Artikkeli: Kulttuuri

4.11.2019 klo 08:18

Sinustako uutistoimittaja?

Vasen Kaista tahtoo olla läsnä siellä missä sattuu ja tapahtuu. Tule vahvistamaan toimitusta, jotta saamme kaikki tärkeät tapahtumat ja päätöksen raportoitua kaistalla. Kuvan Rojavan tueksi järjestetystä mielenosoituksesta otti Cai Melakoski.

Vasen Kaista -verkkolehti järjestää toimittajakurssin, jonka aikana perehdytään erityisesti uutisjuttujen tekoon. Kurssille ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat innostuneita toimimaan vapaaehtoisina toimittajina. Kurssin aikana toimitetaan juttuja Vasen Kaista -verkkolehteen. Kirjoittamisen ohella kurssilla perehdytään juttujen kuvittamiseen. 

Kurssille otetaan hakemusten perusteella enintään kymmenen osallistujaa. Erityisesti kurssille toivotaan ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita kirjoittamaan Pirkanmaan tapahtumista. Kiinnostus kunnallispolitiikkaan ja kansalaisvaikuttamiseen antavat hyvät lähtökohdat kurssille osallistumiselle.

Kurssi kokoontuu yhteensä kymmenen kertaa marraskuun 2019 ja maaliskuun 2020 välisenä aikana. Kurssin aikatauluista sovitaan kurssin ensimmäisellä tapaamiskerralla. Kurssin kaksi ensimmäistä kokoontumista ovat 19.11. ja 3.12. Ylävitosessa. Tapaamiset alkavat kuudelta ja päättyvät kahdeksaan mennessä. (Näsilinnankatu 22 A 5 krs.) 

Kokoontumisten ohella kurssilaiset työskentelevät myös verkossa. Osallistujilla olisi hyvä olla käytössään kannettava tietokone.  Kurssin opettajina toimivat Vasen Kaista -verkkolehden toimittajat.

Vasen Kaista on Pirkanmaan Vasemmiston kustantama. vasemmistolaisiin arvoihin sitoutunut verkkolehti. Toimitustyössään lehti on sitoutunut hyvään journalistiseen tapaan. Vuonna 2013 perustettua verkkolehteä toimitetaan vapaaehtoisin voimin. Lisätietoja kurssista saa päätoimittaja Sinikka Torkkolalta.

Ole hyvä ja ilmoittaudu kurssille viimeistään torstaina 14.11. Kurssille hyväksytyille ilmoitetaan viimeistään sunnuntaina 17.11. Kurssille haetaan verkkolomakkeella.

Toimittajakurssin hakulomake verkossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *