Näkökulma, Vasemmisto

TATU AHPONEN

2.12.2019 klo 13:44

Vasemmiston on osattava uudistua

Vasemmiston tulisi puolueena tähdätä tavoitteelliseen toimintaan ja olla paikka myös niille, joiden elämässä on muutakin kuin politiikka. (Kuva: Markku Uusiniemi)
Tatu Ahponen (kuva: Antti Yrjönen).

Seuraavien kolmen vuoden aikana vasemmistoliiton on vastattava eräisiin isoihin kysymyksiin. Ilman vastauksia jäämme polkemaan paikallamme.

Haluan vasemmistoliiton, jossa poliitikkomme voi olla vaikka pääministeri tai presidentti. Niin kauan kuin ihmiset eivät luota siihen, että politiikkamme, vaikka siinä olisi yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, olisi toteuttamiskelpoista ilman, että kansainvälinen kapitalismi, EU ja ulkopolitiikan rautaiset lait antavat välittömästi köniin, emme pääse eteenpäin. Tämä on pidettävä mielessä jokaista tavoiteohjelman kohtaa ja aloitteita käsiteltäessä.

Kuinka olla puolue, ei voittoa tavoittelematon järjestö? Vasemmistoliiton on oltava puolue, johon voi kuulua kuka tahansa – myös sellainen, jonka elämässä on muutakin sisältöä kuin vasemmistopolitiikka. Vasemmistoliiton tehtävä ei ole olla kirkko kirkottomille tai jonkinlainen alakulttuuri. Sen tehtävä on tehdä yhteiskunnallinen muutos, mikä vaatii poliittista valtaa, mikä taas parlamentaarisessa järjestelmässä vaatii vaalien voittamista. Tämä taas vaatii ulospäin suuntautumista, ei sisäpiiriin ja puhdasoppisuuteen keskittymistä. Se vaatii vastauksen löytämistä viimeinkin siihen, miksi osa ihmisistä tuntee yksinkertaisesti olevansa liian tavallisia toimimaan tässä puolueessa.

Vasemmistoliiton puoluerakenne on uudistettava. Monissa suuremmissakin kaupungeissa voitaisiin esimerkiksi siirtyä paikallisosastopohjaisuudesta kunnallisjärjestöihin. Käytännön työ voidaan toteuttaa työryhmäpohjaisesti perustamalla esimerkiksi paikallisia ympäristö- tai sotetyöryhmiä.

Ennen paikallisosastoissa keskusteltiin viikoittain maan asiat läpi, nyt saman ajaa internet – miten rakennamme vasemmistoliittoon hyvän verkkokeskustelukulttuurin? Miten kehitämme puoluemediaa? Tarvitaanko jäsenlehtimäisemmän Kansan Uutisten rinnalle aivan uusi verkkomedia, ulospäin suuntautunut, rohkea vasemmistolainen äänitorvi, jonka rinnalla toimisi vahva alueellinen media? Jätin muutosesityksen aloitteen 28 vastaukseen tämän toteuttamiseksi, mutta esitys ei harmillisesti mennyt läpi.

Nämä ovat vain osa niistä kysymyksistä, joita meidän on käytävä puolueena läpi. Teidän tehtävänne on ratkaista, missä roolissa itse olen, ja muut ehdolla ovat, näitä seuraavina vuosina käsitellessämme.

Teksti perustuu puoluekokouksessa vuonna 2019 pidettyyn puheeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *