Artikkeli: Kulttuuri, Maailma

15.6.2019 klo 08:15

Kulkue ja puistojuhla huipentavat Pirkanmaan Pride-viikon

Työväenmuseo Werstaan Väriä Prideen -työpajassa tehtiin eilen värikkäitä koristeita Pirkanmaan Priden kulkuetta ja puistojuhlaa varten.

Koko viikon tamperelaista kulttuurielämää rikastuttanut Pirkanmaan Pride järjestäytyy tänään Ratinan aukiolla ja lähtee kello kolme kietämään Ratinaa ylittääkseen suvannon pitkin Vuolteensiltaa. Päämääränä on Laikunlava, jonka ympärillä vietetään puistojuhlaa illansuuhun asti. Pirkanmaan Pride on maakunnan suurin ja vaikuttavin vuosittain järjestettävä ihmisoikeustapahtuma.

Viikon ohjelmaan on kuulunut lukuisia työpajoja, keskustelutilaisuuksia, bileitä ja esityksiä. Priden viikko sitten avannut Minna Minkkinen kertoi, että Tampereella juhlittiin ensimmäistä Pride-marssia vuonna 2005.

‒ Silloin marssilla oli mukana 300 ihmistä. Viime vuonna mukana oli tuhansia ihmisiä. Pridet kasvavat ja se kertoo, että tapahtumille on tarvetta ja kiinnostusta, kun ne ihmisiä liikuttavat, sanoi Minkkinen, Pirkanmaan Priden järjestäjäorganisaatio Pirkanmaan Setan puheenjohtaja.

Minkkinen kertoi Pride-liikkeen synnystä:
‒ Pride sai alkunsa 50 vuotta sitten, kun New Yorkin Stonewellin alueen seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen ravintoloihin kohdistuvat säännölliset väkivaltaiset ratsiat kaatoivat meidän yhteisön kupin nurin.

‒ Rohkeat aktivistit Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera olivat 50 vuotta sitten Stonewellin kapinan keulahahmot. Yhdessä yhteisön kanssa he nousivat vastustamaan poliisien väkivaltaa ja loivat samalla maailmanlaajuisen Pride-liikkeen. Olemme ikuisesti kiitollisia Sylvialle ja Marshalle ja muille rohkeille aktivisteille jotka laittoivat oman turvallisuutensa alttiiksi taistellessaan ihmisoikeuksien puolesta, kiitti Minkkinen.

Terveisiä hallitukselle

Minna Minkkinen kertoi, New Yorkin poliisi on viime viikolla esittänyt anteeksipyynnön homoseksuaaleihin menneinä vuosikymmeninä kohdistamansa syrjinnän vuoksi. Ruotsissa on ryhdytty maksamaan korvauksia pakkosterilisoiduille transihmisille.

‒ Suomessa ei olla vielä pyydetty anteeksi seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuneita väkivallan ja vainon tekoja. Odotan, että Suomi kantaa vastuunsa ja pyytää anteeksi myös transihmisiin kohdistunutta pakkosterilisoinnin väkivaltaa, vaati Minkkinen.

‒ Uusi hallitusohjelma lupaa korjata translakia aikuisten osalta, mutta jätti lapset ja nuoret lakiuudistuksen ulkopuolelle. Meidän täytyy tehdä töitä se puolesta, että translakiuudistus on kokonaisuudistus, mikä koskee myös lapsia ja nuoria, Minkkinen vetori

Puistojuhlassa jokaiselle jotain

Näyttämötaiteen ja laulun monitaituri Jouko Enkelnotko juontaa puistojuhlan, ja hänen kutsustaan lavalle nousevat muun muassa muusikko Ilkka Lahti, sanataiteilija Emily Hallfast, tanssiryhmä ZZCrew ja disco queen EINI. Puheita pitävät Setan puheenjohtaja Sakris Kupila, Tampereen apulaispormestari Aleksi Jäntti ja Minna Minkkinen.

Puistojuhlan tapahtumatorilla on kahvila, lisäksi useiden palveluntuottajien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen esittelypöytiä ja toimintapisteitä. Mukana on myös Pirkanmaan vasemmistoliitto.

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *