Artikkeli: Pirkanmaa, Ruovesi

12.8.2019 klo 07:37

Perustettiinko lapsiperheitä auttava yhdistys pelastamaan pieleen mennyttä yritystoimintaa?

Autetaan lapsia ja hädänalaisia Suomessa -yhdistys tarjoaa Ruoveden Jäminkipohjassa kerrostaloasuntoja lapsiperheille lomanviettoon.

Pirkanmaalainen yhdistys kertoi julkisuudessa heinäkuussa, että se aikoo tarjota maksutonta majoitusta vähävaraisille lapsiperheille Ruoveden Jäminkipohjassa. Yhdistyksellä on tarkoitukseen kerrostaloasuntoja, ja niihin on kerätty tavaraa lahjoituksena.

Autetaan lapsia ja hädänalaisia Suomessa ry:n vapaaehtoisen toiminnanjohtajan Päivi Mörskyn mukaan yhdistys tarjoaa maksutonta majoitusta lapsiperheille virkistyskäyttöön joko suoraan tai muiden järjestöjen kautta.

Heinäkuussa rekisteröidyn hyväntekeväisyysyhdistyksen toiminnasta on käyty vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Roskalava Tampere -Facebook-ryhmässä kesäkuun lopussa julkaistussa lahjoituspyynnössä Mörsky pyysi kodinkoneita, huonekaluja, leluja ja kodin käyttötavaraa asuntojen varustamiseksi. Avaus on kerännyt runsaasti tykkäyksiä. Keskustelupuheenvuoroja on yli 300.

Osa keskustelijoista kertoo lahjoituksista. Osa puolestaan ihmettelee yhdistyksen toimintaa ja valitun virkistyspaikan mielekkyyttä. Kuka haluaisi viettää lomaa kerrostalossa paikassa, jossa ei ole mitään palveluja ja harrastusmahdollisuudetkin ovat vähäiset? Miten jäminkipohjalainen kerrostalo oikein valikoitui toiminnan kohteeksi?

Hyviä kysymyksiä kaikki. Vasen Kaista ryhtyi selvittämään yhdistyksen taustoja, asuntojen omistussuhteita ja henkilöitä niiden takana. 

Kuka omistaa asunnot?

Jäminkipohjalaisella kerrostalolla on monivaiheinen historia. Aamulehti kertoi jutussaan (22.7.2019), että talon osakkeilla on tehty talousrikoksia. Nykyisellä yhdistyksellä ei ole mitään yhteyttä kyseisiin rikoksiin. 

Asunto-osakeyhtiö Sahantie 129–131 hallituksen puheenjohtaja on Lauri Laakkonen. Hän on myös uudis- ja korjausrakentamisyhtiön, GL-saneerauksen hallituksen puheenjohtaja. Laakkonen kieltäytyy antamasta tietoja asunto-osakeyhtiön osakeluettelosta. Asunto-osakeyhtiölain mukaan jokaisella on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. 

Laakkonen kuitenkin kertoo GL-saneerauksen omistavan talosta 9–12 asuntoa. Kiinteistössä on yhteensä parisenkymmentä asuntoa. Yhden asunnon on ostanut yksityishenkilö. Loppujen noin kymmenen hyväntekeväisyysyhdistyksen hallintaan ja käyttöön luovutetun asunnon omistaja jää epäselväksi.

GL-saneeraus on yrittänyt myydä asuntoja, mutta ne eivät ole menneet kaupaksi. Laakkosen mukaan GL-saneeraus on valmis maksamaan asuntojen ylläpitokuluja kunnes yhdistys pääsee jaloilleen. Tämän jälkeen asuntojen kuluista vastaa yhdistys.

Kysymykseen kiinteistön kuluista yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Mörsky on vastannut FB-ryhmässä: ”Kun yhdistys on saanut virallisen rekisteröinnin, tulemme aloittamaan myös aktiivisen varainkeräyksen juuri näitä ylläpitokuluja varten.” Vasen Kaista -verkkolehden haastattelussa Mörsky puolestaan toteaa yhdistyksen olevan valmis luopumaan kerrostalosta, jos ne rasittavat liikaa yhdistyksen taloutta.

Hotelliaikeista hyväntekeväisyyteen

Jäminkipohjan kerrostalolle on aiemminkin etsitty uutta käyttöä. Vuonna 2018 Jäminkipohjan taloon suunniteltiin hotellia. Kiinteistöhallintayhtiö K&M Finland oy haki Ruoveden kunnalta tukea yrityksen aloittamisinvestointien rahoitukseen. Kunnanhallitus päätti olla myöntämättä anottua 60 000 euron lainaa eikä myöskään suostunut lainan takaajaksi. Päätösta perusteltiin hankkeeseen liittyvien merkittävien riskien vuoksi. Hakemuksen asianhoitajana toimi Päivi Mörsky.

Kaupparekisterissä ei ole tällä hetkellä tietoja K&M Finlandin vastuullisista henkilöistä. Yrityksen yhteystietona on Kaj Bäckströmin puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Bäckström toimii myös Autetaan lapsia ja hädänalaisia Suomessa ry:n puheenjohtajana. Kysymykseen K&M Finlandin ja yhdistyksen välisistä yhteyksistä Bäckström toteaa, että yritys on lakkautettu. Kaupparekisteriin lakkausilmoitusta ei ole tehty.

Päivi Mörsky puolestaan vastaa, että K&M on myyty yli puoli vuotta ennen yhdistyksen perustamista. Ostajaa hän ei kerro. Kaupparekisterin tietoa Bäckströmistä hän kommentoi sanomalla, että uusi omistaja ei ole huomannut tai jostain syystä halunnut päivittää tietoja. 

Mörsky on ollut aiemmin K&M Finlandin hallituksen varajäsen. Kaupparekisterin muutostietojen mukaan Mörskyn varajäsenyys on ilmoitettu maaliskuussa 2019. Heinäkuussa Mörskyn toimeksiannosta tieto varajäsenyydestä on poistettu rekisteristä. 

Mörskyn mukaan K&M Finlandilla ja yhdistyksellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eikä yritys ole koskaan omistanut Jäminkipohjan kerrostalon osakkeita.

Mihin uutta yhdistystä tarvitaan?

Vielä on vastaamatta kysymys, ketkä talossa lomailisivat. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Mörskyn mukaan yhdistyksen tavoitteena on Suomen laajuinen monimuotoinen apu eri muodoissaan. Lapset perheineen tulisivat lomailemaan Jäminkipohjaan joko suoraan tai muiden järjestöjen kautta. Se ei tule selväksi, miksi jäminkipohjalainen kerrostalo valikoitui yhdeksi avustusmuodoksi. Jäminkipohjassa ei ole lomailijoille tarkoitettuja palveluita lukuun ottamatta venesatamaa ja uimarantaa.

Avoimeksi jää myös kysymys, mihin uutta yhdistystä tarvitaan. Suomessa on useita vakiintuneita järjestöjä, jotka avustavat vähävaraisia lapsia ja heidän perheitään. Järjestöt, kuten Ensi- ja turvakotien liitto, Settlementti-yhdistykset ja Tampereen kesäsiirtolayhdistys tekevät yhteistyötä myös yritysten kanssa. 

 

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 1

  1. On kyllä härskiä toimintaa. Hyvä, että näistä ”auttajista” tiedotetaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *