Artikkeli: Suomi, Vasemmisto

8.4.2019 klo 08:16

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011

Vasemmistoliitto osallistuu parhaillaan kahdeksannen kerran eduskuntavaaleihin. Mitä tapahtui, ja mitkä asiat olivat pinnalla vuonna 2011, kun vasemmistoliitto osallistui kuudensiin eduskuntavaaleihinsa? Vasen Kaista -verkkolehden kirjoitussarja esittelee kaikki vasemmistoliiton eduskuntavaalit ja vaalikaudet.

Suomen 36. eduskuntavaalit järjestettiin vuonna 2011 ensimmäistä kertaa huhtikuun  kolmantena sunnuntaina maaliskuun kolmannen sunnuntain sijaan. Vaalien varsinainen mullistus oli kuitenkin perussuomalaisen puolueen nousu kahdeksanneksi suosituimmasta puolueesta kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi ja kokoomuksen nousu ensimmäistä kertaa suosituimmaksi puolueeksi.

Vaalien aikaan presidenttinä toimi toista kauttaan Tarja Halonen. Jo eduskuntavaaleissa toteutunutta siirtymistä oikealle vahvisti se, että presidentiksi valittiin vuotta myöhemmin kokoomustaustainen Sauli Niinistö 62,6 prosentin kannatuksella.

Vaalien alla hallituspuolueet olivat keskustapuolue, kokoomus, vihreät ja RKP. Vaalikauden 2007‒2011 pääministerinä toimi ensimmäiset kolme vuotta Matti Vanhanen. Vanhanen luopui keskustan puheenjohtajan tehtävistä kesäkuussa 2010 ja hänen tilalleen valittiin Mari Kiviniemi, joka hoiti myös pääministerin tehtävät vaalikauden viimeisen vuoden.

Vaalikeskusteluihin ilmestyi uusliberalismin uusi iskusana ‒ kestävyysvaje

Vanhasen ja Kiviniemen oikeistohallitukset noudattivat samaa markkinavoimia palvovaa talouspolitiikkaa jota Suomessa oli noudatettu vuodesta 1987 lähtien. Jo 24 vuoden ajan oli murennettu julkisen talouden mahdollisuuksia hyvinvointivaltion ylläpitämiseen verohelpotuksin sekä yksityistämällä valtion omaisuutta ja ulkoistamalla sen tehtäviä. Tämän kirjoitussarjan aiemmissa osissa on yksityiskohtaisesti kuvattu uusliberalismin ajan henki: verohelpotuksissa miljardi euroa on normaali mitta, sosiaaliturvassa miljoona euroa on tuhlausta.

Oikeistolaista talouspolitiikkaa seurasi myös tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvu. Ylimpään tulonsaajakymmenykseen kuuluvien asuntokuntien käteen jäävä raha kasvoi vuodesta 1995 vuoteen 2009 liki 60 prosenttia, alimman kymmenyksen vain 11 prosenttia.

Vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjan avainsanoihin oli kuulunut jakovara. Poliitikot kiistelivät siitä, mihin tulevan talouskasvun valtiolle tuottamia lisätuloja, jakovaraa, tulisi käyttää. Neljän miljardin euron suuruista ekstraa oikeisto olisi käyttänyt paljolti verohelpotuksiin, vasemmisto työllisyyden parantamiseen ja köyhyyden poistoon. Valtiovarainministeriön johtavien virkamiesten mielestä jakovaraa ei tosin ollut, tai se oli miinusmerkkinen.

Syksyllä 2007 talouspoliittiseen keskusteluun ilmestyi uusi termi, kestävyysvaje.  Kestävyysvaje-termi tuotiin ensimmäistä kertaa julkiseen keskusteluun Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA:n julkaisussa Hyvinvointivaltion rahoitus – Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Käsite synnytettiin kuvaamaan sitä tilannetta, jossa yhä enemmän terveydenhuolto- ja hoivapalveluja tarvitsevat suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja yhä pienempi osa väestöstä on työelämässä.

Kestävyysvaje-termin takana oleva huoli on perusteltu, mutta käsitettä on sumeilematta käytetty veronalennusten ja leikkauspolitiikan perustelemiseen. Valtiovarainministeriön kestävyyslaskelmia on esitelty objektiivisena totuutena, vaikka niiden on osoitettu olevan tarkoituksenmukaisesti laadittuja arvauksia.

Valtiovarainministeriön teesit vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjaan ilmestyivät joulukuussa 2010 julkaistussa Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle -raportissa. Uutta kestävyysvaje-iskusanaa käytettiin 65 kertaa 88-sivuisessa tekstissä. Raportissa esitettiin valtiontalouden korjaamista 1,5 miljardilla eurolla vuosittain koko vaalikauden ajan etupäässä menoja leikkaamalla. Lisäksi tulisi päättää 4 miljardin euron rakenteellisista uudistuksista. Tämä tarkoitti muun muassa muutoksia eläkejärjestelmään, opintojen vauhdittamista, työllisyysasteen nostamista ja kuntien henkilöstön supistamista.

Kestävyysvajeen paikkausohjelma sisälsi mahdollisuuden välillisten verojen pieniin korotuksiin, mutta palkkaveroja ei saanut korottaa. Suomessa toteutettua verotuksen painopisteen siirtämistä progressiivisesta verotuksesta tasaveroon piti jatkaa. 2000-luvulla tuloveron tuotto oli jo laskenut 14 miljardista alle 10 miljardiin euroon ja arvonlisäveron tuotto noussut 11 miljardista 15 miljardiin euroon.

Euroopan talouskriisi väritti vaalikeskustelua

Euroopan talouskriisi ja tukipaketit Euroopan unionin pahimmin kriisiytyneille jäsenmaille oli keskeinen vaaliteema. Vasemmistoliitto vastusti eduskunnassa lainojen ja takausten myöntämistä Euroopan ongelmamaille.

Tämä ei johtunut siitä, etteikö vasemmistoliitto olisi ollut solidaarinen Kreikan, Irlannin tai Portugalin kansoille, vaan siitä, että tukirahat itse asiassa menivät Euroopan suurpankeille. Tuettavien maiden kansalaiset eivät tukirahoista saaneet mitään, vaan joutuivat päinvastoin ankaran talouskuripolitiikan uhreiksi.

Euroopan talouskriisi oli vasemmistoliiton analyysin mukaan seurausta finanssimarkkinoiden sääntelyn purkamisesta, ja kriisi voitaisiin purkaa vain lisäämällä valvontaa ja rahamarkkinoiden verottamista.

Vasemmistoliitto tarjosi rikkautta jolla on arvoa

Vasemmistoliiton vaaliohjelma ja vaalitunnus rikkautta jolla on arvoa tarjosi vaihtoehtoa hyvinvointivaltion puolustamiseksi ja työttömyyden, tulo- ja terveyserojen sekä turvattomuuden kasvulle.

Tavoitteita olivat muiden muassa 10 euron minimipalkka, alle 10 000 euron vuositulojen verottomuus ja 750 euron yhtenäinen perusturva.

Köyhyyden poistaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen olisi vasemmistoliiton mielestä voitu rahoittaa muun muassa panemalla harmaa talous kuriin ja verottamalla pääomatuloja kuten palkkatuloja.

Vaalitulos: kaikki puolueet paitsi perussuomalaiset hävisivät

Kaikissa eduskuntavaaleissa vuodesta 1945 vuoteen 2007 kärkinelikon muodostivat SDP, kokoomus, maalaisliitto/keskustapuolue ja SKDL/vasemmistoliitto. Kokoomusta lukuun ottamatta kaikki olivat voittaneet kärkipaikan, SKDL tosin vain vuoden 1958 vaaleissa.

Vuoden 2011 vaaleissa tämä asetelma muuttui. Perussuomalaiset nousi kolmanneksi, ja kokoomus ensimmäistä kertaa suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Nämä olivat myös ensimmäiset eduskuntavaalit ikinä, joissa yksikään puolue ei yltänyt 50 kansanedustajan paikkaan. Nämä olivat myös ensimmäiset eduskuntavaalit vuoden 1970 jälkeen, kun yksikään puolue ei saanut vähintään 600 000 ääntä.

Näissä vaaleissa oli vain yksi vaalivoittaja, perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet hävisivät sekä ääniä että kannatusosuutta. Vain RKP onnistui pitämään paikkansa, vaikka olikin istunut hallituksessa.

Taulukko 1. Vain yksi puolue eteni vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Perussuomalaisten edeltäjä, Suomen maaseudun puolue nosti paikkalukunsa yhdestä 17:ään vuoden 1970 vaaleissa. Mutta on PS:n 34 lisäpaikan jytkyäkin suurempi vaalivoitto nähty. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto sai ensimmäisissä vaaleissaan vuonna 1945 heti 49 kansanedustajaa.

Puolueiden vaalimenestystä voi lyhyesti kuvata seuraavasti:

  • Kokoomus menetti kuusi vuoden 2007 vaaleissa saamistaan kymmenestä lisäpaikasta. Puolue tavallaan putosi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi.
  • Sosiaalidemokraatit saivat vähemmän kansanedustajia kuin koskaan sitten vuoden 1962 vaalien. Sen ääniosuus oli puolueen historian pienin.
  • Perussuomalaiset lähes kahdeksankertaistivat kannatuksensa.
  • Keskusta menetti kolmasosan paikoistaan, sen vaalitulos oli heikoin sitten vuoden 1972 vaalien. Sen tappio kansanedustajien määrässä, 16 paikkaa, on eduskunnan suurin vuoden 1945 vaalien jälkeen. Samaan on yltänyt vain perussuomalaisten edeltäjä, SMP,  vuoden 1972 vaaleissa.
  • Vasemmistoliitto menetti runsaat 5 000 ääntä ja 0,7 prosenttiyksikköä ääniosuudestaan. Se menetti kuitenkin kolme paikkaa. Osaselitys lievään tappioon lienee se, että kuusi vasemmistoliiton 1940-luvulla syntynyttä kansanedustajaa ei enää asettunut ehdolle. Vuoden 2007 vaaleissa he olivat saaneet 42 104 ääntä, 17,2 prosenttia kaikista vasemmiston äänistä.
  • Helsingissä vasemmistoliitolle tuli lisäpaikka, mutta Uudenmaan, Pirkanmaan, Kymen ja Lapin vaalipiireissä paikan menetys. Uudellamaalla ja Lapissa ensimmäinen eduskunnan ulkopuolelle jäänyt ehdokas oli vasemmistoliitosta. Toisaalta vasemmistoliitto sai viimeisen paikan Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon vaalipiiristä.
  • Vihreä liitto oli osallistunut vaaleihin vuodesta 1983 ja koki nyt ensimmäistä kertaa merkittävän vaalitappion. Näihin vaaleihin asti vihreät olivat edenneet kaikissa vaaleissa lukuunottamatta vuoden 1995 lievää tappiota
  • RKP piti pintansa ja siirtyi kannatuksessaan kaksien vaalien jälkeen takaisin kristillisdemokraattien edelle.
  • Kristillisdemokraatit eivät kyenneet hyödyntämään oppositioasemaa eivätkä vaaliliittoja vanhaan tapaan.

Perussuomalaisten voitolle löytyi monta selitystä. Hallituksessa vuoronperään istuneet puolueet olivat kukin vuorollaan luvanneet parantaa työllisyyttä ja lopettaa köyhyyden, mutta lupausten toteutumisesta ei näkynyt jälkeäkään varsinkaan niissä kaupungeissa, joissa eniten työpaikkoja tarjonnut tehdas oli suljettu.

Edellisen vaalikauden vaalirahoitus- ja lahjusskandaalit sekä työntekijöitä ankarasti vähentävien yritysjohtajien saamat valtavat optiot ja palkkiot olivat omiaan vähentämään luottamusta hallitusvaltaa käyttäneisiin puolueisiin ja poliittiseen järjestelmään.

Perussuomalaiset onnistui myös vakuuttamaan suuren osan äänestäjiä siitä, että työttömyys ja köyhyys oli seurausta Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa ja siitä seuraavine tukipaketteineen velkaantuneille EU:n jäsenille.

Toisen syntipukin perussuomalaiset löysivät maahanmuuttajista ja erityisesti pakolaisista, joita muut puolueet perussuomalaisten mukaan olivat kutsuneet maahan. Perussuomalaiset onnistui näkyvällä EU:n ja maahanmuuttajien vastaisella kampanjalla vakuuttamaan suuren osan äänestäjistä siitä, että se oli ainoa lahjomaton isänmaallinen voima ja köyhien ystävä.

Taulukko 2. Vasemmistoliitto oli näihin vaaleihin asti aina neljänneksi suurin puolue, nyt tuli viides sija. Perussuomalaiset oli juuttunut kahdeksannelle sijalle näihin vaaleihin asti, mutta nousi nyt kolmanneksi. Kakkossijaan jäi matkaa vain 1 483 ääntä.

Taulukko 2 kuvaa tarkoin sitä mullistusta, joka eduskunnassa vuoden 2011 vaaleissa toteutui. Puolueiden suuruusjärjestyksessä tapahtuneet muutokset olivat vähäisiä vuoteen 2007 asti, mutta vain RKP säilytti sijansa vuonna 2011.

Taulukko 3. Vasemmistoliitto pystyi pitämään alle puolet vuoden 2007 vaalien äänestäjistään. Mutta puoluetta nyt äänestäneistä 12 prosenttia oli vuonna 2007 äänestänyt sosiaalidemokraatteja ja 16 prosenttia vihreitä. Vasemmistoliittoa vuonna 2007 äänestäneistä kahdeksan prosenttia äänesti nyt perussuomalaisia. Sekä SDP että vihreät puolestaan saivat kumpikin taakseen neljä prosenttia vasemmistoliittoa vuonna 2011 äänestäneistä.

Taulukko 3 kuvaa äänestäjien liikkeitä vuosien 2007 ja 2011 vaalien välillä. Kun äänestysprosentti nousi vuodesta 2007 vuoteen 2011, on arvioitu että perussuomalaisten menestys johtui siitä, että he saivat edellisissä vaaleissa äänestämisen jättäneitä näissä vaaleissa liikkeelle. Tämä on kuitenkin vain osaselitys. Myös vasemmiston ja vihreiden äänestäjistä melkein yhtä suuri osuus oli vuonna 2011 kotiin jääneitä ja kansalaisia, joilla ei vielä edellisissä eduskuntavaaleissa ollut äänioikeutta.

Perussuomalaiset saivat valtaosan äänestäjistään muita puolueita edellisissä valeissa äänestäneistä. Lähes neljänneksen kannatuksestaan (23 prosenttia) PS sai sosiaalidemokraatteja vuonna 2007 äänestäneistä, kymmenen prosenttia keskustaa, yhdeksän prosenttia kokoomusta ja kahdeksan prosenttia vasemmistoliittoa äänestäneistä.

Vaalipiireissä ei juuri muutoksia

Vaalipiirien rajoissa tai niiden kansanedustajien lukumäärissä ei näissä vaaleissa juuri muutoksia tapahtunut. Vaasan vaalipiirin Himanka oli vuonna 2010 liittynyt Oulun vaalipiirin Kalajokeen.

Uudenmaan vaalipiiri sai yhden kansanedustajan paikan lisää Pohjois-Savon vaalipiirin kustannuksella. Näissä vaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä valittiin 35 ja Pohjois-Savon vaalipiiristä yhdeksän kansanedustajaa.

Vasemmistoliitto ei enää muodostanut vaaliliittoja

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa muodostettiin kaikkiaan 48 vaaliliittoa. Erityisesti kristillinen liitto onnistui monissa vaaleissa saamaan useammankin kansanedustajan niiden avulla. Vuoden 1999 jälkeen vaaliliittojen suosio eduskuntavaaleissa laski jyrkästi, vasemmistoliitto ei muodostanut vaaliliittoja vuoden 2007 vaalien jälkeen.

Vuoden 2011 vaaleissa muodostettiin 17 vaaliliittoa, useimmat pienpuolueiden kesken. Vain kaksi vaaliliittoa vaikutti kansanedustajan paikkojen jakautumiseen. Satakunnan vaalipiirissä keskusta ja kristillisdemokraatit saivat kummatkin paikan vaaliliittonsa yhteisin äänin. Ilman vaaliliittoa keskusta olisi saanut yhden paikan ja kristillisdemokraatit jääneet ilman. Pohjois-Karjalassa kokoomus sai paikan vaaliliitostaan kristillisdemokraattien kanssa, kumpikaan puolue ei olisi saanut paikkaa yksinään.

Vasemmistoliiton kansanedustajat

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton eduskuntaryhmä uudistui enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Peräti kuusi istuvaa kansanedustajaa ei enää asettunut ehdolle. Lisäksi kaksi kansanedustajaa jäi valitsematta uudelleen. Esko-Juhani Tennilän ja Mikko Kuopan eläkkeelle jättäytymisen myötä eduskuntaryhmään ei enää valittu yhtään kansanedustajaa, joka olisi jo ollut vasemmistoliiton edeltäjän, Suomen Kansan Demokraattisen liiton (SKDL) kansanedustaja. Samalla Martti Korhosesta tuli ainoa vasemmistoliiton kansanedustaja, joka oli valittu eduskuntaan kaikissa vaaleissa, joihin vasemmistoliitto on osallistunut.

Vasemmistoliiton kansanedustajiksi valittiin vaalipiireittäin:

  • Helsingin vaalipiiristä (21 kansanedustajan paikkaa) kansanedustajan avustaja Paavo Arhinmäki (1976‒), 17 226 ääntä ja toimittaja Silvia Modig (1976‒), uusi kansanedustaja, 4 681 ääntä.
  • Uudenmaan vaalipiiristä (35) levyseppä Kari Uotila (1955‒), 3 468 ääntä
  • Varsinais-Suomen vaalipiiristä (17) varatuomari, työvoimapiirin lakimies Annika Lapintie (1955‒), 7 723 ääntä ja ay-toimitsija Jyrki Yrttiaho (1952‒), 4 634 ääntä.
  • Satakunnan vaalipiiristä (9) työehtosihteeri Jari Myllykoski (1959‒), uusi kansanedustaja, 3 321 ääntä.
  • Hämeen vaalipiiristä (14) lähihoitaja Aino-Kaisa Pekonen (1979‒), uusi kansanedustaja, 4 010 ääntä.
  • Pirkanmaan vaalipiiristä (18) yhteiskuntatieteiden tohtori, tutkija Anna Kontula (1977‒), uusi kansanedustaja, 4 262 ääntä.
  • Pohjois-Savon vaalipiiristä (9) yhteiskuntatieteiden kandidaatti Erkki Virtanen (1952‒), 3 179 ääntä.
  • Keski-Suomen läänin vaalipiiristä (10) toimittaja, filosofian maisteri Eila Tiainen (1945‒), uusi kansanedustaja, 3 955 ääntä.
  • Oulun vaalipiiristä (18) pääluottamusmies Martti Korhonen (1953‒), 6 147 ääntä, bioanalyytikko Merja Kyllönen (1977‒), 7 837 ääntä ja palvelupäällikkö Risto Kalliorinne (1971‒), uusi kansanedustaja, 5 669 ääntä. Kun Merja Kyllönen valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi toukokuussa 2014, hänen tilalleen nousi 4.7. uutena kansanedustajana ylioppilasmerkonomi, myyjä Katja Hänninen (1980‒), 4 326 ääntä.
  • Lapin vaalipiiristä (7) yhteiskuntatieteiden maisteri, metsätalousinsinööri Markus Mustajärvi (1963‒), 7 675 ääntä.

Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa Kymen vaalipiirissä (12 kansanedustajaa) ja samalla Pentti Tiusanen, 5159 ääntä, putosi eduskunnasta. Vasemmistoliitto ei saanut kansanedustajia myöskään Etelä-Savon (6 kansanedustajaa, lähinnä valintaa oli Esa Valkonen, 430 ääntä), Pohjois-Karjalan, (6, lähinnä valintaa Petteri Tahvanainen, 819 ääntä) eikä Vaasan (17, Harri Moisio, 4 601 ääntä) vaalipiireistä. Ahvenanmaalla (1) vasemmistoliitto ei osallistunut vaaleihin.

Vasemmistoliiton edellisestä eduskuntaryhmästä eivät asettuneet ehdolle Jaakko Laakso (Uusimaa), Matti Kauppila (Häme), Mikko Kuoppa (Pirkanmaa), Matti Kangas (Keski-Suomi) Unto Valpas (Oulu) ja Esko-Juhani Tennilä (Lappi). Koska vasemmistoliitto hävisi Pirkanmaalla toisen paikkansa, jäi Minna Sirnö valitsematta uudelleen. Veijo Puhjon (Satakunta) saamat äänet eivät riittäneet kansanedustajan paikan uusimiseen.

Muutama seuraavissa vaaleissa kansanedustajaksi valittava vasemmistoliittolainen oli jo näissä vaaleissa luomassa pohjaa valinnalleen. Varsinais-Suomen vaalipiirissä ehdokkaana ollut Li Andersson sai 2 170 ääntä, Pohjois-Savon Matti Semi 1 859 ja Oulun Hanna Sarkkinen 3 278 ääntä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana koko vaalikauden toimi Annika Lapintie. Merja Kyllönen toimi ensimmäisenä varapuheenjohtajana 24.11.2011 saakka, Silvia Modig sen jälkeen vaalikauden loppuun. Jari Myllykoski hoiti toisen varapuheenjohtajan tehtävää 3.2.2013 asti, Risto Kalliorinne sen jälkeen vaalikauden loppuun.

Vuonna 2011 valitussa vasemmiston eduskuntaryhmässä oli edelleen vahva työläisammattien edustus. Neljällä edustajalla oli perinteinen työläistausta ja neljä edustajaa oli toiminut korkeakoulutusta vaativissa asiantuntijatehtävissä. Lääkärit ovat olleet vankasti edustettuna vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä, edellisessä kokoonpanossa heitä oli kolme. Nyt ei valittu yhtään lääkäriä, terveydenhoitoalaa edusti lähihoitaja. Toimittajia oli kolme kuten ennenkin, heistä kaksi uusia kansanedustajia.

Taulukko 4. Vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa Kymen vaalipiirissä. Vasemmistolla oli kansanedustajia enään 10 vaalipiirissä. Naiskansanedustajia oli edellisellä vaalikaudella vain Oulun, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen vaalipiireissä, mutta nyt lisäksi Helsingin, Hämeen ja Keski-Suomen vaalipiireissä. Kaakkois-Suomen, Vaasan ja Lapin vaalipiirit ovat ainoat vaalipiirit, joista vasemmistoliitolla on ollut ainoastaan mieskansanedustajia. Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon vaalipiireissä vasemmistoliitto ei ole koskaan saanut edustajia.

Vasemmistoliitto hävisi 0,7 prosenttiyksikköä ääniosuudestaan, mutta eteni kuitenkin kolmessa vaalipiirissä. Helsingin vasemmiston nousu oli huikea. Helsingissä ääniosuus kasvoi peräti 3,6 prosenttiyksikköä. Keski-Suomessa vasemmistoliiton ääniosuus kasvoi 1,6 ja Etelä-Savossa 0,5 prosenttiyksikköä.

Suurimman tappionsa vasemmistoliitto kärsi Lapin vaalipiirissä, jossa ääniosuus putosi peräti 6,4 prosenttiyksikköä. Pohjois-Savossa miinusta tuli 2,8 sekä Uudellamaalla ja Oulussa 1,6 prosenttiyksikköä.

Äänestysaktiivisuus

Äänestysaktiivisuus oli laskenut vuoden 1977 jälkeen kaikissa eduskuntavaaleissa lukuun ottamatta vuoden 2003 pientä hyppäystä. Naiset olivat ohittaneet miehet äänestysaktiivisuudessa ensimmäisen kerran vuonna 1987 ja kasvattaneet sen jälkeen kaulaa miehiin kaikissa eduskuntavaaleissa.

Taulukko 5. Vanha viisaus, jonka mukaan työväenpuolueet voittavat, kun äänestysprosentti on korkea, ei pitänyt paikkaansa enää vuonna 2011. Äänestysprosentti palasi yli 70 prosentin lukemiin, mutta SDP:n ja vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus jäi ensimmäistä kertaa alle 30 prosentin, ja vieläpä selvästi. SDP sai 19,1 ja vasemmistoliitto 8,1 prosenttia äänistä.

Nämäkin asiat muuttuivat vuoden 2011 vaaleissa. Äänestysvilkkaus kotimaassa palasi 70 prosentin yläpuolelle. Se jäi toki paljon jälkeen 1980-luvun yli 80 prosentin rajan ylittävistä luvuista.

Miehet nostivat äänestysprosenttiaan peräti 3,8 prosenttiyksikköä. Miesten suuri osuus perussuomalaisten kannattajista selittää osittain miesten äänestysprosentin olennaista parantumista.

Naisten osuus kansanedustajista uuteen ennätykseen

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa oli ennätysmäärä ehdokkaita. Naisehdokkaitakin oli enemmän kuin ennen, mutta naisten osuus ehdokkaista kuitenkin laski, ja jäi edellisiä vaaleja kauemmaksi puolueiden keskenään sopimasta tavoitteesta, jonka mukaan kumpaakin sukupuolta on vähintään 40 prosenttia ehdokkaista. Tavoite on toteutettu vain kerran, vuonna 1991.

Naisten osuus äänistä ylitti 40 prosenttia kolmannen kerran peräkkäin, mutta jäi jälkeen edellisistä vaaleista. Kansanedustajista oli naisia ennätysmäärä, 42,5 prosenttia.

Taulukko 6. Vain vuoden 1991 eduskuntavaaleissa on toteutunut tavoite, että puolueet asettavat ehdokkaiksi vähiintään 40 prosenttia kummankin sukupuolen edustajia. Vuoden 2011 vaaleissa eduskuntapuolueista vähiten naisehdokkaita asetti perussuomalaiset, 33,2 prosenttia. Eduskunnan ulkopuolueella olevien puolueiden ja listojen ehdokkaista naisia oli 28,5 prosenttia.

Naisista vain 16 prosenttia äänesti perussuomalaisia, miehistä 22 prosenttia. Sukupuolten voimasuhteet olivat päinvastaiset vihreiden äänestäjäkunnassa. Naisista vihreitä äänesti yhdeksän ja miehistä viisi prosenttia.

Taulukko 7. Kuva vasemmistoliitosta keski-iän loppupuolella olevien miesten puolueena muuttui vuoden 2011 vaaleissa.

Naisten osuus vasemmistoliiton ehdokkaista laski, mutta pysyi silti reilusti 40 prosentin tavoitteen yläpuolella. Vasemmistoliiton naisehdokkaiden osuus vasemmistoliiton ehdokkaiden saamista äänistä nousi aivan uudelle tasolle. Naiskansanedustajien määrä kaksinkertaistui, vaikka vasemmistoliitto hävisi paikkoja.

Vasemmistoliiton kannatuksen laskua selittää suosion laskeminen miesten keskuudessa. Vuoden 2007 vaaleissa vasemmistoliitto sai 10 prosenttia miesten äänistä ja seitsemän prosenttia naisten äänistä. Vuonna 2011 vain seitsemän prosenttia miehistä äänesti vasemmistoliittoa, mutta naisten äänistä vasemmistoliitto sai yhdeksän prosenttia. Vasemmistoliiton suosion laskuun miesten keskuudessa lienee vaikuttanut se, että peräti kuusi 1940-luvulla syntynyttä vasemmistoliiton pitkäaikaista ja paljon ääniä saanutta mieskansanedustajaa ei enää asettunut ehdolle.

Eduskunnan keski-ikä edelleen 48 vuotta vaikka ehdokkaat nuorentuivat

Eduskuntavaalien ehdokkaiksi asetettiin enemmän nuoria kuin aiemmin. Edellisiin vaaleihin verrattuna alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus ehdokkaista kasvoi runsaan prosentin ja 30‒44-vuotiaiden ehdokkaiden 2,7 prosenttia. Kaikkien vanhempien ikäryhmien osuus laski.

Ehdokkaiden keski-ikä oli 45,4 vuotta. Eduskuntapuolueista korkein keski-ikä oli perussuomalaisilla, 49,6 vuotta. Vasemmistoliiton ehdokkaiden keski-ikä oli 44,1 vuotta.

Alle 30-vuotiaita kansanedustajia valittiin 10, enemmän kuin kaksissa edellisissä vaaleissa. Eniten lisäystä tapahtui kuitenkin 45‒59-vuotiaiden kansanedustajien ryhmässä.

Alle 24-vuotiaiden antamista äänistä eniten saivat perussuomalaiset (18 prosenttia), vihreät (16) ja kokoomus (15).

Taulukko 8. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän keski-ikä laski olennaisesti, kun seitsemän 1940-luvulla syntynyttä kansanedustajaa jäi pois. Vaikka ryhmään ei valittu yhtään alle 30-vuotiasta kansanedustajaa, oli viisi ryhmän jäsenistä alle 35-vuotiaita ja kuusi 1970-luvulla syntyneitä.

Vasemmistoliitto sai 14 prosenttia alle 24-vuotiaiden äänistä, huomattavasti enemmän kuin se 8,1 prosenttia, jonka vasemmisto sai koko äänestäjäkunnalta. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan saanut yhtään alle 30-vuotiasta kansanedustajaa.  

Suomen vaalijärjestelmä ei ole suhteellinen

Vaikka Suomessa ei ole muodollista äänikynnystä, on äänikynnys käytännössä korkea. Piilevä vaalikynnys on toistakymmentä prosenttia niissä vaalipiireissä, joissa valitaan alle kymmenen kansanedustajaa. Koska järjestelmä suosii suuria puolueita, eivät puolueet ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässeet järjestelmän muuttamisen vaatimaan yhteisymmärrykseen.

Aidosti suhteellisen vaalitavan toteuttaminen ei ole lainkaan mahdotonta, esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa sellainen on käytännössä. Saksassa tosin äänikynnys on viisi prosenttia, ja se tekee uusille puolueille pääsyn liittopäiville erittäin hankalaksi. Ruotsissa äänikynnys on neljä prosenttia.

Taulukko 9. Suuri puolue sai kansanedustajan paikan runsaalla 13 000 äänellä tai reilulla 14 000 äänellä kuten perussuomalaiset. Vasemmistoliitto tarvitsi 17 000 ääntä saadakseen kansanedustajan, vihreät yli 21 000.

Jos eduskuntaan valittaisiiin kansanedustajia samassa suhteessa kuin niillä on kannatusta ‒ jos Suomessa siis olisi suhteelliset vaalit ‒ olisi piraattipuolue saanut ensimmäisen kansanedustajansa vuonna 2011. Tosin paikka olisi jäänyt saamatta, jos meillä suhteellisen vaalitavan maiden esimerkin mukaan olisi ollut neljän (Ruotsi) tai viiden (Saksa) prosentin äänikynnys.

Vuonna 2012 puoluetukea myönnettiin Suomessa 34 miljoonaa euroa, josta varsinainen puoluetuki oli 18 miljoonaa euroa ja tiedotustoimintaa ja viestintää tuettiin 16 miljoonaa eurolla. 170 000 euroa per edustaja, vaalikaudessa 680 000 euroa per edustaja.

Taulukko 10. Tämän taulukon tarkastelu auttaa ymmärtämään syyn siihen, että keskustapuolue, kokoomus ja SDP ovat aina keksineet syitä Suomen vaalitavan muuttamiseksi sellaiseksi, että puolueet saisivat eduskuntaan paikkoja kannatuksensa mukaisesti. Ainoan myönnytyksen valtapuolueet tekivät vuoden 2015 vaalien alla, jolloin Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit yhdistettiin Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi ja Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit Savo-Karjalan vaalipiiriksi.

Kokoomusjohtoinen sinipunahallitus syntyi vaikeasti

Perussuomalaisten suurvoittoa ja keskustan rökäletappiota seurasi tilanne, jossa ei enää voitu rakentaa hallitusta jo pitkään tapana olleella tavalla. Keskustan, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien muodostamasta kolmikosta kaksi oli muodostanut hallituksen pienempien puolueiden vahvistamana, ja yksi kolmikosta oli oppositiossa.

Sosiaalidemokraatit ja kokoomus muodostivat hallituksen pääpuolueet vuosina 1987, 1995 ja 1999 toimintansa aloittaneissa hallituksissa, keskustapuolue ja kokoomus vuosina 1991 ja 2007 aloittaneissa hallituksissa. SDP ja keskusta olivat vuoteen 1987 saakka yhdessä liki jokaisessa hallituksessa. Sen jälkeen ne ovat olleet yhdessä vain vuonna 2003 aloittaneessa hallituksessa.

Taulukko 11. Kokoomus oli vuosina 1987‒2015 hallituksessa yhtäjaksoisesti lukuunottamatta vaalikautta 2003‒2007. Silloinenkin hallitus toteutti kokoomuksen vaaliohjelmaa. Keskusta on näin’ vaalikausina ollut pääministeripuolue kolmasti, SDP ja kokoomus kahdesti.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen vetämissä hallitusneuvotteluissa oli useita käänteitä, mutta kaksi kuukautta vaalien jälkeen valmistui kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden, kristillisdemokraattien ja RKP:n muodostaman hallituksen ohjelma.

Hallitusohjelmassa sitouduttiin säätämään uusi vanhuspalvelulaki turvaamaan vanhusten oikeus laadukkaaseen hoitoon. Työttömän peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea luvattiin korottaa 100 eurolla ja toimeentulotuen perusosaa kuudella prosentilla. Yksinhuoltajien toimeentulotukeen luvattiin vielä lisäkorotus.

Hallitusohjelmaan sisältyi myös harmaan talouden paketti, jonka tärkein uudistus oli rakennusalan työntekijöiden henkilökorttiin tuleva veronumero. Ohjelmaan kirjattiin myös, että hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille.

Hallitusohjelma sisälsi myös pääomatuloveron korotuksen 28 prosentista 30:een ja yli 50 000 euron vuosittaisille pääomatuloille säädettävä korotettu 32 prosentin vero. Yli 200 000 euron perintöjä verotettaisiin entistä korkeammalla 16 prosentin verolla.

Hallitusohjelma sisälsi myös useita vasemmistoliiton tavoitteiden vastaisia linjauksia. Erityisen vaikeasti nieltäviä päätöksiä sisältyi valtion menojen leikkauksiin, kunnilta 650 miljoonaa ja koulutuksesta 300 miljoonaa.

Hallitusohjelman mukaan valtion tuloja ja menoja sopeutettaisiin yhteensä 2,5 miljardia euroa vuoteen 2015 mennessä. Puolet summasta saadaan verotusta kiristämällä ja puolet menoleikkauksista. Sopeuttamisohjelma poikkesi edukseen valtiovarainministerön virkamiesten vaatimasta kuuden miljardin euron, etupäässä menojen leikkauksin toteutettavasta leikkauspaketista.

Vasemmistoliiton vaikea hallituskausi

Vasemmistoliiton sisällä käytiin kiivas keskustelu hallitukseen menemisestä. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki perusteli hallitukseen osallistumista muun muassa sillä, että perusturvapaketti ‒ vaikka ei vieläkään poista köyhyyttä Suomesta ‒ on merkittävin parannus köyhien toimeentuloon vuosikymmeniin. Lisäksi vanhuspalvelulaki astuu voimaan ja siihen tulee rahoitus, ja peruskouluille tulee lisää rahaa.
‒ On parempi puolustaa palveluita hallituksessa kuin vastustaa palvelujen leikkaamista oppositiossa, perusteli Arhinmäki.

Vasemmistonuoret vastusti hallitukseen osallistumista. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson piti hallitusohjelman ongelmallisimpina kohtina kuntien valtionosuuksien leikkaamista, mikä tarkoitti heikennyksiä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen, sekä linjauksia, jotka liittyivät euroalueen kriisien hoitamiseen.
‒ Hallitusohjelma sitoo hallituspuolueita toteuttamaan uusliberalistista talouspolitiikkaa koko Euroopassa. Hallituspuolueet sitoutuvat hyväksymään Portugali-lainaohjelman, väliaikaisen Euroopan rahoitusvakausvälineen ja Euroopan pysyvän vakausmekanismin. Tukipaketit vähentävät kulutusta ja syventävät kriisiä entisestään, kritikoi Vasemmistonuoret hallitusohjelmaa.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous päätti äänin 40–23 osallistua Kataisen hallitukseen, kolme puoluevaltuuston jäsentä äänesti tyhjää.

Kun Kataisen hallituksen luottamuksesta äänestettiin eduskunnassa kesäkuun lopulla, äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho yhdessä opposition kanssa epäluottamusta hallitukselle. Molemmat erotettiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä. Vasemmiston eduskuntaryhmässä oli vaalikauden loppuun 12 jäsentä.

Keväällä 2013 paineet vasemmistoliiton lähdölle hallituksesta kasvoivat kun Elinkeinoelämän keskusliiton vaatimus yhteisöveron laskemisesta 20 prosenttiin hyväksyttiin hallituksen budjettiriihessä ja verolinjaukset muutenkin suosivat rikkaita. Vasemmistoliiton edustajat onnistuivat kuitenkin saamaan aikaiseksi osinkotuloverotusesitysten pahimpien epäkohtien korjaamisen ja valtion osinkoverotulojen lisäämisen 390 miljoonalla eurolla.

Syksyllä 2013 hallituksessa hyväksyttiin rakenneuudistuspaketti, johon sisältyi muun muassa kuntien avustuksen leikkaaminen miljardilla eurolla ja velvoite kunnille säästää itse miljardi euroa.

Vasemmistoliiton kentällä vaatimukset hallituksen jättämisestä voimistuivat. Marraskuun lopulla puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous päätti pitkän keskustelun jälkeen äänin 43‒24, että vasemmistoliitto pysyy hallituksessa.

Vuoden 2014 maaliskuun lopun kehysriihessä hallitus luopui hallitusohjelman linjauksesta, jonka mukaan pienituloisempien sosiaaliturvaa ei leikata. Hallituksen enemmistö päätti, että työttömyysetuja ja lapsilisiä leikataan ja perusturvan indeksikorotukset jäädytetään. Lisäksi kaavailtiin luopumista ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroalennuksta. Vasemmistoliitolle ei jätetty muuta mahdollisuutta kuin lähteä hallituksesta.

Kun hallitus syyskuussa päätti niinikään hallitusohjelman vastaisesti esittää eduskunnalle uusien ydinvoimalalupien myöntämistä, jätti myös vihreä liitto hallituksen. Hallituksen takana oli enää 102 kansanedustajaa. Vaalikauden viimeiset eduskunnan istunnot olivat kovin erikoisia, kun edes hallituspuolueiden kaikki edustajat äänestäneet hallituksen esitysten puolesta, vaan yhdessä opposition kanssa.

Kansalaisaloitteet vahvistivat demokratiaa

Vuonna 2011 alkaneen vaalikauden aikana Suomessa toteutui yksi demokratian vahvistamisen kannalta merkittävä uudistus. Perustuslakiin kirjattu lisäys velvoitti eduskunnan käsittelemään kansalaisaloitteen, joka oli allekirjoittanut 50 000 kansalaista.

Eduskunta lisäsi kansalaisaloitteen perustuslakiin marraskuussa 2011. Ensimmäinen kansalaisaloite, joka sai vaaditut 50 000 allekirjoitusta, oli aloite turkistarhauksen kieltämisestä. Eduskunta hylkäsi ensimmäisen kansalaisaloitteen, joka tuli eduskunnan käsittelyyn kesäkuussa 2013 äänin 146–36.

Ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite koski tasavertaista avioliittolakia. Sen oli allekirjoittanut 166 851 kansalaista. Eduskunta hyväksyi aloitteen joulukuussa 2014 äänin 101–90. Yksi kansanedustaja äänesti tyhjää ja seitsemän edustajaa oli poissa.

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 1/8: 1991 (15.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 2/8: 1995 (28.11.2018)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 3/8: 1999 (2.1.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 4/8: 2003 (4.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 5/8: 2007 (28.3.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 6/8: 2011 (Tämä artikkeli)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 7/8: 2015 (12.4.2019)
Vasemmistoliiton eduskuntavaalit ‒ osa 8/8: 2019 – vaaliennakko (13.4.2019)

Lue lisää muualta verkossa:

Vasemmistoliiton vaaliohjelma 2011 (Pohtiva, poliittisten ohjelmien tietovaranto)
Muutosvaalit 2011 (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 16/2012, toimittanut Sami Borg)
Vasemmistolainen talouspolitiikka lyhyt oppimäärä (Teppo Eskelinen ja Matti Ylönen, KSL 2012)
Mä maksan (Voima-lehden TNS-gallupilla teettämä kysely veronkorotushalukkuudesta vaihtoehtona leikkauksille, Kimmo Jylhämö, Voima 3/2011)
Julkisen talouden kestävyyslaskelmista (Pertti Haaparanta, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2011)
Pienistä puroista ja isoista tuloista (Kansan Uutiset 6.1.2014, arvio hallituskauden plussista ja miinuksista)
Surullista europolitiikkaa, voitto päätavoitteissa (Kansan Uutiset 6.1.2014, Heikki Patomäki ja Jussi Saramo arvioivat hallituskautta) 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *