Näkökulma, Pääkirjoitus

SINIKKA TORKKOLA

25.11.2019 klo 07:59

Tampere kieltämässä kaksoisroolit vihdoinkin

Millaisin toimin kaupunkia seuraavat neljä vuotta järjestetään? Toteutuvatko pormestariohjelman kaikki tavoitteet ristiriidoista huolimatta vai osoittautuuko joku tavoite muita keskeisimmäksi? Jouni Sirén luotaa tulevaa Tamperetta. (Valtuustosalin 2019 kuvasi Oskari Jokinen.)

Luottamushenkilöiden kaksoisroolit ollaan vihdoinkin kieltämässä myös Tampereella. Kaupunginvaltuusto päättää tänään konserniohjeesta, jossa määrätään, että tytäryhteisöjen ja säätiöiden johtoon tai hallitukseen kuuluvat henkilöt eivät voi kuulua Tampereen kaupungin konsernijohtoon eivätkä valvonnasta vastaaviin toimielimiin. Kaupunginhallituksen tai tarkastuslautakunnan jäsen ei voi siis samanaikaisesti toimia yhtiön tai säätiön hallituksissa tai johdossa. 

On hämmentävää, että Tampereen kaupungissa on ollut mahdollista valvoa itse itseään aivan näihin päiviin asti. Luottamushenkilö on voinut samanaikaisesti toimia kaupungin yhtiön tai säätiön johdossa ja näitä valvovan elimen eli kaupunginhallituksen, sen konsernijaoston, tarkastuslautakunnan tai tarkastustoimikunnan jäsenenä. 

Vaikka luottamushenkilöt ovatkin jäävänneet itsensä silloin kun päätettävä asia on suoraan liittynyt heidän muihin tehtäviinsä, se ei ole ollut riittävää. Tämä on tullut erittäin selväksi Kotilinnasäätiön Muotialan tontin vuokraoikeuden sääntöjen vastaisessa siirrossa sekä sitä seuranneessa Finnparkin hallituksen puheenjohtajan nimityksessä. Kummassakin tapauksessa on rikottu hyvää hallintotapaa ja Kotlinnasäätiön tapauksessa mahdollisesti myös lakia. 

Kaksoisroolit aiheuttavat ristiriitaisia tilanteita muun muassa kaupungin henkilökunnan kanssa. Kun viranhaltija asioi kaksoisroolissa toimivan luottamushenkilön kanssa, on epäselvää, asioiko viranhaltijan kaupunkikonsernin valvonnasta vastuussa olevan luottamushenkilön vai kaupungin tytäryhteisöön kuuluvan henkilön kanssa. Tällaisesta ristiriidasta Tampereen kaupungin sisäisen tarkastuksen raportti Tampereen Kotilinnasäätiö – Muotialan tontin vuokraoikeuden siirtäminen ennen rakentamisvelvoitteen täyttämistä on tehnyt kaksoisroolien vaikutusta selventävän huomion: ”(Kotilinnasäätiön) toiminnanjohtajuuden ja keskeisten luottamustoimiensa voidaan arvioida vaikuttavan konsernijohdon eri toimijoiden kykyyn toimia puolueettomasti asian käsittelyssä.” 

Tampereen kaupungin uusi konserniohje on syytä panna täytäntöön mahdollisimman pian, vaikka se tarkoittaisikin joidenkin henkilöiden eroa luottamustehtävistä. Tällä hetkellä Tampereen kaupungin luottamustehtävissä toimii enää vain muutama henkilöä kaksoisroolissa. Näiden henkilöiden tähden tuskin on syytä venyttää uuden konserniohjeen voimaantuloa. Tamperereen valtuustossa on yhteensä 134 valtuutettua ja varavaltuutettua. Heidän joukostaan on varmasti sellaisiakin päteviä ja sopivia henkilöitä, joiden valinta ei kaksoisroolin johda.

 

Kirjoittaja on sekä Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja että vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen.

 

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Kommentteja: 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *