Kangasala, Näkökulma

JORMA MÄNTYLÄ

18.10.2019 klo 13:41

Kangasalan kaupungille vain tappioita työterveyshuollon yksityistämisestä

Kangasalan työterveyspalveluiden valuttua Terveystalon käsiin on se tietänyt kaupungille vain kulujen kasvua ja tulojen menetyksiä. (Kuva: Jorma Mäntylä)
Jorma Mäntylä

Kannattaako Tampereen myydä työterveyspalveluiden tuottaja Pirte? Kangasala yksityisti työterveyshuoltonsa vuonna 2016. Se aiheutti kolmessa vuodessa kahden miljoonan menetykset. Säästöjä ei ole tullut. Päätös Kangasalan työterveyden yksityistämisestä tehtiin valtuustossa maalikuussa 2016 äänin 46–4. Hämmästystä herätti, että SDP:n valtuustoryhmä yhtä lukuun ottamatta äänesti yksityistämisen puolesta. Hanketta ajoivat kiihkeästi kokoomuksen valtuustoryhmän silloinen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen sekä sote-johtaja Marika Lanne.

Demarit selittivät käytöstään pyörittämällä kasetteja ”EU pakottaa” ja ”on pakko ja yhtiöittämisvelvollisuus”. Vasemmiston ryhmä tarkisti asian Kuntaliiton lakimieheltä, jonka mukaan pakkoa ei ollut. Työterveyshuolto olisi voitu pitää kunnan omana toimintana, mikä todettiin kaupunginhallituksen esittelyssä. Yksityistämispäätös oli poliittinen. Kangasalan työterveyshuollon liikevaihto vuonna 2013 oli 1,8 miljoonaa euroa. Yritysasiakkaita oli 600, joista suurin oli 2100 työntekijän Kangasalan kaupunki. Yksikkö tuotti voittoa 100 000 euroa, joka jäi kunnalle. Viime vuosina yksikköä hoidettiin huonosti ja tulos heikkeni sekä asiakasmäärä laski. Viimeisten vuosien liikevaihto oli 750 000 euron luokkaa.

Yksityistämisen takia menetettiin tulot Terveystalo Oy:lle. Kulut sen sijaan ovat nousseet ja olivat vuosina 2017–2018 keskimäärin 820 000 euroa vuodessa. Varovasti arvioiden työterveyshuollon yksityistäminen on aiheuttanut Kangasalalle kolmessa vuodessa kahden miljoonan euron menetykset. Kolikkoakaan ei ole säästetty. Kangasalan työterveyshuollon yksityistäminen on malliesimerkki lypsävän lehmän myynnistä. Tosin sillä erotuksella, että yksityistäminen ei hetkeäkään lämmittänyt, vaan ainoastaan lihotti Terveystalo Oy:n kassavirtaa.

 

 

 

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *