Näkökulma, Pirkanmaa

TUUKKA LIUHA, SINIKKA TORKKOLA

4.1.2020 klo 12:13

Sairaanhoitopiirin valtuutetut peloteltiin unohtamaan lait ja potilaiden tarpeet

Hoitajat ovat vaatineet vuosikymmenet parempia työoloja. Huono, hierarkkinen ja autoritaarinen johtaminen työntävät hoitajia pois alalta. (Kuva: Leena Saarela)

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston enemmistö taipui kuntien johdon painostuksesta ja teki joulukuussa päätöksen, joka ovat ristiriidassa lain ja tosiasioihin perustuvan talousarvion laadinnan kanssa. 

Erottamisella uhatut valtuutetut päättivät, että “kunnille budjetoitu erikoissairaanhoidon palvelujen myynti voi olla korkeintaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alkuperäisen tarjouksen mukainen”. Käytännössä tämä päätös tarkoittaa, että loppuvuodesta hoitoon hakeutuvilta potilailta kysyttäisiin ensin kotikuntaa ja jos kunnalle palveluita olisi jo myyty alkuperäisen tarjouksen verran, ei potilasta otettaisi hoitoon. Sairastavien pirkanmaalaisten onneksi näin ei kuitenkaan voida menetellä, sillä terveydenhuoltolain mukaan sairaanhoito on toteutettava potilaan lääketieteellisen tarpeen mukaisesti.

Toiseksi valtuutettujen enemmistö päätti, että hinnankorotuksia ei hyväksytä. Sairaanhoitopiirin hallituksen talousarvioesityksessä hintoihin olisi palautettu vuoden 2017 ja 2018 tehdyt yhteensä kolmen prosentin hintojen alennukset, jolloin hinnat vastaisivat hoidon todellisia kustannuksia. Alennus, joka tehtiin kuntien talouden tilapäiseksi tukemiseksi, oli aikanaan mahdollinen henkilöstökuluja väliaikaisesti laskeneen kilpailykykysopimuksen ja aiempien vuosien ylijäämien vuoksi. Lisäksi kuntien laskutukseen esitettiin kolmen prosentin korotusta lisääntyneen käytön vuoksi.

Useissa kunnissa on väitetty, että hintojen muutos tuli tietoon vasta kuntien oman talousarvion käsittelyn jälkeen marraskuussa 2019. Tämä ei pidä paikkaansa. Ensi kerran kunnat saivat tiedon hintojen laskutustavan muutoksista jo viime kesänä. Talousarvion sisältö esiteltiin kuntajohtajakokoukselle 1.10.2019 ja osa kunnista  laatikin talousarvionsa vuodelle 2020 tältä pohjalta.

Sairaanhoitopiiri on laskuttanut Pirkanmaan ulkopuolisia kuntia vuosittain 75 miljoonalla eurolla. Luvussa ei ole mukana Tekonivelsairaala Coxaa eikä Sydänsairaalaa, joiden sairaanhoitopiirin ulkoinen laskutus on ollut 42 miljoonaa euroa vuodessa. Kieltämällä hintojen muuttamisen vastaamaan hoidon todellisia kuluja valtuusto päätti tukea Pirkanmaan ulkopuolelta tulevien potilaiden hoitoa noin kahdella miljoonalla eurolla. 

Kuntajohtajien vääristelty edunvalvonta kuntalaisten sairaanhoidossa korostaa niitä ongelmia, joiden vuoksi tarvitaan yksi maakunnallinen palvelunjärjestäjä omalla päätöksenteolla ja verotusoikeudella takaamaan yhdenvertaiset ja hyvälaatuiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille pirkanmaalaisille.

Kirjoittajat ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäseniä.

Kommentteja: 2

  1. Sehän on niinkun amerikas, hoitoon ei oteta jos ei oo rahaa tai vakuutusta,eli jos oot köyhä amerikas et saa hoitoa.?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *