Artikkeli: Suomi

6.11.2019 klo 14:50

Suomanifesti-liike jalkautuu Miehikkälään

Keväällä Urjalan Kaitasuolla kuultiin esitelmä suosta, seurattiin tanssiesitystä ja laulettiin laulu menetetylle suolle. Sydänkyltit kaulassa ydinryhmä vasemmalta: Marjaana Tammela, Anni Toikkanen, Emmi Liinalaakso. (Kuva: Maria Kohtala)

Lokakuussa sai alkunsa uusi kansanliike, kun aiemmin Kaitasuo-aktivismista tunnettu Emmi Liinalaakso turhautui Suomen suopolitiikkaan. Kuumeen kourissa Liinalaakso törmäsi selvittelyissään taas uuteen suoalueeseen, jota oltaisiin muuttamassa turvetuotantoalueeksi. Kyseessä on Miehikkälässä oleva suo, jota valtio-omisteinen energiayhtiö Vapo on haalimassa itselleen. Suomanifesti-kansanliike on laatinut sittemmin myös manifestin, jossa vaaditaan hallitusta korjaamaan turvepolitiikkaansa.

Miehikkälän läheisellä Virojoella on jo ennestään energistä luontoaktivismia. Paikalliset Ilpo Suoknuuti ja Markku Korpela ovat uurastaneet jo vuosia saadakseen taimenkannat kasvuun. Turvetuotannon tulo alueelle tarkoittaisi biodiversiteetin, siis myös taimenkantojen, kapenemista. Humuksen määrän lisääntyminen vesistöissä vahingoittaa lajirikkautta ja jättäisi lajiston jälleen kerran lyhytnäköisen taloudellisen toiminnan uhreiksi.

Liinalaakso alkoi kerätä pian ympärilleen aktivistiporukkaa. Mukaan saatiin Anni Toikkanen ja kirjoittaja Marjaana Tammela. Kolmikko oli ennestään jo tuttu Luonto-liiton metsäryhmän toiminnasta. Porukka on jo aiemmin kunnostautunut Urjalassa sijaitsevaan Kaitasuohon liittyvässä aktivismissa vuoden 2019 keväällä. Miehikkälä-projektiin saatiin sittemmin mukaan myös TurveSuomi-liikkeen puuhahenkilö Mikko Neuvo sekä tamperelainen Niko Korhonen.

Kansainvälistä huomiota

Suomanifesti-liikkeen alku on ollut vauhdikas. Iso-Britannian yleisradio BBC oli lokakuussa tekemässä juttua Suomen soista ja turpeenkäytöstä ja oli kuullut vihiä liikkeen projektista. Lokakuun lopulla Suomanifesti-liikkeen aktivistit löysivät itsensä loikkimassa Miehikkälän suolla brittiläisen kuvausryhmän ja toimittaja Gabriel Gatewayn seurassa. Mukaan olivat lähteneet myös Suomen Luonto-Liiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Riku Rinnekangas, paikallislehti Kaakonkulman toimittaja sekä paikallinen aktivisti Ilpo Suoknuuti.

Korpit raakkuivat suon yllä ja drone kartoitti aluetta, kun ryhmä selvitteli paikkaa puolijoukkueteltalle. Marraskuun puolivälissä Miehikkälän suolla on tarkoitus järjestää mielenilmaus turvetuotannon suunnitelmien torppaamiseksi. Suomanifestin on tarkoitus aloittaa mielenilmausten sarja. Protesti on rauhanomainen, koko perheen tapahtuma, jossa kansalaiset osoittavat kantansa Suomen soiden tuhoamisen suhteen. Turvetuotanto on Suomessa merkittävä päästöjen lähde, joka uhkaa soiden olemassaoloa ja niiden biodiversiteettiä. Turvetuotannossa oleva suo on myös poissa kansalaisten virkistyskäytöstä.

Aktivistien julkaisema Suomanifesti vaatiikin hallitusta korjaamaan kantaansa turpeen tuottamisen suhteen.

”Me, ilmastohuolestuneet kansalaiset vaadimme, että Rinteen hallitusohjelman kohtaa 3.1, tavoitteen 2 keinoja ja sen mukaisesti lakeja muutetaan seuraavanlaiseksi:

1. Turvetuotannon energiakäyttö lopetetaan kokonaan niin, että alasajo aloitetaan vuonna 2020.
2. Turpeelle ei kehitetä mitään uusia tai korkeamman jalostusarvon käyttötarkoituksia, kuten aktiivihiili, jolloin turpeennosto jatkuisi edelleen.
3. Kaikki nyt vireillä olevat valtion turvetuotannon uudiskohteiden lupahakemukset ja muut valmistelut peruutetaan.”

||

Suomanifesti-liikkeen protestiin Miehikkälään 16.11. järjestetään Tampereelta yhteiskuljetus. Tilausbussi lähtee Keskustorilta 16.11. klo 9.00 ja palaa takaisin klo 21.00. Bussi koukkaa molempiin suuntiin Vantaan Jumbon kauppakeskuksen kautta, josta poimitaan ja palautetaan matkustajia. Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. 50 ihmistä mahtuu mukaan ja tarvittaessa vuokraamme lisää busseja. Bussissa ja perillä suolla on luvassa ohjelmaa, johon vielä pystyy vaikuttamaan. Mukaan kannattaa ottaa omat eväät, iloinen mieli sekä päättäväinen asenne. Nyt riittää Vapo!

Lisätietoa ja ilmoittautuminen Suomanifestin verkkosivuilta.

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *