Artikkeli: Tampere

17.9.2019 klo 10:09

Vasemmistoliitto vaatii reilua ja läpinäkyvää johtamista

Tutkimusten mukaan liikuntatoimen järjestämisessä esiintyy sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Muun muassa paikkavuorojen ja toiminta-avustusten kriittinen tarkastelu myös sukupuolen moninaisuus huomioiden auttaisi korjaamaan epäkohtia. (Kuva: Vince Flaming / Unsplash)

Maanantaina Tampereen kaupunginvaltuustolla oli jälleen pöydällään isoja linjoja, kun se käsitteli muun muassa pormestariohjelman päivitystä sekä valtuutetun mahdollista pidättämistä luottamustoimesta. Vasemmistoliitolle kokous oli tärkeä myös aloitteiden ja luottamushenkilöiden kannalta.

Sukupuolivaikutusten arviointi tulossa liikuntatoimeen

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää maanantaina käsitellyssä aloitteessaan, että Tampereen liikuntatoimessa käynnistetään sukupuolivaikutusten arviointimenettely. Arviointi mahdollistaisi muun muassa tietoon perustuvan, tasa-arvoisemman liikuntapaikkavuorojen jaon, jossa tutkimusten mukaan yhä esiintyy epätasa-arvoa. Aloitteessa edellytetään, että arviointi toteutetaan sukupuolen moninaisuus ymmärtäen.

Vasemmistoliiton valtuutettu Minna Minkkinen oli tyytyväinen aloitteen saamaan vastaukseen. Tulevana vuonna sukupuolivaikutusten arviointimenettelyä kehitetään, ja vuodesta 2021 arvioinnilla on tarkoitus ohjata paikkavuorojen sekä toiminta-avustusten jakoa.

Sukupuolivaikutusten arviointi tehdään osana normaalia virkatyötä ja asioiden huolellista valmistelua. Esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa vastaavia menettelytapoja on jo otettu käyttöön. Apulaispormestari sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi (sd.) tekikin lautakunnan elokuun kokouksessa toivomusponsiesityksen, että näiden kaupunkien toiminnasta otettaisiin mallia. Vasemmistoliiton valtuutettu Noora Tapio kannatti ponsiesitystä, ja lautakunta hyväksyi sen yksimielisesti.

Vasemmistoliitto tukee pormestariohjelman päivitystä

Inhimillinen ja vetovoimainen Tampere -pormestariohjelman päivitys keskittää huomionsa niihin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, joihin nyt valtuustokauden puolivälin koitettua halutaan erityisesti panostaa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen piti uudelleen tarkastelua tärkeänä eritoten sosiaali- ja terveysuudistuksen tilanteen muututtua. Aaltonen kiitti päivitystä varsinkin köyhyysohjelman huomioimisesta ja ilmoitti vasemmistoliiton valtuustoryhmän tukevan päivitystä.

Valokiilassa uudet ja vanhat luottamushenkilöt

Kokouksessa myönnettiin vasemmistoliiton varavaltuutettu Juhapekka Lindforsille uusi luottamustoimi asunto- ja kiinteistölautakunnan jäsenenä, kun vasemmistoliitosta sosialidemokraattiseen valtuustoryhmään siirtynyt Ilkka Porttikivi luopui paikastaan. Virva-Mari Raskille myönnettiin muuton vuoksi ero luottamustoimesta vasemmistoliiton varavaltuutettuna sekä alueellisen jätehuoltolautakunnan varajäsenenä. Hänen seuraajaansa tullaan esittämään myöhemmin.

Paljon keskustelua herätti sosialidemokraattien Atanas Aleksovskin luottamustoimi. Vasemmistoliitto katsoo, että hyvä hallinto- ja johtamistapa vaatisi valtuutettu Aleksovskin pidättämistä luottamustoimestaan siihen asti, kunnes oikeusprosessi niin sanotusta Muotialan tontinvuokrauksesta on saatu päätökseen. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Aleksovskin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä tehtyä valitusta käsitellään hovioikeudessa.

Ryhmäpuheenjohtaja Mikko Aaltonen teki esityksen Aleksovskin luottamustoimesta pidättämisestä valtuutettu Minna Minkkisen kannattamana. Esitys hävisi äänestyksessä 4615. Kuusi valtuutettua äänesti tyhjää. Vasemmistoliiton valtuutettujen ohella luottamustoimesta pidättämistä kannatti osa vihreiden valtuutetuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *