Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

6.9.2019 klo 13:40

Pirkanmaan vasemmiston puoluekokousedustajien vaali alkoi

Vuonna 2016 edustajaehdokasvaalin tuloksia laskettiin veikeissä tunnelmissa. Urakkaan osallistui muun muassa Antti Yrjönen. (Kuva: Kiti Neuvonen)

Monille pirkanmaalaisille vasemmistoliiton jäsenille on kuluvalla viikolla tipahdellut jo postiluukusta vasemmistoliiton kuori, joka sisältää kaiken tarvittavan puoluekokousedustajien äänestystä varten. Kuoressa on sisällä äänestysohjeet, vaalikuori, palautuskuori ja asianmukaisen äänestysalueen ehdokaslista, joka toimii samalla äänestyslippuna.

Puoluekokousedustajavaalissa äänestetään siten, että listasta valitaan maksimissaan kymmenen ehdokasta, tai sen verran kuin alueeltasi valitaan puoluekokousedustajia, jotka asetetaan suosituimmuusjärjestykseen. Valitsemasi ehdokkaat saavat ääniä siten, että ensimmäiseksi asetettu saa ääniä sen verran kuin yhteensä on valittu äänestettäviä. Toiseksi valittu saa yhden äänen vähemmän, kolmanneksi valittu kaksi ääntä vähemmän ja niin edelleen. Vaikka Tampereelta valitaan 16 edustajaa, voi vaalissa silti äänestää maksimissaan kymmentä ehdokasta.

Täytetty äänestyslippu suljetaan vaalikuoreen, joka taas suljetaan palautuskuoreen. Palautuskuoren voi lähettää piiritoimistolle postin kautta tai tuoda henkilökohtaisesti työntekijälle Tiina Jalavalle. Vaalikuori täytyy muistaa sulkea palautuskuoreen vaikka se palautettaisiinkin henkilökohtaisesti toimistolle, jotta äänioikeus voidaan todentaa. Jos lähetät kuoren postin kautta, muista varata kylliksi aikaa postin kulkemiselle.

Pirkanmaan vasemmiston alue on jaettu kolmeen äänestysalueeseen, pohjoiseen ja eteläiseen Pirkanmaahan sekä Tampereeseen. Pohjoinen vaaliyhtymä asettaa 7 edustajaa, eteläinen 8 edustajaa ja Tampere 16 edustajaa. Listan edustajaehdokkaista löydät jutun lopusta. Äänestys päättyy 20.9. klo 16, jolloin kuoren täytyy viimeistään olla piiritoimistolla.

Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään Kuopiossa 15.–17. marraskuuta.

Lista Pirkanmaan puoluekokousedustajavaalin ehdokkaista.

Kommentteja: 1

Vastaa käyttäjälle Sami Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *