Artikkeli: Kulttuuri

17.7.2019 klo 08:31

Työväenkirjallisuuden päivässä kuullaan Hannu Parosen uusia aforismeja

Kirjailija Hannu Paronen on Elias Krohnin haastateltavana ja lukee oteita uusimmasta aforismikokoelmastaan Työväenkirjallisuuden päivässä 7 syyskuuta Työväenmuseo Werstaan Työväentalossa. Tässä kuvattuna hopeapajun kanssa Tammerinpuistossa.

Hannu Parosen kolmas aforismikokoelma Aikaa kuluttamassamietintöjä 2000-luvulta ilmestyi keväällä. Parosen aikaisempien tekstien tapaan uudet aforismit puhkovat reikiä siihen yhden totuuden kulissiin, jonka markkinauskovaiset ovat eteemme levittäneet.

Kirjailijan tehtävä: hyvien ajatusten nöyrä palvelija, ei nöyrien ajatusten hyvä palvelija.
(Aikaa kuluttamassa, 2019)

Parosen ajatukset luovat toivon pilkahduksia maailmaan, jossa kuluttaminen on merkittävämpää kuin ajatteleminen ja laskentataulujen laatiminen arvostetumpaa kuin taulujen maalaaminen, maailmaan, jossa 

Yrityksillä on eri paratiisit kuin ihmisillä
(Aikaa kuluttamassa). 

Työväenkirjallisuuden päivän teemana Mammona

Hannu Paronen muistelee osallistuneensa jokaiseen Työväenkirjallisuuden päivään, milloin osanottajana, milloin kirjojaan näyttelyosastolla esitellen. Kymmenenteen työväenkirjallisuuden päivään hän osallistuu yhtenä esiintyjistä, häntä haastatellaan ja hän lukee otteita uudesta kirjastaan.

Paronen ei kuitenkaan luonnehdi aforismikokoelmiaan nimenomaan työväenkirjallisuudeksi.
‒ Tekstini kyllä puhuvat köyhien puolesta uusliberalismia vastaan, ja yhteisenä piirteenä työväenkirjallisuuden kanssa töissäni on jonkinasteinen kriittinen yhteiskunnallinen asenne, Paronen tuumaa. Hänen kirjoituksissaan on muita yhtä keskeisiä teemoja, kuten suomen kielen ilmaisuvoiman säilyttäminen ja ympäristön suojeleminen.

Harvakseen ilmestyvien aformismikokoelmien lomassa Paronen on ehtinyt saada monipuolisen toimittajan kokemuksen eri aloilta aforismeiksi kiteytyvien terävien havaintojen pohjaksi. Hän on muun muassa osallistunut kahden kuluttamisen ja ympäristönsuojelun välisiä ristiriitoja tutkailevan televisiosarjan (Ekoisti, Pallo hallussa) toimittamiseen. Paronen on myös kirjoittanut säännöllisesti Työterveyslaitoksen Työ, terveys, turvallisuus -lehteen ja hänen kirjoituksiaan on myös julkaistu monissa muissa lehdissä. 

Parosen ensimmäinen, vuonna 2005 ilmestynyt aformismikirja Aamu kävelyllä sai jo sangen myönteisen vastaanoton, hänet huomioitiin Samuli Parosen ja Erno Paasilinnan työn seuraajana. Jossain välissä toivo ilmestyi vuonna 2010 ja jo esitelty Aikaa kuluttamassa tänä vuonna. Parosen aforismeja on usein kuultu muun muassa yleisradion päivän mietelauseina.

Paronen puolustaa puita

Hannu Paronen on myös kysytty puuretkien opas, varsinkin hänen johtamansa kierrokset Hatanpään arboretumissa ovat olleet suosittuja.
Puuharrastus on jo jatkunut yli kaksi vuosikymmentä. Hänestä oli tulla lintubloggari. Hän tutustui ystävien yllyttämänä tähän harrastukseen, mutta: 

‒Tämä lintujen bongaaminen oli liian hätäistä puuhaa. Kun tieto harvinaisesta lintuhavainnosta saatiin, piti äkkiä sonnustautua matkaan, ja usein kohde oli jo ennättänyt jatkaa matkaansa, ennen kuin lintuharrastajat ehtivät perille, tilittää Paronen.

Lintujen sijaan Paronen alkoi bongata puita. Ne eivät lintujen lailla kiiruhtaneet paikasta toiseen, vaan kasvoivat ja kukkivat aloillaan jopa vuosisatoja. Ne kypsyivät kiireettömästi, aforismien lailla. Aforistikko Parosesta tuli puiden ystävä ja puolustaja. Puilla onkin keskeinen sija hänen kolmessa aforismikokoelmassaan. 

Yhden puun kaataminen voi pilata kokonaisen maiseman.
(Jossain välissä toivo, 2010)

|||

Hannu Paronen, kirjat:

Aamu kävelyllä – aforismeja, sarjoja, kohtauksia, Siniplaneetta 2005, 96 sivua

Jossain välissä toivo – aforismeja, sarjoja, kohtauksia Like 2010, 124 sivua

Aikaa kuluttamassa ‒ mietintöjä 2000-luvulta, Kulttuurivihkot 2019, 110 sivua

Parosen aforismeja on julkaistu myös muun muassa Parnassossa ja Ydin-lehdessä.

Yhteinen runokirja Pauli Heikkilän kanssa:
Vuodentulot ‒ 2 X 52 runoa, Siniplaneetta 2006, 68 sivua

|||

Työväenkirjallisuuden päivän ohjelmassa Werstaan Työväentalolla 7.9.2019 kello 14.45–15.15:
Sanan sapelilla ajan henkeä vastaan
Erkki Kiviniemi haastattelee Hannu Parosta, joka myös lukee otteita tuoreesta aforismikokoelmastaan Aikaa kuluttamassa

Lue lisää muualla verkossa:

Työväenkirjallisuuden päivä (verkkosivut)
Työväenkirjallisuuden päivä (Facebook-sivu)
Työväenmuseo Werstas (verkkosivut)

Työväenkirjallisuuden päivä 2019 Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Opetusministeri Li Andersson Työväenkirjallisuuden päivään (11.7.2019)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *