Artikkeli: Suomi

16.6.2019 klo 11:57

Allekirjoittajia jo yli 30 000. Terapiatakuu-kansalaisaloitetta kiritettiin Tampereella

Tänä vuonna on tehty runsaasti työtä muun muassa Terapiatakuu-kansalaisaloitteen maaliin saattamiseksi. Tampereella Milka Hanhela ja Kukka Kunnari keräsivät kesäkuussa Keskustorilla nimiä aloitteeseen. (Kuva: Cai Melakoski)

Keskustorille pystytetyn punaisen telttakatoksen ympärillä oli perjantaina kuhinaa. Joukko psykologian opiskelijoita, taideterapeutteja ja muita terapiatakuu-aktivisteja teki tunnetuksi kansalaisaloitetta mielenterveyspalvelujen parantamiseksi.

‒ Keräsimme kolmessa tunnissa 149 paperista kannatusilmoitusta ja monta lupausta sähköisestä allekirjoituksesta. Taideterapiat vetivät puoleensa paljon ihmisiä, jopa yhden polttariporukan, kiitteli tilaisuutta organisoinut Kukka Kunnari tapahtuman Facebook-sivulla.

Terapiatakuu-kansalaisaloitteelle on monta syytä. Yli puolet suomalaisista kokee ainakin jossain vaiheessa mielenterveyden ongelmia, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Tämä vaikeuttaa sairastuneiden ja heidän ympärillään olevien elämää. Tämä lisää eriarvoistumista. Ja mielenterveyspalvelujen heikentämisestä aiheutuu valtavat lisäkustannukset yhteiskunnalle.

Kansalaisaloitteen verkkosivujen mukaan köyhyyden ja heikentyneen mielenterveyden yhteys on Suomessa ilmeinen. OECD:n Euroopan terveysoloja vuonna 2018 koskevan raportin mukaan eri tuloryhmien välinen ero masennuksen esiintyvyydessä on Suomessa Euroopan maista korkein.

Mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannukset Suomessa ovat OECD:n arvion mukaan noin 11 miljardia euroa vuodessa. Terapiatakuu-kansalaisaloitteen esitysten toteuttamisen kustannukset olisivat noin 35 miljoonaa euroa. Terapiatakuun toteuttaminen puolestaan johtaisi noin 340 miljoonan euron säästöihin yhteiskunnalle.

Terapiatakuu-kansalaisaloitteen mukainen lakimuutos perusterveydenhuoltoon sisältyvien mielenterveyspalvelujen terapiatakuusta takaisi kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.

|||

Kansalaisaloitteen keräysaika päättyy 20. elokuuta. Aloite tarvitsee 50 000 kansalaisen tuen päästäkseen eduskunnan käsittelyyn. Tämän jutun ilmestyessä allekirjoituksia on jo lähes 31 000, mutta kesäaikana tarvitaan vielä paljon työtä, jotta tavoite täyttyisi.

 

Allekirjoita terapiatakuu-kansalaisaloite (oikeusministeriön kansalaisaloite-sivusto) https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3890

Terapiatakuu (Mielenterveyspoolin verkkosivut) https://mielenterveyspooli.fi/terapiatakuu/

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *