Olipa kerran rautainen, routainen revontulien kansa, joka asusteli pakkasen parissa, polon pohjantähden alla, napapiirin naapurissa, ison karhun kainalossa. Talvi-iltain tarinoissaan tuo kansa kertaili, kertoili lapsilleen menneitä maineen päiviä ja mahtavia urotekoja. Se oli selvinnyt suurista sodista. Voittamattomilta näyttäneet vastukset eivät olleet sitä lannistaneet. Lainansa ja sotakorvauksensa se oli maksanut säntilleen.
Ankarasti raataen se oli raivannut hyisen ja soisen maan tukiaispelloiksi, kaatanut korpensa ja keittänyt ne selluksi niin osakkeenomistajien ja sijoittajien hyödyksi kuin ulkomaisten kuluttajien auvoksi ja onneksi. Tuo pohjanperän sisukas kansa oli valmis vaikka oppimaan kiinaa ja kiipeämään tarpeen tullen kirsu tai persu edellä vihoviimeiseenkin puuhun kiskoakseen kansallisomaisuudestaan kilteille metsä- ja puunjalostuskapitalisteille vielä pikkuisen lisää eurotuohirullaa.
Sen työnantajat ja työvoimaviranomaiset olivat viimeistelleet ilmais- ja orjatyön käytön esikuvallisella tavalla. Mahtavien vientikapitalistien isäntärenki oli keksinyt kaiken päälle vielä ikiliikkujan ja uuden sammon: Iki-kikyn joka jauhoi paisuville patruunoille ja ahneutensa pohjaa turhaan luotaaville pohatoille vielä yhden purnun syötäviä, toisen purnun myötäviä ja kolmannen kotipitoja ja kylvi kaiken muun hyvän lisäksi kateutta ja eripuraa suureen palkkaansa tyytymättömien kuntatyöntekijöiden ja äveriäisyyttään ähkyvien sairaanhoitajien välille.
Uudistuksia ja innovaatioita pursusi joka tuutista kuin saippuavaahtoa. Valtakunnan postilaitos ei jaksanut enää maksaa työntekijöilleen palkkaa, mutta keksi heille työn kevennykseksi ruohonleikkuuta, lumenluontia ja muuta rentouttavaa tekemistä.
Valtion rautateitä ei tietenkään kannattanut itsellä pitää vaan valmiille kiskoille päästettiin kilpailemaan niin yksityistä yrittäjää kuin Viron rautateitäkin. Omalle maalle rautateiden pito on kannattamatonta, mutta muille se kannattaa… Se on varmaan ymmärrettävää ja järkevää, yhtä ymmärrettävää ja järkevää kuin olisi vaihtaa Kansan Uutisten lukeminen Eesti Päevalehteen.
* * *
Ja Herra oli siunannut tuota valituksen ja vilutuksen kansaansa herraonnella semmoisella jota vieras voi vain hartaasti kadehtia. Moista lykkyä ei ollut millään muulla maalla ‒ ehkä nyt jotain mennen tullen ryövättyä Angolaa tai muuta kehitysmaata lukuun ottamatta.
Lähettipä luottavainen rahvas kykyvalittunsa ulkomaille asti kauppoja tekemään kuin Jukolan veljet hurskaan Simeoninsa kaupunkireissulle. Ja kohta kiiri ilosanoma: eivät palanneet Soneran pojat sika säkissä vaan olivat ovelasti ostaneet Saksanmaalta umts-kaupoissa silkkaa puhdasta, raitista mannerilmaa. He olivat bonuksensa ansainneet.
Suon ja kuokan uuras kansa oli oppinut luottamaan siihen usein hoettuun viisauteen, että yksityinen se osaa aina kaupanteon ja yrittämisen valtiota paremmin. Kyvykkäänä ja kokeilunhaluisena väkenä hölmöläiset eivät tyytyneet teoriaan, vaan todistivat asian moneen kertaan käytännössä. Muutamien yrittäjyyttä uhkuvien ‒ tosi on! ‒ liikepankkien peijaama valtio otti korvauksia pyytämättä setviäkseen niiden aiheuttaman pankkikriisin, ja koska olivat bonuksensa ansainneet ne saivat valtiolta synninpäästön ja luvan kilpailijansa, säästöpankkien ruumiinryöstöön.
Teknologian terävintä kärkeä joskaan ei kauppamiehen järkeä oli suuryrityksellä ‒ nimet tuppaavat unohtumaan: Mokia? ‒ joka tekaisi Soneran poikien Saksan-matkan vaivaisen 4,3 miljardin tappion sijasta kolminkertaiset menetykset! Yksityinen on tehokkaampaa, todistivat hölmöläiset. Ja joku sai bonuksia.
* * *
Eipä hätkähtänyt vähäväki silloinkaan, kun runsailla järjenlahjoilla siunatut poliitikot kenkkäsivät hyvää hyvyyttään niin kansallisen yleisradionsa lähetysverkon kuin kansallisen sähkönjakeluverkkonsa yksityisten voittoautomaatiksi. Tolkun ihmiset kantoivat säkillä valoa pirttiin nähdäkseen pukkasiko jo lunta sähkönsiirtomaksunsa ääreen kääkähtäneen mummon kylmään tupaan vai tunkiko vasta jäitä porstuaan.
Antelias oli tuo kansa. Ankarin ponnistuksinensa jotain saatuaan se lahjoitti heti auliisti omansa pois. Nobelia ja neronpahkaa patvivan, kyky- ja kikyporvaristolle kuuliaisen talouspapiston oivallisia oppeja noudattaen se jakoi kansallisvarallisuuttaan kukkupäin paremmin tarvitseville (kunhan nämä vain olivat vöyrejä ja varakkaita; köyhille ja muille pakolaisille ei pidä mitään lahjoittaa, eiväthän ne osaa käyttää saamisiaan eivätkä osoittaa kiitollisuutta).
* * *
Maailman puhtainta lannoiteteollisuutta ei Hölmölässä tarvittu, mutta onneksi löytyi kurjuudessa rypeviä norjalaisia. Noille tuhmille poronpaimenille kelpasi Kemira ja Sokli kun kerran ilman annettiin. Entä tarvitsetko kuparia, naapurin ruotsi? Tule Boliden, kapua Hölmölän outokummulle ja ota puoli-ilmaiseksi! Terästäkö ovat köyhät länsinaapurit vailla? A vot, Rautaruukin lahjoitamme!
On maamme köyhä, siksi jää jos kultaa kaivannet… paitsi jos kaivanet. Pohjan periltä on löytynyt ulkomaisen kaivostoiminnan Eldorado, jossa ei tarvitse säännöistä piitata.
Ja joskus onnekasta ja uskossa lujaa auttaa totinen ihme, Talvivaaran pyhä ihme. Se ihme voi vielä vaikka muuttaa Terrafamen muutenkin vaarattomat jätevedet viiniksi tai ainakin rahaksi joka kantaa vastuulliset kauas poistoputkiriidoista ja saastuneista vesistöistä.
* * *
Kaikessa onnistui kalevainen rahvas, tolkun ihmisten kansa, kun se vain herrojensa johtamana johonkin toimeen tarttui. Onni ja menestys seurasivat sitä kipin kapin kuin uuhet pässiä tai yksityistäminen sotea.
Jos päätettiin yksissä tuumin vaikka rivakasti ydinvoimala rakennuttaa, jopa kumisivat kalliot ja järisivät vuoret, ja kohta kohosi uljas ydinvoimala säteilemään ‒ ööh, antamaan ‒ loputonta lämpöä ja valoa niin pirtteihin kuin palatseihin ja kerryttämään ketterästi osakkaiden omistuksia.
Jos kerran yksi lännestä niin miksei toista idästä? Kokemukset huippuosaajien pikavauhtia valmistuneesta ydinvoimalasta olivat niin erinomaisia, että kalevaisen kansan viisaat herrat päättivät antaa tilata vielä toisenkin, kotimaisella rahalla raketun ja taatusti energiariippumattomuutta tehostavan. ‒ Kukapa haluaisi olla riippuvainen arvaamattomasta suurvallasta, joka käyttää energiapolitiikkaa painostuskeinona?
Ja katso: toisen voimalan säteilemä lämpö ja valo ylitti jopa ensimmäisenkin saavutukset. Voimalatyömaa oli jo alkaessaan ainakin vuosikymmenen myöhässä aikataulusta.
* * *
Herran valittu kansa nautti kaitselmuksen suojelusta ja sen ahkeruus oli siunattua. Sen uutterat insinöörit ja tarmokkaat tiedemiehet oppivat lopulta valmistamaan ruokaa tyhjästä ilmasta ja hiilidioksidista ja osallistuivat projekteihin, jotka varustaisivat ihmiset ilmaisella ja saasteettomalla geotermisellä lämmöllä ja fuusioenergialla sitten joskus, tulevaisuudessa.
‒ Ja tarpeeseen ne tulivatkin, sillä Hölmölän väki huomasi ettei enää muuta omistanut kuin tyhjää ilmaa, vettä ‒ paitsi Jyväskylässä ‒, kallioita (kaikkia ei ollut vielä murskattu soraksi) ja varsinkin hiilidioksidia, jota sille toimitti Hölmölän ikiomien energianerojen hankkima hiilivoimaa hönkivä saksalainen Uniper.
Sen hiilidioksidipäästöt olivat suuremmat kuin koko Suomen. Kaukonäköinen elintärkeän raaka-aineen saanti ja hiilidioksidiomavaraisuus oli turvattu, kun petusta alkoi tulla pulaa metsä- ja paperiteollisuuden raastettua avohakkuuraiskioilta viimeisenkin risun.
|||
Huutelua Hölmölän raitilta ‒ linkit lähteisiin (Pdf-tiedosto, 175 kB)
Lukusuosituksia:
Aleksandr Gribojedov: Haittaa järjestä
Nikolai Gogol: Mielipuolen päiväkirja
Maiju Lassila: Liika viisas
Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys
Bravo! Myöhäinen, mutta riemastunut lukija onnittelee vauhdikkaasta tiivistyksestä! Minua on aina hämmästyttänyt/kauhistuttanut se, miten pienissä piireissä nämä koko kansallisomaisuutta koskevat yksityistämiset ja ulosmyynnit on tehty. Ja tietysti kaivoslaki, joka on banaanimaasta.
Tellervo Tuominen