Artikkeli: Maailma

28.1.2020 klo 15:17

Kaikki äänet on laskettu: tässä poliittisten suuntausten voitot ja tappiot 16 maan vaaleissa 2019

Kuvakollaasissa tilastografiikkaa puoluesuuntausten äänimääristä ja kannatusosuuksista viime vuodelta. Itse artikkelissa yksityiskohtaisemmat tulokset, myös EU:n ulkopuolisista maista.

Europarlamenttivaalien lisäksi järjestettiin viime vuonna kymmenessä EU-maassa kansalliset parlamenttivaalit. Niiden tulokset poikkesivat melko paljon europarlamenttivaalien tuloksista. Sekä uutta vasemmistoa että sosiaalidemokraatteja edustavat puolueet menestyivät kansallisissa vaaleissa huomattavasti eurovaaleja paremmin. Nationalistiset ja äärioikeistolaiset puolueet eivät sen sijaan pärjänneet läheskään yhtä hyvin oman maansa vaaleissa kuin eurovaaleissa. Vihreät puolestaan pärjäsivät hyvin sekä eurokentillä että kansallisissa vaaleissa.

EU:n jäsenmaissa on yhteensä 7 159 parlamenttipaikkaa. Viime vuoden vaaleissa niistä täytettiin 2 803, vaalien tulokset kuvaavat siten jossain määrin kehityksen suuntaa.

Tässä artikkelissa esitellään vaalien tuloksia eurooppalaisten puolueiden ja poliittisten suuntausten kannalta. Vuoden 2019 maakohtaiset vaalitulokset esitellään myöhemmin omassa artikkelissaan.

Viime vuonna järjestettiin parlamenttivaalit myös viidessä sellaisessa Euroopan maassa, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin. Yhteenveto näiden maiden vaalituloksista löytyy tämän artikkelin lopusta.

Euroopan uudet hallitukset punertavat ja vihertävät

EU:n kymmenen jäsenmaan parlamenttivaaleja seurasi kymmenen uuden hallituksen nimeäminen. Kun hallitusneuvottelut tammikuun alkupuolella saatiin päätökseen Itävallassa ja Espanjassa, on yhdeksässä maassa toimiva poliittinen hallitus. Belgiassa ovat hallitusneuvottelut edelleen käynnissä, vaaleja edeltävä hallituskokoonpano jatkaa toimitusministeristönä.

Taulukko 1. Hallituspohja 10 EU-maassa tammikuussa 2019 ja tammikuussa 2020. Useimmissa hallituksissa on myös puolueisiin sitoutumattomia ministereitä.

Vasemmistolla oli vuosi sitten pääministerin paikka Kreikassa ja se tuki Portugalin hallitusta parlamentissa. Pääministerin paikka Kreikassa on nyt mennyttä, mutta vasemmisto on noussut hallituksiin Suomessa ja Espanjassa, ja Portugalin hallituksen lisäksi Tanskan hallitus istuu vasemmiston tuen varassa.  

Taulukko 2. Avain taulukoissa esiintyvien EU:n jäsemaiden lyhenteisiin.

Vihreiden ryhmällä oli vuosi sitten vain hallituksen tukipuolueen asema Portugalissa. Nyt vihreillä on ministereitä Itävallan ja Suomen hallituksessa ja Portugalin lisäksi hallitukset Espanjassa ja Tanskassa istuvat vihreiden luottamuksen varassa.

Sosiaalidemokraateilla oli vuosi sitten pääministerin paikat Espanjassa ja Portugalissa sekä ministereitä Virossa. Nyt demarit ovat oppositiossa Virossa, mutta Espanjan ja Portugalin lisäksi myös Tanskaa ja Suomea johtaa sosiaalidemokraattinen pääministeri.

Liberaalien ja keskustan ryhmän neljä pääministerin paikkaa ovat vaihtuneet kahdeksi pääministerin paikaksi sekä jäsenyyteen yhdessä hallituksessa ja tukipuolueen asemaan yhdessä maassa.

Taulukko 3. Valtaosa Länsi- ja Keski-Euroopan parlamenteissa olevista puolueista kuuluu johonkin europuolueeseen (Euroopan tasolla toimivaan puolueeseen), jonka edustajat Euroopan parlamentissa kuuluvat johonkin kuudesta poliittisesta ryhmästä.

Kokoomuslaisilla konservatiiveilla oli vuosi sitten yksi pääministeri ja paikkoja neljässä muussa hallituksessa, nyt kokoomuslaisilla on kaksi pääministeriä ja paikkoja kahdessa muussa hallituksessa.

Oikeistopopulistiseen ryhmään kuuluvat puolueet ovat pitäneet kaksi pääministerin paikkaa, mutta pudonneet muista hallitusasemista. Laitaoikeisto putosi Itävallan hallituksesta, mutta nousi hallitukseen Virossa.

Viime vuonna hallitus vaihtui myös kahdessa sellaisessa EU:n jäsenmaassa, joissa ei järjestetty vaaleja. Italiassa sosiaalidemokraatit korvasivat hallituksessa äärioikeiston, ja korruptioskandaalien riivaamassa Romaniassa konservatiivien vähemmistöhallitus korvasi sosiaalidemokraattien johtaman hallituksen.

Muutokset hallituksissa eivät anna oikeaa kuvaa poliittisen kannatuksen kehityksestä. Vasemmiston, vihreiden ja sosiaalidemokraattien yhteen laskettu osuus kymmenen maan kaikista äänistä laski 1,8 prosenttiyksikköä ja molempien konservatiiviryhmien sekä laitaoikeiston osuus kaikista äänistä nousi 3,6 prosenttiyksiköllä. 

Vain sosiaalidemokraatit ja liberaalit hävisivät ääniä

Vuoden 2019 europarlamenttivaalissa oli 427 miljoonaa äänioikeutettua kansalaista. Heistä 160 miljoonalla oli oikeus äänestää europarlamenttivaalien lisäksi oman maansa parlamenttivaaleissa, 104 miljoonaa myös äänesti. 

Äänestäneistä yli 70 prosenttia on kolmesta suuresta maasta, Britanniasta, Espanjasta ja Puolasta. Siksi näiden kolmen maan vaalitulos antaa suunnan yhteenvedolle kaikkien 10 maan vaalituloksesta.

Kaikkein eniten ääniä ja äänimäärän kasvua saivat euroskeptiset konservatiivit ja oikeistopopulistit. Se on puolueryhmä, johon perussuomalaiset kuuluivat edellisessä europarlamentin kokoonpanossa. Populistien hyvä tulos ei ole yllätys, sillä Puolasta ja Britanniasta tulee valtaosa tämän ryhmän kannatuksesta. 

Taulukko 4. Ääniosuutta ei ole laskettu maakohtaisista ääniosuuksista, vaan kaikkien kymmenen maan yhteenlasketusta äänimäärästä.

Sosiaalidemokraatit saivat toiseksi suurimman äänisaaliin, vaikka menettivät yli kolme miljoonaa ääntä, joista 2,5 miljoonaa hävisi Britanniassa. Paikkoja demarit menettivät kuitenkin vain 20. 

Kokoomuslaiset EU-myönteiset konservatiivit ylsivät viime vuoden vaaleissa vain kolmannelle sijalle. Ryhmällä ei ole yhtään paikkaa Britannian parlamentissa, ja Puolassa konservatiivien äänistä valtaosa menee EU-skeptisille konservatiiveille.

Europarlamenttivaalien suurin voittaja, liberaali- ja keskustapuolueiden ryhmä, hävisi kansallisissa parlamenttivaaleissa ylivoimaisesti eniten parlamenttipaikkoja, 79 paikkaa. Yli puolet paikkojen menetyksistä tuli Espanjassa. 

Vasemmisto on viidenneksi suosituin ryhmä tässä otoksessa. Vasemmistolla on myös reilusti enemmän parlamenttipaikkoja kuin vihreillä, kun kaikkien EU-maiden parlamenttipaikat lasketaan yhteen. Vasemmiston suurimmat puolueet Espanjassa ja Kreikassa kärsivät tuntuvat tappiot. Pienempien vasemmistopuolueiden kasvanut kannatus kuitenkin korvasi menetykset.

Vihreiden vaalivuosi oli erinomainen, äänimäärä nousi puolellatoista miljoonalla ja parlamenttipaikat lisääntyivät 66:lla.

Nationalistisilla ja äärioikeistolaisilla puolueilla on huomattavan suuri kannatus vain muutamassa maassa. Kun viime vuonna ei järjestetty vaaleja Italiassa, Ranskassa tai Saksassa, jäivät perussuomalaisten aateveljien tulokset viime vuonna vaatimattomiksi ja oikeuttivat vain kuudenteen sijaan.

Puolue vaihtuu usein eurovaalikopissa

Euroopan parlamentin vaalien tulokset poikkeavat usein merkittävästi kansallisten vaalien tuloksista. Monissa maissa sosiaalidemokraattiset ja EU-myönteiset konservatiivit ovat kärsineet EU-vaaleissa merkittäviä tappioita maansa EU-jäsenyyttä vastustaville oikeistopuolueille.

Usein valtapuolueet ovat saaneet syyttää EU-vaalitappioista itseään. Ne ovat selittäneet epäsuosittujen päätöstensä syyksi EU:n määräykset. Monissa maissa ne EU-jäsenyyttä vastustaneet puolueet, jotka ovat pärjänneet hyvin europarlamenttivaaleissa, ovat jääneet ilman vastaavaa tukea maansa parlamenttivaaleissa. 

Euroopan unionista eroa vaativien puolueiden kannatuspohja on kaventunut sekä kansallisissa että EU-vaaleissa EU:n suosion nousun myötä. Vuonna 2019 tehtyjen laajojen eurobarometri-tutkimusten mukaan noin 60 prosenttia EU-kansalaisista pitää EU-jäsenyyttä myönteisenä asiana ja noin 10 prosenttia kielteisenä. Noin 30 prosenttia kansalaisista katsoo, että jäsenyydellä on sekä hyviä että kielteisiä puolia. Suomalaisista 69 prosenttia pitää EU-jäsenyyttä myönteisenä, kahdeksan prosenttia kielteisenä ja 22 prosenttia näkee asian sekä että.

EU:n suosion kasvun myötä EU-kielteiset oikeistopuolueet ovat vähin erin luopuneet vaatimuksestaan maansa EU-erosta, ja nostaneet ykkösasiakseen pakolaisten ja siirtolaisten pysäyttämisen Euroopan rajojen ulkopuolelle.

Sosiaalidemokraattiset ja vihreät puolueet suhtautuivat ennen kriittisesti EU:n aseman vahvistamiseen ja laajentamiseen, mutta valtaosa niistä on 1990-luvulta alkaen kannattanut EU:n voimistamista.

Vasemmistopuolueet olivat pitkään EU-vastaisten rintamien kärkijoukoissa, mutta tällä vuosituhannella yhä useammat ‒ varsinkin uutta vasemmistoa edustavat puolueet ‒ korostavat, että EU on realiteetti, jota tulee parantaa sisältäpäin. Monien äänestäjien on vaikea saada selkoa vasemmiston rakentavasta EU-kriittisestä linjasta, ja se selittää osittain vasemmiston heikon kannatuksen europarlamenttivaaleissa.

Suomessa vihreät, kokoomus ja RKP saavat EU-vaaleissa suuremman ääniosuuden kuin eduskuntavaaleissa, muut pienemmän. Kokoomus menestyy siis Suomessa paremmin kuin mannermaiset kumppaninsa, ja perussuomalaiset eivät saa samalla tavoin kannattajiaan liikkeelle kuin puoluekartan oikea laita muualla Euroopassa. Perussuomalaiset on vain kerran, vuonna 2009, onnistunut menestymään eurovaaleissa paremmin kuin niitä edeltäneissä eduskuntavaaleissa.

Taulukko 5. Vihreät, liberaalit ja laitaoikeisto saivat europarlamenttivaaleissa huomattavasti suuremman kannatuksen kuin kymmenen EU-maan parlamenttivaaleissa.

Kuten taulukko 5 osoittaa, vaihteli puolueryhmien menestys kansallisissa ja eurovaaleissa tutun kaavan mukaan. Vasemmisto sekä sosiaalidemokraattiset ja kokoomuslaiset valtapuolueet menestyivät eurovaaleissa omia vaaleja kehnommin.

Vihreät ja liberaalit onnistuivat eurovaaleissa erinomaisesti korostaessaan ilmastokriisin vastaisen taistelun sekä oikeusvaltion puolustamisen tärkeyttä. EU-kriittisillä konservatiiveilla kansalliset vaalit menivät huomattavasti eurovaaleja paremmin parissa maassa saatujen suurvoittojen ansiosta. Eurovaalitulosta heikensivät myös puolueiden siirtymiset nationalistien leiriin. Laitaoikeisto sai eurovaaleissa liki kolminkertaisen kannatusosuuden kansallisiin vaaleihin verrattuna.

Puolueryhmien menestyksen yksityiskohtainen erittely vuoden 2019 parlamenttivaaleissa

Taulukko 6. Vasemmisto jäi Itävallassa ja Virossa kauas parlamenttipaikasta. Belgiassa paikat kuusinkertaistuivat ja Suomessa ne kasvoivat kolmanneksella.

Vasemmiston saldo päätyi niukasti plussan puolelle. Kymmenen parlamenttivaalin yhteenlaskettu äänimäärä kasvoi 180 tuhannella ja osuus vaaleissa annetuista äänistä 0,1 prosenttiyksiköllä.

Parlamenttipaikkoja vasemmistopuolueet menettivät 37. Kreikassa suurin puolue saa 50 ylimääräistä paikkaa, ja tuo menetys koski nyt Radikaalin vasemmiston liitto Syrizaa (Συνασπισμός Ριζοσπαστικής Αριστεράς, ΣΥΡΙΖΑ). Jos luetaan vain todelliseen kannatukseen perustuvien paikkojen muutos, sai vasemmisto 13 lisäpaikkaa.

Puolassa kaikki vasemmistopuolueet putosivat Sejmistä vuoden 2015 vaaleissa. Nyt ne palasivat parlamenttiin, ja työväenpuolueiden vaaliliiton sosiaalidemokraattisista puolueista selvästi vasemmalla oleva Vasemmisto yhdessä -puolue (Lewica Razem, Razem) sai kahdeksan kansanedustajaa.

Toinen merkittävä muutos tapahtui Belgiassa, jossa Belgian työväenpuolue (Partij van de Arbeid van België, PTB-PVDA) kuusinkertaisti paikkansa, puolue sai nyt 12 edustajaa. PTB-PVDA nousi myös ensimmäistä kertaa Euroopan parlamenttiin.

Portugalissa jännitettiin vaalitulosta erityisesti sen vuoksi, että vasemmistopuolueet olivat tukeneet sosiaalidemokraattista vähemmistöhallitusta. Uuteen vasemmistoon lukeutuva Vasemmistoblokki (Bloco de Esquerda Portugal, BE) selvisi kuivin jaloin säilyttäen 19 paikkaansa, mutta Portugalin kommunistinen puolue (Partido Comunista Português, PCP) menetti viisi paikkaa ja sai vain kymmenen.

Euroopan vasemmistopuolueen (Party of the European Left, PEL tai EL) jäsenpuolueet saivat reilut 60 prosenttia vasemmiston paikoista. Demokratia Eurooppaan 2025 -liikkeeseen (Democracy in Europe Movement 2025, DiEM25) kuuluvat, selvästi vasemmistolaisiksi laskettavat puolueet saivat Puolan lisäksi paikkoja Kreikassa: Euroopan realistinen tottelemattomuusrintama (Μέτωπο Ευρωπαϊκής Ρεαλιστικής Ανυπακοής, MeRA25) voitti yhdeksän paikkaa.

***

Taulukko 7. Vihreät palasivat parlamenttiin Itävallassa, mutta Viro ja Kreikka ovat ilman vihreitä parlamentaarikkoja. Tanskassa vihreät tuplasivat paikkansa ja Puolassa vihreät nousivat Sejmiin.

Vihreiden Euroopan vihreä puolue (European Green Party, EGP) saa usein nimiinsä yhteistyökumppaninsa Euroopan vapaan allianssin (European Free Alliance, EFA) saavutukset vaalikentillä. EGP ja EFA toimivat yhteisessä Euroopan parlamentin ryhmässä, mutta eri maissa ne ovat keskenään kilpailevia puolueita. EFA on omien alueidensa itsenäisyyttä tai laajempaa itsehallintoa ajavien puolueiden yhteinen Euroopan tason puolue.

Vihreille viime vuoden tärkein vaalivoitto tuli Itävallassa, jossa perinteisesti yksi suurimmista Euroopan vihreistä puolueista, Vihreät ‒ vihreä vaihtoehto (Die Grünen – Die Grüne Alternative, GRÜNE) oli edellisissä vaaleissa hävinnyt kaikki 24 paikkaansa kansallisneuvostossa. Nyt paikkoja tuli 26 Belgiassa, Tanskassa ja Suomessa EGP:n jäsenet saivat komeat vaalivoitot.

Vihreät nousi uudeksi parlamenttipuolueeksi kahdessa maassa, Puolassa kolmen paikan voimin ja Portugalissa yhden. Britanniassa vihreät säilyttivät yhden paikkansa.

EFA sai merkittävimmän voittonsa Britanniassa, jossa Skotlannin kansallispuolue (Pàrtaidh Nàiseanta na h-Alba, SNP) sai 13 lisäpaikkaa ja yhteensä 43 paikkaa Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneessa.

***

Taulukko 8. Valtalehdistön vaaliuutisoinnista saa helposti sellaisen käsityksen, että sosiaalidemokraattien kannatus putoaa kaikkialla. Viime vuonna demarit kuitenkin voittivat viidessä ja hävisivät viidessä maassa. Uusimpia vaalituloksia esittelevä taulukko näyttää Espanjalle tappiota, mutta siellä järjestettiin kahdet vaalit, ensimmäisissä PSOE voitti 38 lisäpaikkaa.

Sosiaalidemokraattiset puolueet jatkoivat vaalitappioiden sarjaa monissa vaaleissa, mutta voittoja tuli vuoden varrella yhtä paljon kuin tappioita. Puolassa demarit palasivat parlamenttiin, ja Portugalin Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) sai vakuuttavan vaalivoiton. PS johti vasemmistopuolueiden tukemaa hallitusta, joka purki talouskuripolitiikkaa.

Espanjan sosialistinen työväenpuolue (Partido Socialista Obrero Español, PSOE) hävisi kolme paikkaa marraskuun vaaleissa, mutta jäi silti voiton puolelle vuonna 2019 voitettuaan huhtikuun vaaleissa peräti 38 lisäpaikkaa.

Surkeimman vaalituloksensa sosiaalidemokraatit saivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vaikka Labour-puolueella oli vasemmistolaisten koko Euroopassa ylistämä vaaliohjelma. Brexit nousi vaalien pääkysymykseksi, ja Labourilla ei ollut asiaan selvää yksimielistä kantaa. Labourin ääniä hajosi niille puolueille, joilla oli selvä kanta.

Sosiaalidemokraattien parlamenttipaikoista saivat valtaosan Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen (Party of European Socialists, PES) jäsenpuolueet.

***

Taulukko 9. Poliittiseen keskustaan lukeutuvat puolueet voittivat viime vuonna yhteensä 16 lisäpaikkaa europarlamenttiin niissä 10 maassa, joissa viime vuonna järjestettiin myös omat parlamenttivaalit. Parlamenttivaaleissa samat puolueet hävisivät 79 paikkaa.

Liberaaliset ja keskustapuolueet eivät viime vuoden kansallisissa parlamenttivaaleissa onnistuneet toistamaan europarlamenttivaalien riemuvoittoa, vaan kärsivät rökäletappioita tai menestyivät ainakin olennaisesti heikommin parlamenttivaaleissa kuin EU-vaaleissa.

Liberaalien ja keskustan ryhmälle aiheuttivat suurimmat pettymykset Suomen keskustapuolueen (-18 paikkaa) lisäksi Espanjan Kansalaiset-puolue (Ciudadanos, C, -47) paikkaa) ja Puolan Moderni-puolue (Nowoczesna, N, -20). 

Lähes kaikki tästä ryhmästä parlamenttipaikkoja saaneet puolueet ovat Liberaalien ja demokraattien allianssi Euroopan puolesta -puolueen (The Alliance of Liberals and Democrats for Europe Party, ALDE) jäseniä.

***

Taulukko 10. EU-myönteisten konservatiivien Euroopan kansanpuolueella (EPP) ei ole yhtään paikkaa Britannian parlamentissa. Konservatiivit saivat tärkeimmän vaalivoittonsa Kreikassa, jossa he palasivat valtaan oltuaan oppositiossa tammikuusta 2015 lähtien.

Konservatiiviset puolueet ovat viimeksi pidetyissä EU:n 28 jäsenmaan parlamenttivaaleissa hävinneet 198 parlamenttipaikkaa. Tässä viime vuonna vaalit järjestäneessä 10 maan ryhmässä kokoomuslaiset kuitenkin saivat 68 lisäpaikkaa. Jos lasketaan pois Kreikassa vaalivoittajalle annettavat 50 bonuspaikkaa, on lisäys 18 paikkaa.

Kreikan Uusi demokratia (Νέα Δημοκρατία, ND) voitti vaalinsa selvästi, tosin liehittelemällä äärioikeistolaisen Kultaisen aamunkoiton (Λαϊκός Σύνδεσμος – Χρυσή Αυγή, XA) äänestäjien valtaenemmistön puolelleen. Kultainen aamunkoitto menetti kaikki 18 paikkaansa.

Tanskassa Konservatiivinen kansanpuolue (Det Konservative Folkeparti, DKF) tuplasi paikkaluvukseen 12 ja Itävallassakin tuli vaalivoitto.

Espanjan Kansanpuolue (Partido Popular, PP) voitti marraskuun vaaleissa 22 paikkaa, mutta viime vuoden saldo jäi reilusti tappiolliseksi huhtikuun vaaleissa kärsityn 69 paikan menetyksen myötä.

Pääoppositiopuolue on vaaleissa yleensä niskan päällä, mutta Portugalin nimestään huolimatta kokoomuslainen Sosiaalidemokraattinen puolue (Partido Social Democrata, PSD) joutui selätetyksi hallitusta johtaneen sosialistipuolueen suosion varjossa. PSD menetti apupuolueineen 23 paikkaa. 

Kokoomuslaiset konservatiivipuolueet ovat Euroopan kansanpuolueen (European People’s Party, EPP) jäseniä. Puolueiden muodostama ryhmä Euroopan parlamentissa on samanniminen. 

***

Taulukko 11. Euroskeptisten ja populististen konservatiivien ryhmän suosio on jäänyt puolalaisten ja brittiläisten konservatiivien varaan, kun sen suomalainen ja tanskalainen jäsenpuolue siirtyivät laitaoikeistoon. Jos loikanneiden puolueiden edellisissä vaaleissa saamat yhteensä 75 paikkaa lisättäisiin tähän taulukkoon, olisi ryhmän tulos – 39 paikkaa. Ryhmän uusi toivo löytyy Espanjasta.

EU-skeptiset konservatiivipuolueet ovat EU-maiden neljänneksi suurin poliittinen suuntaus, mutta viime vuonna ne saivat eniten paikkoja EU-maissa järjestetyissä vaaleissa. Ryhmän suuruus perustuu kahden suuren maan suurimpiin puolueisiin.

Puolan Laki ja oikeus -puolueella (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) on apupuolueineen enemmistö Sejmissä, ja Yhdistyneen kuningaskunnan Konservatiivisella puolueella (Conservative and Unionist Party, Conservatives) Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneessa.

Espanja nousi viime vuonna niiden maiden joukkoon, joilla on merkittävä tämän ryhmän eduskuntaryhmä. Huhtikuun vaaleissa ensimmäistä kertaa edustajainhuoneeseen noussut Ääni (Vox, VOX) sai marraskuun vaaleissa peräti 52 paikkaa ja nousi Espanjan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Tämän ryhmän tärkeimmät puolueet ovat Euroopan konservatiivit ja reformistit -puolueen (European Conservatives and Reformists, ECR) jäseniä.

***

Taulukko 12. Taulukko ei anna täysin oikeata kuvaa laitaoikeiston kannatuksen kehityksestä. Tanskan ja Suomen edustajat olivat edellisissä vaaleissa ECR:n jäseniä. Jos niiden tulos (yhteensä 75 paikkaa) edellisissä vaaleissa nollattaisiin tästä taulukosta, olisi ryhmän tulos +52 paikkaa.

Nationalistiset ja äärikoikeistolaiset puolueet kärsivät useita vaalitappioita viime vuonna. Suurten joukkoon kuuluvista vain Suomen perussuomalaiset pitivät asemansa. Itävallan vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) ja Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti, DF) kärsivät kirvelevät tappiot ja jo edellä mainittu Kreikan Kultainen aamunkoitto putosi kokonaan parlamentista.

Mutta laitaoikeisto myös nousi, suurimmat voitot sai belgialainen Flanderin etu (Vlaams Belang, VI.Belang) ja Viron konservatiivinen kansanpuolue (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond, EKRE). 

Nationalististen, rasististen ja äärioikeistolaisten puolueiden tärkein Euroopan tason puolue on Identiteetti ja demokratia (Identity and Democracy Party, IDP). Perussuomalaiset ei ole IDP:n täysjäsen, mutta sen edustajat Euroopan parlamentissa kuuluvat ID-ryhmään.

***

Taulukko 13. Tässä kymmenen maan joukossa luokittelemattomiin puolueisiin kuuluvia on hyvin vähän, 33 kansanedustajaa.

Sitoutumattomat ja ryhmä muut muodostuu joukosta puolueita, jotka eivät oikein sovi mihinkään poliittiseen ryhmään. Osa puolueista edustaa kansallisia vähemmistöjä tai alueita.

Taulukkoon 13 sisältyy kaksi keskisuurta puoluetta. Kreikan kommunistinen puolue (Κομμουνιστικό Κόμμα Ελλάδας KKE) ei sovi vasemmistoryhmään. Se pitää Euroopan vasemmistopuoluetta imperialismin käsikassarana ja vihollisenaan. KKE on perustanut Kommunististen ja työväenpuolueiden aloite -järjestön (Initiative of Communist and Workers’ Parties, INITIATIVE) Euroopan tason puolueekseen. Muut järjestön jäsenet ovat pieniä kommunismin perinneyhteisöjä, joista monet odottavat Neuvostoliiton jälleensyntymistä.

DiEM25-liikkeeseen osallistuva tanskalainen Vaihtoehto (Alternativet) liitetään vihreisiin tai vasemmistoon. Se on nyt tässä ryhmässä odottamassa mahdollisesti tulossa olevia linjauksia.

Yhteenveto EU:n ulkopuolisten Euroopan maiden poliittisten ryhmien vaalituloksista vuoden 2019 vaaleissa

Taulukko 14. Avain taulukoissa esiintyvien EU:n ulkopuolisten maiden lyhenteisiin.

Viime vuonna järjestettiin parlamenttivaalit myös kuudessa Euroopan maassa, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin. Andorrassa, San Marinossa ja Sveitsissä on samankaltainen puoluejärjestelmä kuin useimmissa EU:n jäsenmaissa, siksi niiden tulokset olisi voinut yhdistää tämän katsauksen aikaisempiin taulukoihin. Kun viime vuoden tuloksia niissä kuitenkin verrataan viime vuoden EU-vaaleihin, niitä tarkastellaan erikseen.

Sen sijaan entisten Neuvostoliiton tasavaltojen Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan puoluerakenne eroaa niin paljon länsi- ja keskieurooppalaisesta, että niiden tuloksia ei kannata edes yrittää sovittaa yhteisiin vertailuihin.

***

Taulukko 15. Andorran parlamentti on niin pieni, että sinne mahtuu vain kolme poliittista suuntausta ja sitoutumattomia. Sveitsin puoluekirjo muistuttaa asetelmaa useimmissa EU-maissa, mutta laitaoikeiston asema on poikkeuksellisen vahva.

Andorra on noin 80 000 asukkaan ruhtinaskunta Pyreneillä, Ranskan ja Espanjan välissä. Se on asukasluvultaan Euroopan viidenneksi pienin valtio. Parlamenttiin valitaan joka neljäs vuosi 28 jäsentä. Suosituin puolue on konservatiiveilla, sosiaalidemokraatit ja liberaalit ovat myös parlamentissa edustettuina. Vasemmistolla ja vihreillä ei ole asiaa parlamenttiin. 

San Marino on Italian ympäröimä 33000 asukkaan tasavalta Apenniinien pohjoisrinteillä, sen itärajalta on kymmenen kilometriä Adrianmerelle. Se on asukasluvultaan Euroopan toiseksi pienin ja pinta-alaltaan Euroopan kolmanneksi pienin valtio.

San Marinossa on perinteisesti vahva, mutta useampaan puolueeseen hajaantunut vasemmisto. Ennen vaaleja maata johti osa vasemmiston puolueista yhdessä liberaalien kanssa, vaalien jälkeen toinen osa vasemmiston puolueista yhdessä vaalit voittaneiden konservatiivien kanssa.

Sveitsin valtapuolue, perussuomalaisia muistuttava Sveitsin kansanpuolue (Schweizerische Volkspartei, SVP) on kannatusosuudeltaan Euroopan suurin nationalististen ja muukalaiskammoisten ryhmään kuuluva puolue. Sen kannatusosuus on ollut yli 25‒30  prosenttiyksikköä koko kuluvan vuosisadan. Syksyn vaaleissa se menetti kannatustaan, mutta sai silti 25,6 prosenttia äänistä.

Keskisuurten puolueiden ‒ sosiaalidemokraattien, liberaalien ja konservatiivien ‒ joukkoon nousi kannatuksensa kaksinkertaistanut vihreä puolue. Kahden vasemmistopuolueen vaaliliitto kaksinkertaisti parlamenttipaikkansa yhdestä kahteen.

*** 

Taulukko 16. Taulukon entisissä neuvostotasavalloissa ei uudella vasemmistolla tai vihreillä ole jalansijaa, eivätkä muutkaan Länsi- ja Keski-Euroopassa asemansa vakiinnuttaneet poliittiset suuntaukset ole päässeet merkittäviin asemiin.

Entiset neuvostovaltiot Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova eivät vielä ole onnistuneet toteuttamaan vakiintunutta parlamentaarista järjestelmää. Tai itse asiassa Valko-Venäjällä on hyvinkin vakiintunut järjestelmä, valtaosa kansalliskokouksen edustajainhuoneeseen valituista kansanedustajista ovat vaaleista toiseen presidentille lojaaleja sitoutumattomia edustajia. 

Sitoutumattomat presidentin kannattajat saivat Valko-Venäjän parlamentissa ylivoimaisen enemmistön. Viisi puoluetta ‒ nekin presidentille lojaaleja, sai hajapaikkoja. Parlamenttipaikkoja vaille jääneistä oppositiopuolueista sosiaalidemokraatit saivat 1,6 prosenttia, vasemmistopuolue 0,7 ja vihreät 0,2 prosenttia äänistä.

Ukrainassa petytään vaaleista toiseen edellisissä vaaleissa tehtyihin valintoihin, ja vaihdetaan aina suuri osa parlamentaarikoista. Kesän parlamenttivaaleissa uusi, uuden presidentin perustama sitoutumaton Kansan palvelija -puolue (Слуга народу) sai yksinkertaisen enemmistön edustajainhuoneeseen.

Moldovaa hallitsi pitkään Moldovan tasavallan kommunistinen puolue (Partidul Comuniștilor din Republica Moldova, PCRM). Puolueella oli useita kausia parlamentin ehdoton enemmistö, ja vielä vuoden 2010 vaaleissa se sai 40 prosenttia äänistä. Vuoden 2014 vaaleissa kannatus puolittui, ja viime vuoden vaaleissa puolue ei saanut yhtään paikkaa.

PCRM:n valtakauden jälkeen parlamentin kokoonpano on vaihtunut vaaleissa rajusti. Puolueet erottaa selkeimmin niiden näkemys siitä, pitäisikö maan tärkeimmän yhteistyökumppanin olla Venäjä vai EU.

Myös EU:n ulkopuolisten maiden vaalitulokset esitellään yksityiskohtaisemmin tämän artikkelin jatko-osassa.

|||

Korjauksia 3.2.2019

Artikkelin julkaisemisen jälkeen kävi ilmi, että San Marinossa järjestettiin ennenaikaiset vaalit joulukuussa. Artikkeliin on lisätty tietoja San Marinon vaalituloksista ja tehty muita korjauksia otsikkoa myöten sen johdosta, että vaalit järjestettiin 16 eikä 15 Euroopan maassa.

Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät ja europuolueet 

Seuraavassa europuolueilla tarkoitetaan järjestöjä, jotka yhdistävät samoja poliittisia tavoitteita ajavia kansallisella tasolla toimivia puolueita ja kansalaisia Euroopan tasolla toimiviksi puolueiksi.

Euroopan unionin rekisteröimät, siltä puoluetukea saavat puolueet on seuraavassa korostettu punaisella.

Täydennys 3.2.

Listaa on täydennetty 3.2.2020 vastaamaan tilannetta Brexitin jälkeen 1.2. Europarlamenttiryhmien nimen jälkeen olevista luvuista ensimmäinen kertoo meppien määrän europarlamenttivaalien jälkeen, toinen luku meppien määrän 1.2.

Vasemmisto
Europarlamenttiryhmä:
GUE/NGL (41/39 meppiä), Confederal Group of the European United Left – Nordic Green Left, Euroopan yhtynyt vasemmisto / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
PEL, Party of the European Left, Euroopan vasemmistopuolue
NGLA, Nordic Green Left Alliance, Pohjoismaiden vihreän vasemmiston liitto
APEU, Animal Politics EU, Eläinpolitiikkaa EU:ssa
Ilman edustajia Euroopan parlamentissa:
DiEM25, Democracy in Europe Movement 2025, Demokratia Eurooppaan 2025 -liike
(Vasemmistoliitto on sekä PELin että NGLA:n jäsen)

 

Vihreät ja separatistit
Europarlamenttiryhmä:
Greens/EFA (75/71 meppiä), Group of the Greens/European Free Alliance, Vihreät/Euroopan vapaa allianssi
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
EGP, European Green Party, Euroopan vihreä puolue
EFA, European Free Alliance, Euroopan vapaa allianssi
PPEU, European Pirate Party, Euroopan piraattipuolue
VOLT, Volt Europa
APEU, Animal Politics EU, Eläinpolitiikkaa EU:ssa
Ilman edustajia Euroopan parlamentissa:
DiEM25, Democracy in Europe Movement 2025, Demokratia Eurooppaan 2025 -liike

Sosiaalidemokraatit
Europarlamenttiryhmä:
S&D (154/141 meppiä), Group of the Progressive Alliance of Socialists and Democrats in the European Parliament, Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
PES, Party of European Socialists, Euroopan sosialidemokraattinen puolue
EDP, European Democratic Party, Euroopan demokraattinen puolue
Ilman edustajia Euroopan parlamentissa:
SAMAK, Arbeiderbevegelsens nordiske samarbeidskomité, Työväenliikkeen pohjoismainen yhteistyökomitea, ei meppejä. (Fär-saarten ja Grönlannin sosiaalidemokraattiset edustajat Tanskan parlamentissa eivät ole PESin vaan SAMAKin jäseniä)

Liberaalit ja keskusta
Europarlamenttiryhmä:
RE (108/102 meppiä), Renew Europe (RE), Uudistetaan Eurooppa
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
ALDE, Alliance of Liberals and Democrats for Europe Party, Euroopan liberaalidemokraattinen puolue
EDP, European Democratic Party, Euroopan demokraattinen puolue 

EU-myönteiset konservatiivit
Europarlamenttiryhmä:
EPP (182/188 meppiä), Group of the European People’s Party, Euroopan kansanpuolueen ryhmä
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
EPP, European People’s Party, Euroopan kansanpuolue
ECPM, European Christian Political Movement, Euroopan kristillinen poliittinen liike

EU-skeptiset konservatiivit, oikeistopopulistit
Europarlamenttiryhmä:
ECR (62/62 meppiä), European Conservatives and Reformists (ECR), Euroopan konservatiivit ja reformistit
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
ECR European Conservatives and Reformists Party, Euroopan konservatiivien ja reformistien puolue (Entinen ACRE, Alliance of Conservatives and Reformists in Europe, Euroopan konservatiivien ja reformistien allianssi
ECPM, European Christian Political Movement, Euroopan kristillinen poliittinen liike
EFA, European Free Alliance, Euroopan vapaa allianssi

Nationalistit ja äärioikeisto
Europarlamenttiryhmä:
ID (73/77 meppiä), Identity and Democracy, Identiteetti ja demokratia
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
ID Party, Identity and Democracy Party, Identiteetti ja demokratia puolue (Entinen Europe of Nations and Freedom, Kansakuntien ja vapauden Eurooppa)
Tässä artikkelissa NI-ryhmän äärioikeistolaiset puolueet on tilastoitu tähän ryhmään.

Sitoutumattomat
NI (56/24 meppiä), Non-Inscrits, puolueettomat
Tähän ryhmään kuuluvat myös ne 44 europarlamentaarikkoa kolmesta maasta, jotka eivät saaneet muodostettua jatkajaa EFDD-ryhmälle. (Britannian Brexit-puolue, Italian Viiden tähden liike ja Kroatian ZZ)
Ryhmässä edustettuna olevat europuolueet:
INITIATIVE, Initiative of Communist and Workers’ Parties, Kommunististen ja työväenpuolueiden aloite
APF, Alliance for Peace and Freedom, Rauhan ja vapauden liitto
Ilman edustajia Euroopan parlamentissa:
DiEM25, Democracy in Europe Movement 2025, Demokratia Eurooppaan 2025 -liike

Vaalitulosten lähteet:

AT BE DK DK/FO DK/GL

EE ES FI GR PL

PT UK

AD CH CH SM

BY UA MD 

Artikkelikuvan kollaasin grafiikka helpommin luettavassa muodossa:

Euroopan maat, joissa järjestettiin parlamenttivaalit vuonna 2019:

Lisää aiheesta Vasen Kaista-verkkolehdessä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *