaina julkistama mittaus toteutuisi vaaleissa, kokoomus menettäisi neljännen paikkansa perussuomalaisille.

Valtakunnalliset kannatuksen muutokset eivät kuitenkaan toteudu sellaisenaan Pirkanmaalla. Perussuomalaisten asemaa heikentää se, että puolueilla on listoillaan vain yksi viime vaaleissa valituista kansanedustajista. Sinisiin siirtyneistä pirkanmaalaisista kansanedustajista ehdolle eivät ole asettuneet Lea Mäkipää ja Martti Mölsä. Heidän äänensä eivät automaattisesti siirry sen enempää perussuomalaisille kuin sinisillekään.
Keskustalla on samantapainen ongelma. Puolueen kansanedustaja Mikko Alatalo ei enää asettunut ehdolle. Hänen äänestäjistään suuri osa ei liene puolueuskollisia keskustalaisia.

Taulukon puolueet on järjestetty suuruusjärjestykseen sen mukaan, mikä niiden ääniosuus olisi, jos maaliskuun kannatusmittausten tulokset toistuisivat varsinaisissa vaaleissa.

Sinisten tai pienempien puolueiden mahdollisuudet saada eduskuntapaikkaan tarvittavat noin 13 000 ääntä tai noin 4,5 prosentin osuus äänistä ovat tosi vähäiset. Piraattipuolue sai viime eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla runsaat 3 000 ääntä, sen vaaliliittokumppani näissä vaaleissa liberaalipuolue ei vielä ollut puoluerekisterissä. Kunnallisvaaleissa piraatit saivat Pirkanmaalta 0,4 ja liberaalit 0,2 prosentin kannatuksen, joten taival kansanedustajan paikkaan on liian pitkä.

Suomen kommunistisen puolueen (SKP), eläinoikeuspuolueen ja feministisen puolueen muodostaman vaaliliiton mahdollisuudet kansanedustajan paikkaan eivät ole kummoiset. SKP on ainoa vaaliliiton viime eduskuntavaaleihin Pirkanmaalla osallistunut puolue. Se sai tuolloin 0,4 prosentin ääniosuudella 1 130 ääntä. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa SKP sai Pirkanmaan äänistä 0,5 prosenttia, eläinoikeuspuolue 0,2 prosenttia ja feministinen puolue 0,1 prosenttia. Vaikka puolueilla ei ollut ehdokkaita edes kaikissa suuremmissa kaupungeissa, on vaaliliiton matka 4,5 prosenttiin äänistä toivottoman pitkä näissä vaaleissa.

Taulukon oikeanpuoleinen osa kertoo tilanteen putoamisviivan molemmin puolin siinä tapauksessa, että maaliskuun kannatusmittausten keskimääräinen tulos toteutuisi eduskuntavaaleissa.

Liike nyt ja tähtipuolueen ehdokkaat saavat jokusen tuhatta ääntä. Tämä voi johtaa siihen, että kokoomus menettää kaksi kansanedustajan paikkaa.

Oikeasti vaalit ratkaistaan vain äänestämällä. Ennakkoäänestyksen vaalihuoneistot ovat avoinna ensi tiistaihin 9. huhtikuuta asti, varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.

Pirkanmaan ennakkoäänestyspaikat (vaalit.fi):
Akaa | Hämeenkyrö | Ikaalinen | Juupajoki |
Kangasala | Kihniö | Lempäälä | Mänttä-Vilppula |
Nokia | Orivesi | Parkano | Pirkkala |
Punkalaidun | Pälkäne |
Ruovesi | Sastamala | Tampere | Urjala |
Valkeakoski | Virrat | Vesilahti | Ylöjärvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *