Artikkeli: Pääkirjoitus

28.3.2020 klo 15:19

Vasen Kaista kutsuu osallistumaan

Kansalaistoiminta ulottuu yhdistystoiminnasta julkiseen keskusteluun osallistumiseen ja mielenilmauksiin kaduilla. Kansalaistoiminta on demokraattisen yhteiskunnan perusta, eikä oikeudenmukaisen yhteiskunnan toteutumista kannata jättää vain joidenkin vastuulle. Näin voi suhtautua myös mediaan. Kuvassa tavara-aseman puolesta mieltään osoittavia tamperelaisia vuonna 2018. (Kuva: Pertti Salo)

Perustamisestaan vuodesta 2013 lähtien Vasen Kaista -verkkolehden periaatteiden lähtökohtana on ollut kansalaisjournalismi. Kansalaisjournalismin lähtökohtana ovat yhteisölliset arvot. Näitä ovat muun muassa vapaaehtoisuus, yhteinen päätöksenteko ja moniäänisyys. Vasen Kaista on aina perustunut vapaaehtoistoimintaan. Toiminnassa mukana olevat eivät ole lehden palkkalistoilla, eikä mukana olemiseen ole mitään erityisiä rajoituksia tai vaatimuksia. Vasen Kaista toimii hyvän journalistisen tavan mukaisesti ja edustaa vasemmistolaisia arvoja niiden erilaisissa merkityksissä, mutta näiden reunaehtojen puitteissa kenen tahansa kiinnostuneen on mahdollista osallistua lehden toimintaan.

Vapaaehtoiset ovatkin lehden elämänlanka, kun he mukana olollaan mahdollistavat erilaisten näkökulmien kuulumisen kirjoittelussa. Vaikka lehdellä on päätoimitus, sen tavoitteena ei ole erilaisten näkemysten kuratointi tai ulos sulkeminen. Vapaaehtoisuudella ja avoimilla ovilla halutaan mahdollistaa kaikille paitsi ääneen pääsyn, mutta myös mahdollisuus kehittää toimijuuttaan ja asiantuntijuuttaan journalistisen työn piirissä. Samaan aikaan moniäänisyyden ei tietysti voida olettaa olevan seikka, joka toteutuu passiivisesti moniäänisyyttä toivomalla. Todellinen moniäänisyys saadaan aikaan aktiivisella osallistamisella

Vapaaehtoistoiminnalla pyritään varmistamaan, että päätökset lehden linjasta tehdään yhteisöllisesti. Vapaaehtoisina kaikilla lehden toimintaan osallistuvilla on ainakin periaatteessa tasapuolinen rooli toimituksessa, jolloin merkittävimmäksi meriitiksi syntyy halukkuus sitoutua lehden toimintaan. Myös lehden toimintaan sitouttaminen on seikka, jonka suhteen työtä täytyy tehdä aktiivisesti. Etenkin, jos toiminnan jatkuvuus halutaan taata.

Media on keskeinen väline pysyä perillä yhteiskunnan toiminnasta. Vaikka elämme yhteiskunnassa, jossa media on edelleen luotettavaa, ei yhteiskuntaa silti ole mahdollista kuvata tyystin puolueettomasta näkökulmasta. Moniääninen tiedonvälitys edellyttää useita erilaisia puhujia. Vasemman Kaistan vahvuus on siinä, että se paitsi edistää vasemmistolaisen näkökulman kuulumista Pirkanmaalla, mutta se myös mahdollistaa ihmisten itsensä osallistumisen tuon näkökulman tuottamiseen. Kansalaisjournalismin ytimessä ei ole yleisön latistaminen passiiviseksi seuraajaksi, vaan ihanteena on halukkaiden ottaminen mukaan yhteiskunnalliseen työhön, josta tiedonvälitys on keskeinen osa.

Vasen Kaista kannustaa kaikkia kiinnostuneita aktiiviseen kansalaisuuteen. Verkkolehden toimintaan osallistuminen on siihen yksi oiva keino.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *