Artikkeli: Tampere

19.9.2019 klo 13:33

Finnpark-gate: Tampereen konsernijohto rikkoi hyvää hallintotapaa pysäköintiyhtiön puheenjohtajan valinnassa

Kaupungin konserninjohtaja Juha Yli-Rajala (vasemmalla), konsernijaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola (keskellä) ja pormestari Lauri Lyly tiesivät jo huhtikussa Atanas Aleksovskin valehdelleen rikostutkinnastaan, mutta eivät kertoneet siitä konsernijaostolle. Pimennossa pidetty jaosto valitutti Aleksovskia vastoin kaupungin ohjeita Finnparkin hallituksen puheenjohtajaksi. Kaupunginhallitus käsittelee tapausta ja sen jatkotoimia ensi maanantaina. (Kuvien tekijä- ja lisenssitiedot löytyvät artikkelin lopusta.)

Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly, konsernijohtaja Juha Yli-Rajala sekä konsernijaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola ovat toiminnallaan vaarantaneet kaupungin päätöksenteon puolueettomuuden ja objektiivisuuden. Tämä käy ilmi kaupungin tytäryhtiö Finnpark Oy:n hallituksen nimittämistä koskevasta tarkastuksesta. Tampereen kaupunginhallitus käsittelee tarkastusraporttia ensi maanantaina.

Raportissa käydään lävitse tapahtumat, joiden seurauksena kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Atanas Aleksovski nimitettiin Finnparkin hallituksen puheenjohtajaksi vastoin kaupungin omia sääntöjä. Tampereen kaupungin konsernimääräyksessä Hyvä johtamis- ja hallintotapa ja sisäinen valvonta ohjeistetaan, ettei väärinkäytösepäilyjen tutkinnan kohteena olevaa saa esittää valittavaksi kaupungin edustajaksi.

Aleksovski jäi kiinni valheesta

Konsernijaosto käsitteli Finnparkin hallituksen valintaa 10. huhtikuuta 2018. Muotialan tontin vuokraoikeuden siirron esitutkinnasta julkisuudessa olleiden tietojen vuoksi Atanas Aleksovskilta kysyttiin, onko hän rikostutkinnan kohteena. 

Lainaus tarkastusraportin keskeisistä havainnoista.

Aleksovski vastasi sähköpostitse kaupunginlakimies Jouko Aarnion kysymykseen, ettei ole rikostutkinnan kohteena. Aleksovskin vastaus kerrottiin myös konsernijaoston jäsenille, jotka tämän tiedon perusteella valitsivat Aleksovskin ehdokkaaksi Finnparkin hallituksen puheenjohtajan tehtävään.

Vain muutama päivä konsernijaoston kokouksen jälkeen Aleksovskin vastaus osoittautui kuitenkin valheeksi. Aarnio oli kysynyt rikosepäilyistä tutkinnanjohtaja Kirsi Silomäeltä, joka vastauksessaan totesi Aleksovskia kuullun rikoksesta epäiltynä. Viestissään Silomäki vahvisti, että Aleksovskille on kerrottu rikosepäilystä kuulemistilaisuudessa. Aleksovski on myös allekirjoittanut kuulustelupöytäkirjan, jossa rikosepäily on mainittu.  

Konsernijohto vältteli toimenpiteisiin ryhtymistä

Yhtiökokous, jossa Finnparkin hallitus puheenjohtajineen valittiin, järjestettiin toukokuun lopussa. Konsernijohto sai tiedon Aleksovskin rikosepäilyistä kuitenkin jo huhtikuun puolessa välissä. Hallituksen valinta olisi voitu tuoda konsernijaoston uudelleen päätettäväksi ennen yhtiökokousta, sillä konsernijaoston ennalta päätetty kokous oli neljäs toukokuuta.

Tekstilainaus tarkastusraportista.

Tarkastusraportin mukaan konsernijaoston toukokuun kokoustauon aikana Aleksovskilta kysyttiin hänen antamansa tiedon ja poliisilta saadun tiedon erosta. Läsnä olivat Lyly, Kummola, Yli-Rajala sekä Aarnio. Aleksovski ei pitänyt eroa merkityksellisenä, vaan totesi prosessin olevan todennäköisesti hänen kohdaltaan ohi seuraavaan konsernijaoston kokoukseen mennessä. Konsernijohto teki siis päätöksen olla ottamatta valintaa uudelleen konsernijaoston käsittelyyn, vaikka konsernimääräyksen noudattaminen sitä olisi edellyttänyt.

Asian puiminen konsernijohdossa kuitenkin jatkui. Toukokuun lopussa Lyly, Kummola ja Yli-Rajala neuvottelivat tilanteesta yhdessä Aleksovskin kanssa.  Aleksovski siis osallistui itseään koskevaan päätöksentekoon. Konsernijohto uskoi Aleksovskin vakuutteluja eikä ryhtynyt toimenpiteisiin tai kertonut tilanteesta konsernijaoston jäsenille.

Tekstilainaus tarkastusraportista.

Elokuussa kaupunginhallituksen kokouksessa Aleksovski kertoi konsernijohdolle rikostutkinnan päättyneen. Syyskuussa poliisi tiedotti esitutkinnan päättyneen. Lokakuussa syyttäjä tiedotti, että Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajaa epäillään luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Marraskuussa syyttäjä ilmoitti Aleksovskia syytettävän luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Tämän jälkeen konsernijaosto teki päätöksen Finnparkin puheenjohtajan vaihtamisesta.

Rakenteellista korruptiota

Raportti on karua luettavaa. Tarkastusjohtaja Markus Kiviahon suorittaman tarkastuksen lopputulos on, että Finnparkin puheenjohtajan valintaprosessin puolueettomuus ja objektiivisuus vaarantuivat hallinnon rakenteiden ja sisäisen valvonnan heikkouksien vuoksi. 

Tarkastusraportti osoittaa myös, miten piittaamattomasti konsernijohto on suhtautunut kaupungin omiin ohjeisiin. Mitkään hälytyskellot eivät näytä soineen silloinkaan, kun kolmikko neuvotteli Aleksovskin eli asianomaisen itsensä kanssa tilanteesta. Hämmentävää on myös se, kuinka kyseenalaistamattomasti Lyly, Kummola ja Yli-Rajala näyttävät luottaneen Aleksovskin vakuutteluihin.  

Tekstilainaus tarkastusraportista.

Niin Finnparkin puheenjohtajan valintaprosessi kuin Kotilinnan Muotialan tontin vuokraoikeuden sääntöjen vastainen siirtokin osoittavat, että virallisen päätöksenteon rinnalla on epävirallisia verkostoja, joissa päätöksiä sovitellaan. Lisäksi kaksoisroolit, joissa luottamushenkilö sekä päättää että valvoo omaa päätöksentekoaan, lisäävät epäeettisen toiminnan mahdollisuutta.  Atanas Aleksovski toimi samanaikaisesti Kotilinnasäätiön vastuullisena toiminnanjohtajana ja Finnparkin hallituksen puheenjohtajana sekä kaupungin yhtiöitä ja säätiöitä valvovan konsernijaoston varapuheenjohtajana.  

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Kotilinnasäätiön vuokrasopimuksen vastaista menettelyä yritettiin ensin sivuuttaa vaivihkaa. Ensimmäinen päätösesitys kesäkuussa 2017 oli vuokrasopimuksen rikkomisesta aiheutuvan sakon perimättä jättäminen. 

Sekä Muotialan tontin vuokraoikeuden sopimuksen vastainen siirto että Finnparkin puheenjohtajan valinta paljastavat Tampereen kaupungin päätöksenteossa rakenteellisen korruption piirteitä. Kaupunginhallitus onkin ensi maanantain kokouksessaan merkittävän ratkaisun edessä. Jatkaako hallituksen enemmistö suhmuroinnin ja veljeilyn linjalla vai asettaako hallitus epäeettisesti toimineen, sääntöjä rikkoneen konsernijohdon vastuuseen?

Jutun toimittaja on myös Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen ja kaupunginhallituksen varajäsen.

Tampereen kaupungin sisäisen tarkastuksen raportti Finnpark Oy:n  hallituksen nimittämisestä. (PDF-tiedosto)

III

Kuvan Pormestari Lauri Lyly omistaa Tampereen kaupunki, kuvan Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Tampereen kaupunki / Hanna Leppänen. Tampereen kaupunki on julkaissut molemmat kuvat Flickr-palvelussa, Tampereen kaupungin kuvakansiossa lisenssillä CC BY-NC 2.0. 

Nimimerkki Soppakanuuna on julkaissut kuvan Kalervo Kummola Wikimedia Commons -palvelussa lisenssillä  CC BY-SA 3.0

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Kommentteja: 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *