Lukijalta, Näkökulma

TAPANI TELENIUS

3.9.2019 klo 11:09

Tärähtänyttä menoa Postilla

Vuokrat nousevat. Kirjoittajan vuokrankorotukset eivät ole noudattaneet yleistä tasoa. (Kuva: Cai Melakoski)

Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen palkka on noussut neljässä vuodessa 65 prosenttia samaan aikaan kun Posti on urakalla sulkenut toimipisteitään ja laittanut väkeä kilometritehtaalle. Malisen kuukausipalkka on tällä hetkellä yli 82 000 euroa kuukaudessa. Tuntuukin sangen omituiselta, miksi valtion omistajaohjauksesta (2015–2019) vastannut ministeri Mika Lintilä (kesk.) ei millään tavalla asiaan puuttunut, vaikka oli hyvin tietoinen tapahtuneesta?

Nyt Postin tarkoituksena on pudottaa 700 työntekijän palkkaa 30 prosentilla tai joillakin jopa 50 prosentilla töiden uudelleen organisoinnin takia. Kyseessä on peruspalkka 2200 euroa kuukaudessa,  josta nyt pitäisi leikkaukset tehdä.

Miten on mahdollista, että samaan aikaan kun väkeä sanotaan irti tai työntekijöiden palkkoja alennetaan, niin toimitusjohtajan palkka nousee 65 prosentilla? Täytyy sanoa, että sadassa vuodessa ei ole opittu mitään. Käsittääkseni me asumme jonkinlaisessa sivistysvaltiossa. jossa pitäisi vallita demokratia ja yhdenvertaisuus. Toivottavasti nykyinen valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero puuttuu asiaan ja tekee asianmukaiset muutokset asian saattamiseksi kohtuulliselle tasolle.

Tapani Telenius, Tampere

Kommentteja: 2

  1. Nyt Paatero otti asian esille, ja ehdotti aikalisää. Pelkkä aikalisä ei nyt riitä….
    Pitkä ura Postilla, ja vielä muutama vuosi eläkkeeseen. Vaimo työtön, ja kotona alaikäinen eskarilainen. Palkka nyt 2170, josta verojen jälkeen jää 1700. Siitä maksetaan asuntolainaa, sähköt, vedet, vakuutukset, lääkkeet, kirpputorivaatteet, alennusruoat ja muksulle joskus jotain puuhastelua. Nyt pitäis tulevaa eläkettä varten saada tuloja tasaisesti, tai hieman enemmänkin. Mitäpä tekee Posti kiitoksena pitkästä palveluksestani firman eteen ? Ottaa kolmanneksen pois. 70% palkasta olisi noin 1500, verojen jälkeen 1200. Siitä ei enää asuntolainaa makseta. Asunto myyntiin, ja Kelan luukulta hakemaan tukia, vaikka täyspäiväisessä töissä kävisinkin. Ansiosidottua päivärahaa saisin 80%, saisin jopa tehdä työttömänä pientä lisätyötä jossain. Mutta Posti menettäisi minut ja muutaman sadan, jopa tuhansien muiden ammattitaidon. Tilalle tulisi yhä enemmän vuokratyövoimaa, osa-aikaisiin pätkätöihin. Kirjesalaisuudet ja vastuu asiakkaiden lähetyksistä siirtyisi meiltä virkavalan vannoneilta jonnekin…..hämärään.
    Järki käteen nyt. Jos tämän työnteon halpuutuksen sallitaan toteutua, niin ketkä ovat seuraavina jonossa ? Sairaanhoitajat ? Poliisit ? Sinun työpaikkasi ?

  2. Olipa silkka ilo katsoa kun MTV:n uutisissa Helsingin Postikeskuksen lakkovahtina toimiva postityöntekijä Ilkka Silo kertoi, miksi ei ole mitään järkeä halpuuttaa heidän ennestään pieniä palkkoja valtion omistamassa firmassa. Palvelut heikkenee mutta yhteiskunta ei siinä säästä mitään.

    Menestystä lakkolaisille kamppailussa! Pate-postimieskin on varmasti onnistumisestanne onnellinen😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *